lauantai 20. joulukuuta 2014

kramarnatsi


Hyrrr, sattuu oikein sydämeen tuota otsikkoa kirjoittaessa. Peruskoulussa mua kutsuttiin pilkunviilaajaksi, tosin suositumpi versio tuosta nimityksestä taisi olla se blogisopimattomampi. Yleistietoni on, ja on aina ollut hyvä. Opin lukemaan varhain ja äidinkielentaitoni on aina ollut keskivertoa parempi. Koskaan minulla ei ole ollut suurempia ongelmia yhdyssanojen ja isojen alkukirjainten  kanssa. Ja aina, kun joku tavas-i jonkun sanan väärin, pieni ääni sisälläni kuiskutteli: "Miten noi voi olla noin tyhmiä?"

Faktahan se on, että jotkut ei vain yksinkertaisesti osaa. Toinen fakta on se, että monet suuttuvat tai ärsyyntyvät mun korjatessa heidän kielioppi- tai kirjoitusvirheitä. Kolmas fakta on, etten mä tee sitä ärsyttääkseni. Mä koen sen niin, että mä tiedän jotain, mitä toinen ei tiedä, ja haluan sen toisenkin tietävän sen saman asian. Haluan olla hyödyksi, haluan ihmisten oppivan. Ja ihan rehellisesti voin kyllä sanoa oikeinkirjoituksen olevan erittäin merkittävä taito. 

Ja ennen kuin joku kysyy, niin kyllä, minäkin teen joskus kirjoitusvirheitä, tarkoituksella, vahingossa, tai silkasta tietämättömyydestä. Myönnän, että pikkasen alkoi jänskättää, kun äidinkielenopettajamme pari viikkoa sitten sanoi, että jos äidinkielen ylioppilaskokeen vastauksessa on yksikin virhe perusasioissa, kuten yhdys sanoissa, taivutuksista tai isoissa Alkukirjaimissa, voi ällälle heittää hyvästit. Onneksi tarkemmin kun ajattelin, tajusin osaavani suurimman osan näistä asioista. Ja onneksi vielä on aikaa oppia.



Nykyään on onneksi käytössä parempi sana vastaamaan tuota vahvasti negatiivissävytteistä pilkunviilaajaa tai pilkun****ijaa, nimittäin kielioppinatsi, englanniksi grammar nazi* (ette usko miten tuskallista oli odottaa otsikon kirjoitusvirheiden korjaamista tähän asti). Vaikka natsismi ei ole millään lailla hyvä asia, tunnen ylpeyttä kielioppinatsiudestani, varsinkin nyt, kun Ask.fm-sivustolta olen löytänyt muita kaltaisiani, jotka osaavat arvostaa kirjallisuutta ja kirjoitustaidon jaloa taitoa. Ja meitä kaikkia varmasti yhdistää sama piirre: halu levittää tietoamme, halu saada muutkin oppimaan, halu laajentaa jaloa kielioppinatsien joukkoa.

Ja nyt vihdoin, tämän postauksen aiheeseen. Idea tästä syntyi jo pari kuukautta sitten, kun korvaparkani tekivät eräällä matematiikan tunnilla hidasta kuolemaa opettajan toistaen q-kirjainta jatkuvalla syötöllä, lausuen sen [quu]. Yäghghhhrrrr. Mulle ei ole jäänyt, tuon oppitunnin jälkeen ja lukuisia tunteja Askissa vietettyä, muuta vaihtoehtoa kuin tehdä postaus kamalimmista kirjoitusvirheistä, joita en soisi kenenkään tekevän, edes vahingossa. Haluan tehdä palveluksen ihmiskunnalle. Joten te kirjoitustaidottomat paskiaiset, ottakaa opiksi. Te kielioppinatsit, minunlaiseni, nauttikaa. Te epävarmat, varmistakaa. 

