Rakkaus

Joinakin hetkinä ei voi kuin ihmetellä, miten onnekas ihminen voikaan olla. Yksi niistä hetkistä omalla kohdallani oli eilen. Kulta oli mennyt ennen minua nukkumaan, ja siinä se tuhisi niin tyytyväisenä mun painuessa pehkuihin, nopeasti virkosi antamaan pusunhuitaisun ja vaipui taas uneen. Silloin juuri tuppaa alkaa ajatella asioita, kun katsoo toisen tyynen raukeaa naamaa.

Miten kauan me ollaankaan oltu tässä, yli puolitoista vuotta jo. Mutta se on vain pienenpieni ajanmurunen, kun ottaa huomioon kaikki vuodet mitä olemme yhdessä koko elämämme aikana. Miten ihana hän onkaan, vaikkei hän sitä aina ymmärräkään itse. Miten hän tiskaa, kun minä kerta laitoin ruoan. Miten hän aina pyytää anteeksi pienistäkin asioista noin miljoona kertaa vaikka sanonkin, että kaikki on hyvin. Miten kun menen pois, hän soittelee ja sanoo, että hänellä on ikävä. Miten hän soittaa ja antaa pehmolelujensa höpistä puhelimessa kanssani. Miten hän vain pari tuntia minut tunnettuaan tuli kanssani samaan bussiin, vain jotta saisi viettää vielä yhden hetken kanssani, vaikka hänelle se tarkoittaisi kolminkertaistunutta kotimatkaa. Miten hän unissaan levittää kätensä, jotta pääsen kainaloon, tai kääntyy kyljelleen ja halaa minua niin lämpöisästi, etten koskaan haluaisi lähteä siitä paikasta.

Miten hän uhraa Smash Brosissa itsensä, jotta peli olisi tasavertaisempi minua kohtaan. Miten hän jatkuvasti puhuu siitä, miten ostaa minulle oman konsolin, jotta voisimme pelata yhdessä. Miten hän peittelee minut, kun olen väsynyt (ja toisaalta vie peittoni kun nukun, mur!), miten hän rasvaa selkäni kun kärsin ihottumasta, miten hän pelkää kun liikun yksin pimeällä.

Miten onnekas olenkaan, kun juuri minä saan olla juuri hänen kanssaan. Vaikka aina ei kaikki ole ollut yhtä hyvin ja vaikeuksia meillä on ollut, saa se minut arvostamaan näitä onnen hetkiä entistä enemmän. Hän on vain niin kaunis, niin upea, niin ihana. Hän haluaa jakaa harrastuksena minun kanssani, hän puhuu minusta niin ihanaan sävyyn blogissaan (jota hän alkoi kirjoittamaan viikko sitten, kaikki nyt kurkkimaan, laatutekstiä etenkin parissa postauksessa!<3). Hän saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Hän on minulle niin tärkeä ja niin rakas, enemmän kuin kaikki maailman sanat yhdessä kykenisivät kuvaamaan. Miten voi olla mahdollista, että hän tuntisi samoin minua kohtaan? Minähän olen kuitenkin vain minä, ihan tavallinen, en niin kuin ne mustatukkaiset tatuoidut hevitytöt joista hän pitää. Mutta jostain syystä hän pitää minusta silti kaikista eniten. Hän haluaa tehdä minusta onnellisen. En tiedä, lausuuko hän vain ääneen minun tunteitani ja minun tavoitteitani. Mutta ehkä hän on tosissaan, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Ja nyt ollaan siinä, että hänen äitinsä alkaa kutsua ihmisiä kylään kihlajaiskahveille. Ihan järjetöntä puuhaa! Mutta silti aika ihanaa.

Meinasin kirjoittaa tämän jo eilen illalla, mutta koska Blogger ei toimi kunnolla kännykällä, annoin sen suosiolla jäädä ja käperryin sen sijaan hänen viereensä, pää hänen olallaan, käsi hänen rinnallaan. Katsoin hänen siloisia poskia ja hänen punaisia huulia. Hän on niin kaunis. Ehkä tämä on ällösöpöä mutta olkoon, edelliskerrasta on jo pitkä aika. Pitempi kuin uskoisi. Eikä tämmöiset pienet rakkaudentunnustukset ketään haittaa.


p.s. katsokaa, mitä tuo ihanuus meni kirjoittamaan blogiinsa, en ehkä kestä! <33333