Ylioppilasepätoivo

Niin kuin olette varmaan huomanneet, blogi on vähän hiljentynyt viime päivinä jälleen. Sanoin, etten postaile, koska pitää lukea. Arvatkaa mitä? En ole pahemmin lukenut! Koko ajan on sellainen fiilis, että pitäisi. Kauhistuttaa ajatus, että enkun kuunteluun on kaksi ja puoli viikkoa (!!!) ja enkun ja psykan kirjallisiinkin kolme ja puoli. Mutta jotenkin ei vaan huvita. Yllättääkö?

Sain puolisentoista viikkoa sitten luettua ensimmäistä kertaa kaikki psykan kirjat läpi. Toinen kierros ei ole oikein lähtenyt kunnolla käyntiin. Suunnitelma oli tehdä tiivistelmät kaikista kappaleista. Yhden kirjan ajan se onnistui, mutta se oli niiin hidasta ja työlästä, että toisen kirjan kohdalla päätin yksinkertaisesti vain lukea. Se oli keskiviikkona. Sen jälkeen olen lukenut about 10 sivua.

Enkun abiharjoituskirjan tekeminen olisi mukavaa vaihtelua, mutta en anna itselleni lupaa tehdä enkun tehtäviä, kun olen psykassa niin pahasti jäljessä. Sitten avaan psykan kirjan, luen kaksi lausetta, otan kännykän käteen. Kaksi tuntia myöhemmin vilkaisen taas kirjaa ja totean ettei tästä tule yhtään mitään.

Eka kierros meni niin hyvin, mutta nyt rutiini ja fiilis on kadonnut. Kun kerran on päässyt lipsumaan jatkuvasta lukemisesta, on hyvin, hyvin vaikeaa päästä siihen mukaan. Ja kohta on kirjoitukset ja alan ehkä jossain vaiheessa panikoida. Halp.

Opiskelua vältellessä tulee tehtyä kaikkea muuta jännää, mitä muuten ei koskaan tekisi. Esimerkiksi keskiviikko-iltana tein listan kaikkien aineiden, jotka aion kirjoittaa, viime vuosien keskimääräiset pisterajat ja sekä korkeimman että matalimman kuhunkin arvosanaan vaaditun pistemäärän. Listasin pisterajoja kussakin aineessa ämmään tai ceehen asti, ja lähes kaikissa alleviivasin alimman, ikään kuin sinetöiden päätöksen siitä, että tuotahan arvosanaa mä en tuosta aineesta aio kirjoittaa. Ihana yllätyksenä tuli muun muassa, että äidinkielen L:ään tarvitsee saada jokaisesta tekstitaidon tehtävästä "vain" viisi pistettä ja esseestä 50, E:hen vastaavat luvut olivat 4 ja 40. Ei paha, eihän? Psykastakin saa E:n sillä, että kolmesta tehtävästä saa 4 pistettä ja kolmesta 5. 

Äikästä, enkusta ja psykasta aion siis saada (vähintään) E:t. Matikasta ja ranskasta ei puhuta. Nyt vaan hienoisesti ahdistaa. Ajatukset siintää koeviikossa, tarkalleen ottaen syyskuun kahdennessakymmenennessäviidennessä päivässä. Mulla on koeviikolla tasan yksi koe, MAA10 24. päivä. Sen jälkeen mulla on kuusi ihanaa peräkkäistä vapaapäivää, jolloin ei tarvitse murehtia tai stressasta yhtään mistään kouluun liittyvästä eikä toivottavasti muustakaan. Tuota pientä vajaan viikon minietukätesisyyslomaa aion juhlistaa ostamalla vihdoinkin sen uuden tietokoneen ja kirjoittamalla kaikki ne postaukset, mitkä ovat jääneet. Siis ainakin loput Linkkaa blogisi -postaukset, jotka ovat kahdeksan kuukautta odotelleet, ja Pariisin reissun tekstit, eihän siitä ole kuin vajaa kolme kuukautta kun julkaisin ensimmäisen matkapäivän postauksen. Hehe. Todennäköisesti mä suurista puheistani huolimatta päädyn kuitenkin nukkumaan koko viikon ja postaukset jäävät tekemättä, mutta toivon että silloinkin annatte minulle anteeksi. Nyt seuraavat kolme ja puoli viikkoa blogi on kuitenkin huomattavasti tavallista hiljaisempi, en halua että etusivulla on pelkkiä Narnia-postauksia putkeen, joten yritän pari postausta viikkoon saada kirjoitettua. Kysy ortodoksisuudesta -postaukseen vastaukset tulevat varmaan vasta kirjoitusten jälkeen, hienoja kysymyksiä olen saanut, mutta tuollaiset enemmän paneutumista vaativat postaukset jätän suosiolla myöhemmäksi, ja luku-urakan keskellä tulee vähän kevyempää ja nopeammin kirjoitettavaa kamaa. 

.Mulla on nälkä ja väsyttää, en jaksa käydä kääntämässä Frendien DVD-levyä ympäri eikä lukeminen oikeasti nappaa pätkääkään (plus välittäjäaineet ja talamukset menevät hitusesti yli hilseen), joten taidan luovuttaa (taas), ja mennä nukkumaan. 

Oikeasti mun oli tässä postauksessa tarkoitus puhua ihanasta eilisestä. Kaverini, jota en ole oikeasti nähnyt vuoden 2013 pääsiäisen jälkeen, muutti, ja minä reippaana tyttönä ilmoittauduin apulaiseksi. Vietettiin varmaan puoli päivää autossa ajellen ympäri Helsinkiä ja Vantaata ja viikattiin, lajiteltiin ja säkitettiin varmaan viisituhatta vauvanvaatetta kännykän taskulampun valossa, mutta mulla oli rehellisesti sanottuna tosi ihana päivä! Oli ihana nähdä vanhaa kaveria, pikkasen muistella menneitä, puhua tulevasta ja vain vaihtaa kuulumisia. Ja kun puolen yön aikaan he kävivät heittämässä mut kotiin, luvattiin ettei seuraavaa näkemistä jouduttaisi odottamaan toista kahta ja puolta vuotta (ja nyt perkele Meri jos et tykkääkään musta enää ja sanoit että pitää nähdä vain ollaksesi kiva niin suutun >:( :D)

Onko muita samaistujia, ylppäristressiin tai mihin tahansa liittyen? :D