SANOJA, JOITA KENENKÄÄN EI TULISI KOSKAAN MISSÄÄN TILANTEESSA SANOA/KIRJOITTAA:

1. Q. Heti ensimmäinen kohta poikkeaa jo aikaisemmin mainituista "kirjoitusvirheistä", sillä sellainen tämä ei ole. En vain ymmärrä, miten joku jossain on saanut päähänsä lausua tuon kirjaimen guu. GUU. Gugugugugugu. Ei. Se lausutaan kuten kirjain k. [kuu]

Kuvitelkaa sana piknik. Tai suosittu kahvila Picnic. Ranskaksi tuo sana on pique-nique. Lausutaan [piknik]. Ei pignig, vaan piknik.

Kuvitelkaa englannin kielen sana question. Kukaan tuskin lausuu tuon sanan ensimmäistä kirjainta g:nä. Gvestön, siis come on. I've made my point.

Nyt kun ollaan aakkosten perusteet saatu hoidettua, voidaan jatkaa eteenpäin. Selailin tätä varten vähän Askia, ja etsin sieltä ne pahimmat, silmäänpistävimmät, ja, ikävä kyllä, yleisimmät kirjoitusvirheet. Kyllä, joku oikeasti kirjoittaa näin.

2. Erilainen. Ei erillainen. Ei erinlainen. Näitä versioita on nähty jopa ylioppilaskirjoituksissa. Toivottavasti vahingossa. Sana lausutaan erilainen. Sana kirjoitetaan erilainen. Yksi l-kirjain. Ei yhtään n-kirjainta. Jos haluat ilmaista olevasti samankaltainen kuin laulaja Erin, olet erininlainen. Et erinlainen. Erinlainen ei ole sana, ellet ole samankaltainen kuin naapurin Eri. Samaan ryhmään kuuluu myös

3. minkälainen

4. toisenlainen ja

5. samanlainen. Yhteen. Aina.



6. Kuulostaa. Tämä on ehkä yksi ärsyttävimmistä, sillä ihmiset ihan tosissaan kirjottaa tämän väärin, nimittäin kuullostaa. Kuulla, kuulen, kuulostaa hyvältä. Tuskin kukaan sanookaan kuullostaa, joten miksi kirjoittaa niin?

7. Lihoa. Toinen ärsyttävä, ja aivan liian yleinen, varsinkin mun kaveripiirissä. "Mä lihosin niin paljon." "En mä voi syyä tota ku mä lihoon." "En haluu lihota." Lihota ei tarkoita mitään tuossa yhteydessä. En voi sanoa, etteikö se tarkoittaisi mitään, sillä se tarkoittaa. Voit käyttää sanaa lihota esimerkiksi tässä yhteydessä: "Selleri ei lihota yhtä paljon kuin salmiakki." Lihottaa, saada joku lihomaan. Jos sinä itse kerrytät painoa lisää, sana mitä haet on lihoa. Minä lihon, sinä lihot, hän lihoo, me lihomme, te lihotte, he lihovat, lihotaan. En jaksa kuunnella mitään "no mut ku se on puhekieltä" -tekosyitä, sillä toi on yksinkertaisesti väärin. Lihoon ei ole sana, ellet ole matkustamassa Liho-nimiseen kaupunkiin. Ja tästä tulikin mieleen:

8. Töölöön. Ei Töölööseen. Ei Töölööhön. Töölö, Töölön, Töölöön.

9. Enää. Enää. Ei enään. En tiedä, kuka keksi laittaa siihen ännän perään, mutta voisitko ystävällisesti ottaa sen pois?

(tästä onkin tulossa aika pitkä postaus, pahoitteluni, tämä on vain aihe josta on paljonpaljonpaljon sanottavaa)

10. Yhdyssanat ovat yhdyssanoja, erikseen kirjoitettavat eivät ole yhdyssanoja. Opetelkaa ne pliis, ei pitäisi olla niin vaikeaa! Tässä muutama Askista kaivettu esimerkki:



Pliis, pliis, opetelkaa kirjoittamaan sanat oikein. Yläaste, ei mitään syytä kirjoittaa väliviivalla. Ala-asteeseen tulee väliviiva, sillä a ja a ovat sama kirjain. Ä ja a eivät ole sama kirjain. Eri tavalla, viikonloppusuunnitelmat, lempisitä ja lempitätä aina yhteen. Jonkun kanssa erikseen. 

