Toisaalta se ei ole mitenkään huono asia. Mä kuitenkin opiskelen musiikkilukiossa ja käyn pari kertaa viikossa musiikkiopistolla. Musiikki on läsnä mun elämässä joka hetki, ja välillä on hyvä olla hiljaa tai erkaantua siitä jotenkin. VIimeisimpänä haluaisin, että musiikista tulisi mulle arkinen kokemus. Lisäksi se on monta kertaa upeampaa kuunnella niitä itselleen rakkaita kappaleita ja syventyä lempimusiikkiinsa, kun sitä ei ole vähään aikaan tullut kuunneltua.
No, kun tämä "minun suhteeni musiikkiin" -koulutehtävätyyppinen (ainakin meidän koulussa) aloitus on hoidettu pois alta, voidaan siirtyä postauksen varsinaiseen aiheeseen. Tätä postausta olen suunnitellut päässäni kauan, ja aina on ollut selvää, että tämänlaisen postauksen tulen joku päivä kirjoittamaan. Mä haluan esitellä teille mun lempibändit, ja meidän yhteiset tarinat. Eli kerron teille, mikä on maailman parasta musiikkia ja mistä olen ne löytänyt, otsikkoa mukaillen.
Syy, miksi kirjoitan tätä postausta juuri tänään, on se, että tänä aamuna Alen keittiötä siivotessani (kyllä, luitte koko homman. Koko keittiö aivan tiptop!) kuuntelin YouTuben Paramore-sekoitusta (alun perin tarkoitus oli vain kuunnella läpi heidän uusin, bändin mukaan nimetty albuminsa, mutta kun niitä muita biisejä tuli siihen ehdotuksiin, niin pakko mun oli niitäkin päästä kuuntelemaan. Joten sekoitus it is!), ja aloin pohtimaan sitä, että missäs välissä mä tästäkin nyt oikein innostuin.
 |
| Kuva täältä |
Biisivinkit: Last Hope (live), Ignorance, That's What You Get
Tarina taitaa mennä näin, että kuudennella luokalla me lähdettiin Ronjan kanssa mun tädin mökille. Ronja oli ottanut mukaansa Paramoren Brand New Eyes -levyn, jota me siellä kuunneltiin. Myöhemmin innostuin enemmänkin tuosta levystä, ja pyysin Ronjaa ottamaan levyn mukaansa aina välillä (tai sitten oltiin jossain aikaisemmin kuunneltu sitä, ja pyysin häntä nimenomaan ottamaan sen levyn mukaan mökille. Who knows). Kerran lainasin Ronjalta levyä, latasin sen koneelleni ja poltin itselleni oman Brand New Eyesin koskaliianpihiostamaanuutta. Sitä tuli kuunneltua, siitä tuli innostuttua. Kuuntelin Paramorea YouTubesta, ja mikä hämmennys, kun törmäsin Misery Business -musiikkivideoon ja tajusin, että olin samaa biisiä kuunnellut ja musiikkivideota ihastellut Ranskassa muutamaa vuotta aikaisemmin. Lainasin All You Know Is Fallingin useaan otteeseen kirjastosta, mutten siitä koskaan pahemmin innostunut. Vieläkään en sitä levyä kovinkaan paljoa kuuntele, vaikka onkin tullut muutamaan otteeseen todettua, että aika mahtavaa kamaa sieltäkin löytyy.
Uusimman levyn ostin heti sen ilmestyttyä, ja sitä kuuntelin toissa kesänä mökkireissuilla koko ajan. Levy on vain niin ihanan kesäinen, popimpi kuin edeltäjänsä ja pirteää, raikasta kuultavaa, kuitenkin mahtavaan Paramore-tyyliin, vaikka etukäteen vähän pelkäsinkin, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Kesäkuussa 2013 sitten olikin iki-ihana Rock The Beach, jossa pääsin näkemään rakkaan Paramoreni ensimmäistä ja tähän mennessä ainoan kerran. Paramore on ihana keikkaelämys, biisit todellakin toimii livenä, yleisö on ihan täpöllä messissä ja Hayley on maailman ihanin lavapersoona. Rakastan <3
 |
| Kuva täältä |
Biisivinkit: White Sparrows, Cure For The Enemy, Pins and Needles (joo tykkään kaihoisista biiseistä, don't judge xd)
Pari kolme vuotta sitten tutustui leirillä yhteen tyyppin, joka kuunteli (kuuntelee) Billy Talentia. Juteltiin aika paljon Facebookissa, ja hän aina linkkaili mulle Billy Talentin biisejä. Sama tyyppi tutustutti myös mun kaverin tähän bändiin, joka innostui ihan kunnolla. Yhdellä leirillä me kuunneltiinkin jatkuvasti Billy Talentia, ja ylläripylläri mäkin innostuin koko ajan enemmän. Aloin ostaa levyjä ja kuunnella biisejä Youtubesta. Billy Talent myöskin oli Rock The Beachissä, jossa lopulta rakastuin täysillä. Siitä sitten alkoikin meidän rakkaustarinamme. Ihana, ihana bändi, jolla on ihania, nerokkaita, koskettavia kappaleita (ja ylisöpö laulaja but that's not the point). Sekä ainoa bändi tältä listalta, jolla vielä alkuperäiskokoonpano koossa!
 |
| Kuva täältä |
Biisivinkit: Hello, Weight Of The World, Sick
En edes muista, milloin tutustuin Evanescenceen. Varmasti ollaan iskän kanssa kuunneltu ihan bändin alkuajoista (kaikki varmasti muistavat My Immortalin ja Bring Me To Lifen pianokuviot). Iskän kanssa kuunneltiin Fallenia vaikka kuinka paljon, se oli yksi niistä vakkarilevyistä, mitkä meillä aina lojuivat auton hansikaslokerossa pitkiä (tai vähän lyhyempiäkin) automatkoja varten. Rakastin Evanescencea, rakastin Amy Leen upeaa ääntä.
Tuli monta muuttoa, tuli vähemmän iskän kanssa vietettyjä päiviä, ja jotenkin Evanescence vain, no, katosi mun elämästä. Kunnes eräänä iltana, olin ehkä kuudennella, laitoin pitkästä aikaa Evanescencea soimaan. En muista, miksi, mutta onneksi niin tein. Tajusin, kuinka ihana bändi kyseessä oli ja aloin kuunnella lisää ja lisää, kaikki vanhat kappaleet palasivat mieleeni ja kävin kurkkaamassa uusiakin. Jossain välissä kävin ostamassa The Open Door -levyn. Ihan uudenlaista, erilaista, mutta kuitenkin vanhaa tuttua Evanescencea. Rakastuin lisää. Ostin kolmannen ja toistaiseksi viimeisen levyn, ja pitkään aikaan ei tullut paljoa muuta kuunneltuakaan. Evanescence on aivan mahtavan ihana bändi, montaa kappaletta olen niin laulu- kuin pianomatineoissakin esittänyt. Jossain mun mielen sopukoissa listaan Evanescencen mun lempparibändilistalla toiseksi. Evanescence vaan on, ihanaa <3 (tää menee ihan itsensä toistamiseksi, mutta toisaalta mitä muutakaan voi odottaa, kun rakkauttaan tunnustaa?)
Biisivinkit: Nobody's Home, Tomorrow, Take Me Away
Meidän yhteinen tarina taitaa alkaa siitä, kun ollessani kahdeksan(?)vuotias sain joululahjaksi Under My Skin -levyn. Siihen aikaan My Happy Ending ja Don't Tell Me olivat kovassa radiosoitossa, ja tämä levy myöskin päätyi auton hanskalokeroon matkakuuntelemiseksi. Käytiin me Avrilia iskän kanssa katsomassakin jäähallilla 2008. Levy oli pitkään ainoa, mitä Avrililta kuuntelin, ja aivan mahtavaa matskua sieltä löytyykin. Myöhemmin levyjä on tullut osteltua, ja harmittaa sanoa, että Avrilin taso on etenkin viimeisen levyn myötä laskenut ihan kamalasti. Ekat kaksi levyä ovat aivan mahtavaa kamaa, neljäs on myös mukavaa kuunneltavaa, hyvää kesämusiikkia, mutta kolmannelta ja viidenneltä löytyy pari tarttuvaa hittiä, joita on mukava kuunnella, ja loput ovat suoraan sanottuna suurilta osin pelkkää paskaa. Onneksi on ne ensimmäiset aivan parhaat levyt!
* * *
Yksi bändi tältä listalta vielä puuttuu, mutta sille taidan omistaa ikioman postauksensa. Hirmu vaikeaa oli valita noita biisivinkkejä, kun tekisi mieli listata kaikki kyseisen bändin/laulajan biisit siihen peräjälkeen. Mutta minkäs sille mahtaa, kun kuuntelee liian hyvää musiikkia! Toivottavasti joku saa tästä jotain uusia vinkkejä, ehdottomasti suosittelen jok'ikistä näistä!
Hyvää, musiikintäyteistä viikkoa kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti