Uusi vuosi, uudet kuteet

Voi mä rakastan sanaleikkejä. Blogini sai uudet kuteet, ulkoasu siis uudistui! Melkein voisi sanoa että ihan uuden vuoden kunniaksi. Mutten sano. Tosiasiassa ihan sattumaa oli juuri tämä ajankohta. Oikein sopiva sattuma kylläkin. 

Viimeisen vuorokauden aikana olen säädellyt vaikka jos mitä, pahoitteluni, jos olet osunut postauksia lukemaan juuri niinä karmeimpina hetkinä. Viime yönä en meinannut saada unta blogin ulkoasua murehtiessani, ja päätin, että tänään se vihdoin tapahtuu, se lopullinen muutos. Uusi banneri, uusi taustaväri, uusi sivukuva, uusi sitä sun tätä. Vaikka mitä on muuttunut, ulkoisesti siis. Sisältö pysyy aivan yhtä laadukkaana jatkossakin, ellei kehity entisestään (koska ikinä ei ole tarpeeksi hyvä ja aina voi kehittyä ymsyms). Paljon on tiedossa postauksia, että ei tämä mun viime aikojen hurja postaus tahti ole mihinkään katoamassa! Multa ei nyt vuosikatsausta heru, postauksia kun ei katsos ihan joka kuulta ole. Katsotaan uudestaan sitten vuoden päästä!

Pakko sanoa, että tykkään tästä uudesta bannerista. En suunnitellut siitä yhtään tämännäköistä. Itselaukaisimen kanssa pelleillessä tuli kuvia otettua varmaan enemmän kuin laki sallisi (niin kuin varmaan kuvasta huomaatte), mutta ne parhaat otokset (ja suurin osa muistakin) ovat epätarkempia kuin *insert naseva vertauskuva*. Ihan hauska tästä lopulta tuli. Ilme vähän sinne päin, Nallukka lojuu sängyllä ja Tiitus hiippailee selkäni takana. Mutta ei kai tätä blogia voisi paremmin kuvailla. Vähän sinne päin, mutta kuitenkin juuri oikein. Ja myönnän, kissat ja nallet eivät kuuluneet alkuperäiseen suunnitelmaan. Mutta ei tämä blogi olisi oma itsensä ilman heitä!

Vielä jotain hienosäätöä saatan tehdä (en ole vielä ihan varma tuosta keltaisesta, niin ihana kuin se onkin, ja otsikko olisi kiva saada keskelle, halp!), mutta pitkästä, pitkästä aikaa, ehkä ensimmäistä kertaa All you need is imaginationin historiassa, olen ulkoasuuni tyytyväinen.

Tähän on hyvä lopettaa vanha vuosi. Tästä on erittäin hyvä aloittaa uusi vuosi. Saa nähdä, tuleeko tänä yönä vielä erillistä uuden vuoden postausta, mutta kuten eräs nainen totesi minun salakuuntelemana ohikävellessäni, "ei kai niitä voi liian moneen kertaan toivotella". 

Siispä, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015!

Linkkaa blogisi - esittelypostaus 1

Tadaa, ensimmäiset Linkkaa blogisi -esittelyt! Näitä tuli ihan liikaa, enkä yhtäkkiä keksinytkään, mitä sanoa. Yritin olla kiltti, älkää vihatko mua nyt tän jälkeen *nervous laughter*. Oon näistä löytänyt jo pari tosi mielenkiintoista blogia, toivottavasti joku teistäkin jää muakin seuraamaan! :)

DREAMER on 13-vuotiaan espoolaistytön, Marian, lifestyle-blogi. Maria kirjoittaa yläastelaisen arjesta, elämän tapahtumista ja itseään kiinnostavista asioista. Valokuvat ovat myös olennainen osa blogia. Postaustahti ei päätä huimaa, mutta en itsekään enne viime kesää kirjoittanutvälttämättä edes joka kuukausi.

Miksi lukea? Ehdottomasti parasta blogissa ovat taidokkaat ja hyvälaatuiset kuvat. 

Mitä voisi parantaa? Teksti on usein vaikeaselkoista ja kirjoitusvirheitä on paljon. Kannattaa oikolukea tekstit ennen julkaisua, tai esimerkiksi pyytää jotakuta toista oikolukemaan, jos oma silmä ei virheitä havaitse.

Kurkkaa: Viikonloppureissu Tallinnaan, Lohjan reissu

EMMAOT: "Iloinen ja energinen 20-vuotias luokanopettajaopiskelija Joensuusta kirjoittelee elämästään positiivisella otteella löytäen asioista aina niiden valoisat puolet." 

Miksi lukea? Emman teksti on sujuvaa ja mielenkiintoista, joskus jopa kaunokirjallista. Kuvat ovat kauniita ja hyvin otettuja.

Mitä voisi parantaa? Nopealla vilkaisulla postausaiheista on vaikea sanoa mitään, mutta jäin vähän kaipaamaan lukiessani jotain. Ehkä jonkinlainen särmä puuttui, ehkä kirjoitustyyli oli ajoittain liian novellimaista tms. Blogi ei vain suurempaa kiinnostusta itsessäni ainakaan herättänyt. En osaa sanoa, jokin jäi vain itseäni vaivaamaan.

Kurkkaa: Joulukalenteri; luukku 24, Pakkasterveiset kameran takaa

FIFTY WAYS on blogi, johon olen itsekin törmännyt muutamaan otteeseen. Nyt kuitenkin pääsin vasta ensimmäistä kertaa kunnolla selailemaan. Julia kertoo blogistaan itse näin: "Olen kameran molemmilla puolilla viihtyvä 17-vuotias tyttö. Kirjottelen blogissa elämästäni ja kaikesta mistä pidän. Sydämeni sykkii kaikelle vaalenpunaisella ja tyttömäiselle, joten niiltä et voi todennäköisesti välttyä. Blogistani löydät myös paljon vaatteita, kosmetiikkaa, liikuntaa, ruoanlaittoa, sisustusta ja mitä milloinkin.--"

Miksi lukea? Suuret kuvat, mielenkiintoiset aiheet, huoliteltu ulkoasu ja selkeä lukijan huomioonotto pitävät blogin suosiota yllä.

Mitä voisi parantaa? Vaikka kirjoittajan sydän sykkiikin kaikelle vaaleanpunaiselle, saattaa hempeä vaaleanpunainen olla välillä vaikea erottaa valkoisesta taustasta. Kerronta on välillä mun makuun vähän liian kömpelöä (tsekkaa välimerkit yms).

Kurkkaa: Finland is beautiful, Vuoden 6 katsotuinta postausta

JENNI CARITA -blogia kirjoittaa 16-vuotias nurmijärveläinen lukiolaistyttö, tanssija, lakto-vegetaristi ja kielimatkalainen. Blogiaan hän kuvailee lifestyle-tyyliseksi.

Miksi lukea? Paljon hyvälaatuisia ja suuria kuvia. Kieli on sujuvaa ja huoliteltu ulkoasu houkuttelee lukijan tutustumaan tarkemmin.

Mitä voisi parantaa? Kunnon banneri tekisi terää, pelkkä blogin nimi valkoisella taustalla on vähän tylsä ratkaisu. 

Kurkkaa: Vuosi 2014 // Part 1 & 2

LUOVIA HULLUUSKOHTAUKSIA. "Ompeluun ja leipomiseen retkahtanut 6-vuotiaan Pojan äiti esittelee kättensä tuotantoa ja satuilee elämästä luovien hulluuskohtauksien, vanhemmuuden ja kätilöopintojen keskeltä."

Miksi lukea? Postaukset ovat sopivan lyhyitä ja kuvapainotteisia, joten lukemiseen ei ehdi kyllästyä. Rakastuin noihin loppuhuomautuksiin oikeaan laitaan suuremmalla fontilla sijoitettuna! ♥ (en yhtään epäselvemmin osannut selittää...xd)

Mitä parantaa? Mainokset postausten välissä häiritsee, ovatko ne tarpeellisia, kun sama mainos kuitenkin löytyy sivupalkista? Myös jonkinlainen kirjoittajan esittely olisi kiva löytää sivupalkista, ilman että joutuu erikseen mitään klikkailemaan auki. Blogiarkiston voisi siirtää ylemmäs.

Kurkkaa: Lahjakortti on kaveri, Meille ei tule joulukuusta -kuusi.

MIELIKUVAILUA-blogin Liisi on "19-vuotias harrastelijavalokuvaaja Helsingistä. Luontokuvia, potretteja, taidekuvia, eläinkuvia, kuvia joka paikasta ja tapahtumasta."

Miksi lukea? Laadukas valokuvausblogi, upeita otoksia (eikä millään uskoisi, ettei ole alan ammattilainen tai edes opiskelija kyseessä).

Mitä voisi parantaa? Itsensä toisteluksihan tämä menee, mutta sivupalkkiin edes joku pieni infopätkä, kuka olet ja mitä teet, ja blogiarkistoa ylemmäs. Ulkoasujututhan ovat makuasioita, itse vain tykkään nähdä, millaisia postauksia henkilö on kirjoittanut ja kuinka usein.

Kurkkaa: Indiedays Inspiration, Vastaukset.

***

En etukäteen olisi arvannut, miten kova homma tässä olisi! Ensimmäinen osa saatiin kuitenkin nyt ulos, toinen osa tulee kun tulee! :) Telkkarista tulee Kumman kaa, en ehkä kestä! Tuolla taustalla soi Nylon Beatia, nää biisit ovat ihan parhaita, olin pienenä maailman kovin NB-fani (nimim. osaan-edelleen-biisit-ulkoa-levyt-hyllyssä). Nyt rauhoitun herkuttelemaan vastauunistatulleilla lihapasteijoilla ja suuntaan uuden vuoden kunniaksi aikaisin nukkumaan! Öitä! ♥

100. (+1.) postaus & LINKKAA BLOGISI !!

Olin suunnitellut keksiväni jotain ekstrajännää blogiin sadannen postauksen kunniaksi. Eilen huomasin sitten että ei perhana, sadas postaus meni ohi! Joten toteutettakoon tänään nyt sadannenensimmäisen (julkaistun) postauksen kunniaksi tällainen jännä juttu. Näitä on monissa blogeissa nyt näkynyt, ja ajattelin, että voisihan sitä olla hauska itsekin kokeilla! Joten nyt bloggaavat lukijani valmistautukaa, sillä kyseessä onnnnn...... *täntäntäntäntäntäntäntän*

Ja ohjeet tulevat tässä:

1. Linkkaa oma blogisi (nimellä) allaoleviin kommentteihin
2. Halutessasi voit kirjoittaa lyhyen kuvauksen blogistasi ja/tai linkata jonkun tietyn postauksen, jonka haluaisit mun erityisesti lukevan tms.
3. Pysy kuulolla ;)

Koska osallistujia tuskin montaa tulee, mä lupaan ESITELLÄ JOKAISEN OSALLISTUNEEN BLOGIN TÄÄLLÄ AYNII:SSA (hihii keksin hienon lyhenteen blogini nimelle, oon ovelus :3). 

Eli teidän osallistuttua mä toimin näin:

1. Käyn lukemassa blogistasi muutaman viimeisimmän/kiinnostavimman/linkkaamasi postauksen
2. Jätän kommentin lukemiini postauksiin
3. Osallistuneet blogit esittelen täällä seuraavalla tavalla:

•  Esittelen blogin lyhyesti joko minun tai sinun omin sanoin
• Kenen kannattaisi lukea/miksi juuri tätä blogia kannattaa lukea
• Mahdollisesti pientä rakentavaa kritiikkiä (lupaan olla kiltti ;))

Aikaa osallistua on vajaa pari viikkoa, julkaisen esittelypostauksen vielä loman aikana! HUOM. Käytän osallistuneiden blogien bannereita esittelypostauksessa, annat osallistuessasi siis minulle luvan tähän!

Ja ei kun linkkejä kehiin! :D 

Me - a shopaholic?

Okei, en mä todellisuudessa shoppaile niin paljoa. Enkä mä todellisuudessa käynyt tänään New Yorkerissakaan, kuvat eivät vain olisi toimineet yhdellä kassilla (mutta hys, älkää kertoko kellekään). Tänään oli kuitenkin luvattu purevaa pakkasta ja ankaraa shoppailua, joten suuntasimme nokkamme heti aikaisin aamulla kohti Jumboa. Sen GameStopia, sen Citymarketia, ja mikä oleellisinta, sen vaatekauppoja, ihan niin kuin lompakkoni olisi ryhmäpainostuksen jälkeen ryhtymässä joulunjälkeiselle laihdutuskuurille. Ennen kuteiden katsastelua piti kuitenkin saada vähän murua rinnan alle, ja homman hoiti perinteisesti Cittarin patongit, tulinen broileri, jos tarkkoja ollaan.

Koska mun shoppailuseura oli luokkaa "mun tavarat painaa, onko pakko, miksi sä kävelet noin nopeasti, mä odotan tossa ulkopuolella", suurin osa kaupoista kävin vain nopeasti kiertämässä läpi ja toteamassa, ettei niistä mitään kuitenkaan löytyisi (talouteni tässä kohtaa todennäköisesti kiittää). Yhteen kauppaan kuitenkin jäin, odotetusti, vähän pidemmäksi aikaa, Vero Modaan nimittäin. Mä olen erittäin pahoillani näiden kuvien yltiömäisestä muokkaamisesta, taisin vähän innostua. Mutta kerrankos sitä.

Eka paita oli söpö (siis Mikki ja Minni vieretysten, onko ihanampaa?), mutta tiesin jo ennen sovitusta, ettei se kotiin asti mun mukana pääsisi. Väri oli ihana, kuva oli ihana, mutta näytti ihan kamalalta mun päällä.

Mun yleinen asenne kaupunkipaitoihin on, etten osta, ellen ole käynyt. En osta paitaa, jossa koreilee New York tai Pariisi. Mutta Lontoo. Ah, Lontoo. Sinne onneksi pääsee puolentoista vuoden päästä takaisin. Tämäntyylistä collegepaitaa olen jo jonkin aikaa etsiskellyt, ja tämä oli niin ihanan pehmeä, etten vain voinut vastustaa! (+ tummansininen sopii mulle ;))

Tämä oli se paita, minkä takia siellä Vero Modassa poikkeuksellisesti jaksoin pyöriä vähän pidempään. Olin tämän jo pari päivää sitten Itiksessä pyöriessäni bongannut, ja totta kai sen luo piti palata. Niin mun tyyliä, ja pöllöjähän meillä on jo ennestäänkin, pehmo-Pöllökkä ja kaulakoru Pöllökkä jr. Ei meille muuta mahdollisuutta jäänyt, kuin ostaa Pöllökkä-paita kaveriksi! 

Nämä siis tarttuivat mukaan, juuri tulleet pesusta (sillä meillä nykyään pestään ainakin mun vaatteet ennen käyttöä koska muuten jäätävä kutina ja epämukavuus) enkä malta odottaa että pääsen huomenna hautautumaan ihanaan uuteen pehmeään collegerakkauteeni ♥ Joku saa opettaa mut poseeraamaan asukuviin ja itselaukaisimelle ja muistuttaa mua ainakin edes pesemään hiukseni ennen kuin lähdetään kaupungille kuvia ottamaan! Loppuhuomautuksena voin vain ihmetellä, linkkaa blogisi -postaukseen on tullut kamalasti osallistujia, en olisi ikinä osannut odottaa näin montaa! Yritän huomenna saada ensimmäiset julkaistua, joten pysykäät kuulolla! :)

p.s. latasin Candy Crush Sagan kännykkääni ja koukutuin! Tämänkin postauksen olisin saanut varmaan puolet nopeammin valmiiksi mutta kun... Enkä edes osaa pelata, elämät loppuvat aina kesken :'( nyt palailen pelaamaan syömään ja kastelemaan kuusta ja ripustamaan pyykkejä ja töllöttelemään töllöä, öitä!

Lauantaihöpinoitä

 Innostuin taas vähän valokuvailemaan, rakastan tätä meidän joulukotia ja "muutama" selfiekin tuli tänään otettua. Kävin pariinkin otteeseen kurkkaamassa alennusmyyntejä Itiksessä, illalla olen lähinnä Frendejä katsellut. Moni on jo käynyt osallistumassa edellisen postauksen Linkkaa blogisi -juttuun (miksi sitä nyt voisi kutsua, kun ei se kilpailukaan ole?!), kiitos teille kaikille! Blogeja käyn parhaillaan läpi ja osallistua voi toki edelleen, saa nähdä kuinka kauan menee, ennen kuin saan esittelypostauksen ulos. Vaikka aluksi vaikutti, että pelkoni kävisivät toteen, eikä osallistumisia tulisi ollenkaan, nyt alkaa vähän näyttää siltä, että pitää tehdä moniosainen esittelypostaus, kerta jokaisen blogin lupasin blogissa esitellä! :)

Ihanaa illanjatkoa & hyvää yötä kaikille ♥

Kuin filminauhana...

Jäin toissapäivänä melkein auton alle.

Ei se todellisuudessa ollut niin vakava tilanne. Vasta jälkikäteen aloin tosissani ajatella, että siinä oli vaaran ainekset kaikki kasassa.

Olin kävelemässä Itiksen Prismalle. Ihailin kaunista, lumista maisemaa, otin valokuvia ja hengitin raikasta talvi-ilmaa. Tulin suojatielle, jossa tulevan auton ratin takana istunut nainen antoi minulle tietä. Hymyilin kiitokseksi, ja hän hymyili minulle takaisin ystävällisesti. 

Etenin keskisaarekkeelle, ja jäin paikoilleni katsomaan, tuleeko toisesta suunnasta autoa. Tulihan sieltä eräs nainen, selkeästi puhelinta katsellen. Koska puhelin selkeästi vei suuren osan kuskin huomiosta, hän ajoi erittäin hitaasti ja epävarmasti, välillä pysähdellen, edeten puoli metriä ja taas pysähtäen. Tekstiviestin kirjoittamisen lomassa hän nopeasti vilkaisi ylös, ja näki minut. Uskalsin ylittää tien ja hän jatkoi matkaansa minun mentyäni.

Entä jos hän ei olisikaan huomannut minua? Entä jos hän olisi epähuomioissaan painanutkin kaasua? Todennäköisesti olisin ehtinyt pois alta, suojatie on kapea, välissämme oli muutama eikä siitä vauhdista olisi kovin nopeasti kiihdytetty tappaviin lukuihin. Kuitenkin. Yksi kovempi polkaisu, auto olisi nytkähtänyt vauhdilla eteenpäin. Olisin voinut jäädä alle.

Dramatisointi sikseen. Kuten sanoin, en tajunnut tilanteen riskipotentiaalia ennen kuin jälkikäteen. Mutta niin suurin osa onnettomuuksista tapahtuu, epähuomioissa, tulevan uhrin tajuamatta mitään ennen kuin olisi ollut jo liian myöhäistä. Tai entä jos olisi ollut pimeää? Heijastimeni oli toisessa hihassani, se ei olisi tuossa tilanteessa hyödyttänyt mitään tai ketään.

Entä jos hän ei olisi nähnyt minua?

Ehkä tämä oli vain tekosyy ryhtyä dramaattiseksi, mutta samalla tilaisuus muistuttaa asioista, joista voi riippua ei enempää tai vähempää kuin elämä. Talven tultua ulkona on jäistä, liukasta. Läheskään kaikilla ei ole nastarenkaita alla, vielä harvemmalla on yhtä ainoaa heijastinta. Nykyihmiset ovat kasvaneet älypuhelimiinsa kiinni, niin ne suojatien ylittäjät kuin suojatiellä tietä antavatkin. Pimeässä heikentynyt havainnointikyky huonontuu entisestään, kun penkillä omistajansa aikaa kerjäävä aifouni vie huomiota entisestään vaikeutuneesta ajamisesta ja tuulilasista näkyvästä maailmasta. Entä jos tietä olisi ollut ylittämässä joku, joka ei olisikaan katsonut oikealle, vasemmalle ja uudestaan oikealle? Entä jos?

Joten. Käyttäkää heijastinta. Laittakaa puhelin pois. Ja mikä tärkeintä, kun tilanne on muutenkin riskialtis, älä tahallisesti kasvata niitä riskejä. Pysykää hereillä siitä, mitä ympärillänne tapahtuu. 

"Honk if you love Jesus. Text while driving if you want to meet Him."

Taas toivotus hyvän joulun...

 ...joulurauhan näin tuo! Tässä meidän jouluaatto kuvina, ehkä näistä jotain selkenee!

Ihanaa ja rauhallista joulua teille kaikille ♥