lauantai 22. marraskuuta 2014

20. marraskuuta



"Synnyin marraskuun 20. päivänä 1997 Helsingin Kätilöopiston sairaalassa kello 9:35 keisarinleikkauksella. Koska synnyin kolme viikkoa etuajassa, olin hyvin pienikokoinen, vain 2640 grammaa. Kasvoin kuitenkin nopeasti, ja nelikuukautisena painoni ei ollut vain kaksinkertaistunut, kuten tavallista, vaan painoin jo yli kuuden kilon."

Näin siis kirjoittelin mun kehityspsykologiankurssin minäkansiooni. Tuosta historiallisesta päivästä tuli toissapäivänä kuluneeksi seitsemäntoista vuotta, joten mikä onkaan parempi aihe tämän päivän postaukselle kuin minä?! =)♥ (joo, tää piti julkaista jo torstaina, mutta...:'D)




Syntymäpäivä on aina ollut mulle tärkeä päivä. Silloin pitää koko koti olla siistinä, oma huone varsinkin. Läksyjä tai muita kouluhommia ei tehdä, ellei ole ihan pakko (niinkuin tänä vuonna, koska ihanainen ranskankoe oli seuraavana päivänä♥). Syödään hyvin ja paljon, näytetään nätiltä ja nukutaan hyvin.

Syntymäpäiviä juhlitaan moneen otteeseen. Ja niin tänäkin vuonna, ensin juhlitaan kullan kanssa. Keskiviikkona käytiin leffassa ja mutusteltiin tortillaa, sain sen taivuteltua jäämään yöksikin! Eilen uudestaan leffaan, puolestaan Kaislan kanssa. Tänään kummit ja sukulaiset tulivat syömään (ja mä ahkerasti suunnittelin ruokalistaa kymmenelle, nam! Oli harvinaisen hyvää ruokaa, ja vieraatkin tykkäsivät) ja jossain välissä ne tuplasynttärit, joista viime postauksessa jo puhuin. Tulee monta onnittelua, monta kakkua, monet naurut ja hehe, monet lahjat >:D 



Tähän mennessä lahjoja ja kortteja oon jo aika kivasti saanut. Äiti antoikin mulle juuri sitä, mitä olinkin hartaasti toivonut (ja minkä se oli luvannut ostaa, joten suurena yllätyksenä se ei tullut): lipun Nightwishin megasuperstadionkonserttiin Tampereen Ratinalle ensi kesäksi! My god, en malta odottaa! Essi ja Jasmina olivat väsänneet mulle maailman parhaat kortit (mahtavuuden voitte itse todistaa alla olevista kuvista). Essi sanoi heti mun julkaistua synttärilahjapostaukseni, että tietää, mitä antaa. Ja Nutellaahan sieltä tulikin, vähän vaan eri muodossa.. :D Kummeilta suklaata, käsirasvaa ja aforismeja, Kaislalta kaikkea mahdollista ihanaa, suoraan mun listalta!Tädiltä ihanan Mikki&Minni-pyjaman (straight from London), naapurilta sitä vanhaa kunnon Geishaa ja toiselta naapurilta suklaata ja itsevirkattu pyyhe. Ja juustokakkuja vaan satelee!



Synttäreinä kaiken pitää mennä täydellisesti. Ihan vaan koska synttärit. Silti, varsinkin viime vuonna, koko päivän on se epäuskoinen fiilis: ei tänään voi olla mun synttärit, ei vaan voi! Ja seuraavana päivänä on se day-after-masennus. Tänä vuonna meni aika helposti. Yksi päivä muiden joukossa. En mä osaa sisäistää omaa syntymäpäivää, se vaan on. Hyvä tekosyy pitää juhlat ja viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Ehkei siitä tarvitse sen isompaa numeroa tehdä. 


4 kommenttia: