Syksy tulee, olen valmis!

Viileän kesän jälkeen intiaanikesän odottelu on ollut korkealla. Kesäkuu meni takki päällä, ja superhelteisestä heinäkuusta huolimatta pääsin rannalle vain kaksi kertaa. Koulujen alkaessa säät tuttuun tapaan viilenivät nopeasti. Mutta superintiaanikesää lupailtiin. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Torstaina mittari näytti kolmea astetta ja joku sanoi aamulla sataneen lunta. Laitetaan sitten vähän lisää vaatetta päälle, samalla iskee takkikriisi. Mihin mun kesä katosi?

kiitos muru kuvausavusta! <3

Kesä on jo mennyt, mutta en mä ole ajatellut syksyn jo alkaneen. Yhtäkkiä ruska onkin jo mennyt ja sateet tulevat maahan räntänä. Kohta pitää ruveta suunnittelemaan synttäreitäni (33 päivää!), sytyttää jouluvalot, jotka vielä viime vuoden jäljiltä roikkuvat ikkunassani ja odottaa vatsa kippurassa ensimmäistä uudenvuodensuudelmaa (viime vuosi meni vähän mönkään, minun ja kullan ollessa maapallon toisella puolella toisistamme). Vastahan oli joulu 2012, kirjoittelin blogiini ensimmäisiä postauksiani ja tein tämmöisenkin kipaleen. Mä yritän elää tiukasti hetkessä ja saada joka päivästä jotain irti, ja on vain kamalaa huomata ajan kuluvan näin nopeasti. Mä en halua vanheta, ensi vuonna kuitenkin täysi-ikäistyn (tästä kauhunhetkestä kuitenkin lisää myöhemmin). Eksyin vähän aiheesta, mutta anyway. Haluan kesän takaisin.

Kuitenkaan en malta odottaa näitä edessä olevia asioita. Syntymäpäiväni. Ensimmäinen opintotukeni. Joulu. Uusi vuosi. Pulkkamäet, lumiukot ja luistelureissut. Lumiset, kameraa viettelevät maisemat. Sadat kaakaokupilliset. Sohvan pohjalla telkkarin katsominen rauhallisena lauantai-iltana, rakastavassa kainalossa. Ulkona pimeys, sisällä tuikkujen lämmin valo. Ehkä kudin käsissä tai kissa sylissä.





Ei se syksy ehkä niin kamala asia olekaan.