Tulipa nyt paljon paasausta. Tuntui hyvältä kerrankin saada kaikki pois rinnalta, ettei tarvitse pelätä, että joku pahoittaa mielensä. Olisi ollut paaaljon vielä lisää, mutta tässä ehkä ne tärkeimmät. Älkää jooko kirjoittako tarkoituksella väärin. Olen puhunut, kiitos ja hyvää yötä, me jatketaan täällä Kaislan kanssa kutomista! :)

8 kommenttia:

  1. Ei ne kaikki osaa koskaan, sitten vaan pitää opetella sivuuttamaan ne. Olen pohtinut asiaa ja päätellyt, että kielioppi on vähän kuin sävelkorva etenkin yhdyssanojen kohdalla. Joku saattaa kirjoittaa sanat tänään oikein ja huomenna väärin, koska ei hahmota eroa samalla tavalla kuin musikaalisesti lahjaton ei kuule sävelaskelten eroa. Lähiympäristöä voit opettaa, muiden kohdalla suosittelen kasvattamaan toleranssia.

    Terveisin äidinkielen laudatur vuodelta 2000.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta tuokin :/ mutta oon sinnikäs, yritän saada ihmiset oppimaan! :D

      Poista
  2. mua häirihtee täsmälleen samat aina, ihan aina! :D kirous huomata muiden virheet xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana huomata, että meitä on muitakin! Ja truu truu, nykyään oon vähän hillinnyt korjailua kun muut ei oikeen tykkää, mut välillä tulee ihan automaattisesti sanottua et "toi muuten tulee yhteen" :'D kumpa ihmiset vaan tajuis etten haluu vaa vittuilla...xD

      Poista
    2. No juu, tuolla Bloggaajien olohuoneessa ihan vaan ystävällisesti tarjouduin auttamaan, että jos joku haluaa, voin auttaa oikeinkirjoituksessa. Ilman mitään sarvia ja hampaita. Pyytäähän ihmiset apua kuvankäsittelyssäkin, bannereissa jne. Mutta tämä kieliasia on näköjään sohaisu arkaan paikkaan. Vaikka koetin oikein nätisti asian esittää, heti tuli kommenttia "kukin saa kirjoittaa omalla tyylillään, ei tartte tulla snobbailemaan".

      Facebookissa on muuten vertaistukiryhmä nimeltä Yhdyssana on yhdyssana, kielinatsien oma pilkunviilauskerho. Siellä voi rauhassa purkaa, kunhan muistaa että se on julkinen ryhmä ja postaus näkyy omille kavereillesi.

      Poista
    3. Ihmiset eivät vain ymmärrä, että haluumme tehdä palveluksia. Usein blogeista varsinkin puhuttaessa kannustetaan panostamaan oikeinkirjoitukseen - siihen voi kuitenkin olla hieman vaikea panostaa, jos ei tiedä, miten kirjoitetaan oikein. Mut kumpa ihmiset tajuaisivat, että "puhekieli/rentokirjoitustyyli" ei oikeuta virheellistä kieltä

      Poista
  3. Eikä aivan ihana postaus :D samat asiat ärsyttää!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että meitä on lisää! Liian usein tuntuu, et oon ihan yksin korjailemassa toisten virheitä...xD eikä se tarkoita aina, että ajattelisin toisen olevan huonompi tai tyhmempi, mä vaan ajattelen että ehkä hän ei ole vain huomannut kirjoittaneensa väärin! :)

      Poista