But I'm a Human Not a Sandwich -blogin ihana Iina laittoi liikkeelle Oikea nainen -haasteen, josta voittekin lukea lisää täällä. Mä ihailen Iinaa suunnattomasti ja olenkin jo jonkin aikaa seurannut hänen ja hänen miehensä Akkavalta-blogeja, ja kun haaste heitettiin, oli ensimmäinen reaktio tietysti ottaa se vastaan. Sitten aloin pohtia: onko mulla oikeutta siihen?
Monella tapaa täytän naisen kriteerit täysin. Ruumiini on naisen ruumis. Niin kuin perjantaina kirjoitin, kuukautisenikin alkoivat jo seitsemän vuotta sitten. Sukupuoleni on nainen jokaisella mahdollisella tavalla, miten sitä voisi alkaa määrittelemään, koen itseni naissukupuoleen kuuluvaksi. Mä olen Iinan tavoin pienikokoinen, ja kuullut siitä jos jonkinmoista kommenttia ("pätkä" "sä oot laihtunu!" "ootko huomannut, että vaatteet ovat löystyneet?" "syö, tyttö, syö!" "no mut sä ootkin tommonen pikkunen" "miten sulla voi olla noin pieni jalka/laiha reisi/lyhyt pituus/alhainen paino"), mutta se ei ole saanut mua mun naiseutta epäilemään.
Mutta silti. Mä olen seitsemäntoista. Lain silmissä lapsi, niin kuin usein sanon. Mulle nainen-sanaan sisältyy aina jonkin verran vastuuta, ikää, kokemusta, aikuisuutta. Asioita, joihin en vielä voi täysin samaistua. Vaikka monet ikätoverini ovat omasta mielestään jo aitoja "aikuisia naisia", jotka tuntevat "arvon rakkauden", heillä on jo omat asunnot, kihlatut, aviomiehet, lapsia, mä olen silti mielestäni lapsi.
Mutta en mä lapsikaan enää ole. Monella tapaa olen kuitenkin jo aikuisen tasolla. Kykenen loogiseen päättelyyn, kykenen huolehtimaan itsestäni, kodista, jossain määrin muistakin. Laitan ruokaa, lasken matematiikkaa, osaan maksaa laskuja maksuautomaatilla ja minulla on tilannetajua. Julkisen liikenteen kertalipun ja suurimman osan ulkomaanmatkoista menen aikuisen hintaan, samaan aikaan kuitenkin maksan Ruotsin laivan buffetista 10,50€, äidiltäni veloitettaessa yli kolmekymppiä samasta huvista. Pääsen Tallinnan päiväristeilylle yksinäni, mutta monista klubikeikoista ja ikärajallisista tapahtumista voin vain haaveilla.
Toki tämä mun naiseuden ja lapsi-aikuinen-suhteen tulkinta on muutakin kuin passissa lukevasta iästäni kiinni. Olen jo pitkään haaveillut omasta asunnosta, vauvakuume hellästi puskee pintaan aika ajoin, enkä ole koskaan kokenut tarvetta "nuoruuden hullutteluun" "tai rajojen rikkomiseen". Viihdyn kotisohvalla television tai koneen edessä selvänä paljon paremmin kuin baareissa, kaupungilla tai kotibileissä örveltäen, niin kuin jo aiemmin olen maininnut (ei sillä että olisin kokeillut). Toisaalta joskus on ihanaa mennä äidin viekkuun nukkumaan, halia jokaista vastaantulijaa, katsoa Muumeja ja olla passattavana.
Joten olenko mä oikea nainen? Jos nyt kerran elämässä lainattaisiin Britney Spearsia, niin en ole enää tyttö, mutten vielä nainenkaan. Jotain siinä välissä. Siinä välissä on hyvä olla.
.jpg)
Mä en ole oikea nainen. Mutta musta tulee sellainen. Ja sitä odotellessa mä olen silti aivan yhtä epätäydellisen täydellinen mahtava itseni kuin kuka tahansa muukin. Mä olen oikea melkein-nainen.
Ja koska joku kuitenkin lukee tämän postauksen, niin haastan teidät ottamaan osaa tähän upeaan haasteeseen, jos ette vielä ole. Ihan sama vaikket olisikaan nainen, joku teistä ihanista voi aloittaa #oikeamies-haasteen, sillä se ei ole vain tämä niin sanottu "kauniimpi" sukupuoli, joka joutuu näitä ennakkoluuloja ja stereotypioita kohtaamaan. Ja vielä kertauksena Iinan ohjeet tässä: "Ottakaa kuva itsestänne, postatkaa se tekstin kanssa tai ilman blogiin tai somekanaviin hashtagilla #OIKEANAINEN. Näytetään medialle miltä näyttää oikea nainen, koska jokainen nainen on oikea nainen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti