Ei se todellisuudessa ollut niin vakava tilanne. Vasta jälkikäteen aloin tosissani ajatella, että siinä oli vaaran ainekset kaikki kasassa.
Olin kävelemässä Itiksen Prismalle. Ihailin kaunista, lumista maisemaa, otin valokuvia ja hengitin raikasta talvi-ilmaa. Tulin suojatielle, jossa tulevan auton ratin takana istunut nainen antoi minulle tietä. Hymyilin kiitokseksi, ja hän hymyili minulle takaisin ystävällisesti.
Etenin keskisaarekkeelle, ja jäin paikoilleni katsomaan, tuleeko toisesta suunnasta autoa. Tulihan sieltä eräs nainen, selkeästi puhelinta katsellen. Koska puhelin selkeästi vei suuren osan kuskin huomiosta, hän ajoi erittäin hitaasti ja epävarmasti, välillä pysähdellen, edeten puoli metriä ja taas pysähtäen. Tekstiviestin kirjoittamisen lomassa hän nopeasti vilkaisi ylös, ja näki minut. Uskalsin ylittää tien ja hän jatkoi matkaansa minun mentyäni.
Entä jos hän ei olisikaan huomannut minua? Entä jos hän olisi epähuomioissaan painanutkin kaasua? Todennäköisesti olisin ehtinyt pois alta, suojatie on kapea, välissämme oli muutama eikä siitä vauhdista olisi kovin nopeasti kiihdytetty tappaviin lukuihin. Kuitenkin. Yksi kovempi polkaisu, auto olisi nytkähtänyt vauhdilla eteenpäin. Olisin voinut jäädä alle.
Dramatisointi sikseen. Kuten sanoin, en tajunnut tilanteen riskipotentiaalia ennen kuin jälkikäteen. Mutta niin suurin osa onnettomuuksista tapahtuu, epähuomioissa, tulevan uhrin tajuamatta mitään ennen kuin olisi ollut jo liian myöhäistä. Tai entä jos olisi ollut pimeää? Heijastimeni oli toisessa hihassani, se ei olisi tuossa tilanteessa hyödyttänyt mitään tai ketään.
Entä jos hän ei olisi nähnyt minua?
Ehkä tämä oli vain tekosyy ryhtyä dramaattiseksi, mutta samalla tilaisuus muistuttaa asioista, joista voi riippua ei enempää tai vähempää kuin elämä. Talven tultua ulkona on jäistä, liukasta. Läheskään kaikilla ei ole nastarenkaita alla, vielä harvemmalla on yhtä ainoaa heijastinta. Nykyihmiset ovat kasvaneet älypuhelimiinsa kiinni, niin ne suojatien ylittäjät kuin suojatiellä tietä antavatkin. Pimeässä heikentynyt havainnointikyky huonontuu entisestään, kun penkillä omistajansa aikaa kerjäävä aifouni vie huomiota entisestään vaikeutuneesta ajamisesta ja tuulilasista näkyvästä maailmasta. Entä jos tietä olisi ollut ylittämässä joku, joka ei olisikaan katsonut oikealle, vasemmalle ja uudestaan oikealle? Entä jos?
Joten. Käyttäkää heijastinta. Laittakaa puhelin pois. Ja mikä tärkeintä, kun tilanne on muutenkin riskialtis, älä tahallisesti kasvata niitä riskejä. Pysykää hereillä siitä, mitä ympärillänne tapahtuu.
"Honk if you love Jesus. Text while driving if you want to meet Him."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti