Lauantai kuvina

Niin kuin ehkä joku mun Askista jo huomasikin, olin eilen Kaislan luona. Aamulla ajattelin, että tästä päivästä varmaan pitäisi tehdä jonkunlaista postausta, kunnes sain idean mun ensimmäiseen päivä kuvina -postaukseen. Oonhan mä tän tyylisiä aikaisemminkin tehnyt, mutten nyt varsinaisesti tällä nimellä. Tällainen lauantai meillä nyt kuitenkin oli eilen.

Aamulla mä nukuin pitkään ja heräilin rauhassa, Kävin suihkussa ja tulin takaisin sänkyyn lukemaan psykaa taas pienen tauon jälkeen. Äiti lähti laittamaan ruokaa, mä puin päälle ja meikkasin. Huomaa mun uudet hienot viikonpäiväsukat, jotka sopivasti korkkasin näin lauantain kohdalta! Oltiin eilen ostettu kuhafileitä tarjouksesta, niin syötiin sitten kuhaa kermakastikkeella, keitettyjä perunoita ja parsakaalia, sekä parin päivän takaiset salaatinjämät joita vähän jatkettiin tuoreella salaatilla ja fetalisällä. Samalla kuunneltiin Queenia, ja oli ihan superhyvää! Siis molemmat, ruoka ja musiikki (ja tällaista tekstiä ei todellakaan pitäisi kirjoittaa nälkäisenä...).

Lähdin Kaislalle, ja melkein menin ohi metrolla kun en nykyään enää koskaan jää Itiksessä. Ulkona oli superihana ilma, tuuli sitki hiukset ja veti hupun pois päästä mutta noin muuten. Raitis ilma, ei liian kylmä että pystyi olemaan ilman pipoa, ja lätäköidenkin läpi oli helppo kahlata kumppareilla. Otettiin taas asukuvia Kaislan takapihalla, joita näättekin huomenna pitkästä aikaa! Oli juu taas vähän säätämistä enkä mä osaa poseerata tai käyttäytyä kuvaustilanteessa, mutta oli siellä useampikin helmi taas joukossa.

Sitten alkoi meidän urakka. Olin antanut Kaislalle joululahjaksi tuhannen palan Minion-palapelin, ja nyt me otettiin se työn alle. Lajiteltiin paloja mooonta kertaa, välissä katsottiin Frozenia, ekaa kertaa suomeksi ainakin mulla. En kommentoi. Palapelistä saatiin reunat valmiiksi, ja Kaisla jäi tekemään sitä vielä kun mä lähdin. Mutta niin kuin kuvasta huomaa, ei ole ihan helpoin mahdollinen palapeli, kun jokainen pala näyttää suurinpiirtein identtiseltä toistensa kanssa!

Sitten se seuraava jännä juttu: me ostettiin lentoliput Lontooseen. Nyt ollaan ihan oikeasti menossa, kaksi ja puoli vuotta ollaan tätä suunniteltu, ja nyt on jotain konkreettista tehty matkan eteen. Ollaan käytetty rahaa ja täytetty tietoja. Saatiin hyvät lennot hyvään hintaan. Ja nyt se on oikeasti totta. Me lähdetään kesällä Lontooseen! En malta oikeasti odottaa ♥ Suunniteltiin ainakin tietysti Madame Tussaudsissa ja Warner Brosin Potter -studiokierroksella käymistä, näytelmistä Hiirenloukun ja musikaaleista Oopperan kummituksen katsomista ja toki Jamie Oliverin ravintolassa herkuttelua. Lisäksi me todellakin shoppaillaan paaaaaaaaaaljon. Paljon. Eli Oxford Street kävellään pari kertaa läpi, ja käydään kaikissa parhaissa kaupoissa mitä ei Suomessa ole. Kaislan viime reissusta on kesällä kolme vuotta ja mulla jo melkein seitsemän, että jos teillä on jotain ehdottomia Lontoo-vinkkejä, niin pistäkää ihmeessä kommenttia! Vähän vielä kirjoittelin blogiin ennen kuin lähdin ja jätin Kaislan iltapalailemaan ja palapeleilemään.

Summa summarum, ihan kiva lauantaipäiväkin. Ja sunnuntai myös, oltiin Alen isän luona ja syötiin poropastaa, joka oli kaikkien mielestä aivan liian suolaista mutta joka mun mielestä oli superhyvää. Sainpa ihan oman dogibagin itelleni :D Nyt lisää ruokaa, blogijuttuja ja Näkijää. Parasta!

Seuraa Facebookissa, Askissa ja Instagramissa!

Sinne jäi arki

Mä vihaan arkea. Olen aina vihannut arkea, koko elämäni. Sitä, että pitää herätä aikaisin, että väsyttää, että kattovalo on kirkas ja ulkona on pimeää. Sitä kiirettä, aina pitää olla menossa jonnekin ja olla jossain ja tehdä jotain. Reppu painaa ja ulkona on kylmä, hirveästi vaatetta päällä ja metro meni taas nenän edestä. Kauhea nälkä kun koulussa oli pahaa ruokaa eikä ole rahaa eikä aikaa eikä mahdollisuutta syödä, vielä kestää kauan että pääsee kotiin eikä sielläkään välttämättä ole ruoka valmiina. Väsyttää kun aamulla piti herätä aikaisin ja koko ajan pitää olla menossa ja metrokin meni taas nenän edestä ja on pissahätä mutta vielä ei pääse vessaan.

Deadlinet lähestyy ja pitäisi tehdä miljoona asiaa samaan aikaan, mutta ei saa kuitenkaan yhtään mitään aikaiseksi kun ei tiedä, mistä aloittaisi. Televisiosta ei tule mitään, mutta ei jaksa tehdä muutakaan kun on niin poikki pitkän päivän jälkeen. Taas on nälkä ja väsyttää. Tukka likainen ja takussa, kynnet lohkeilee, naama täynnä finnejä, villapaita kutittaa ja kiristää.

Arki on aina ollut vihollinen. Pienenä herääminen aamulla tarhaan oli kauheaa, ulkovaatteissa oli epämukava olo, ulkona en tykännyt leikkiä, loska oli märkää ja hiekka pöllysi ja haisi pahalta. Ruokakin oli pahaa mutta se oli pakko syödä koska muuten ei päässyt ulos vaikkei sinne oikeasti halunnutkaan mutta pakko oli mennä. Sadepäivät oli parhaita koska silloin ei yleensä tarvinnut mennä ulos ollenkaan. Tarhan jälkeen piti mennä kauppaan, piti kävellä ympäriinsä, hirveä melu joka puolella ja taas piti mennä sinne ja tänne. Illalla väsytti, piti käydä pesulla ja pestä hampaat ja katsoa uutisia iskän kanssa vaikkei ne kiinnostaneet ollenkaan. Lastenohjelmat ei olleet tänään yhtään kivoja. 

Peruskoulussa oli nälkä. Ja väsytti. Piti herätä liian aikaisin, aamulla ei ehtinyt syödä aamupalaa, kärvisteltiin ruokailuun asti, siellä oli pahaa ruokaa. Oltiin onnesta soikeita, kun jollakulla oli jotain evästä mukana ja sitä sai itsekin. Tunneilla ei jaksanut keskittyä, kun väsytti ja oli nälkä. Huulet rohtuivat, kenelläkään ei ole huulirasvaa lainaksi. Koulun jälkeen piti juosta painavan repun kanssa kumisaappaat jalassa bussiin, että ehti harrastuksiin. Kotona oltiin vasta myöhään. Vihdoin ruokaa, kunhan sain sen laitettua. Loppuilta läksyjä telkkarin edessä, liian myöhään nukkumaan ja aamulla taas väsyttää.

Mä olen aina vihannut arkea. Olen rakastanut myöhäisiä aamuja, päiviä jolloin ei tarvitse tehdä mitään, suunnitelmia jotka eivät ole liian tarkkaan lukkoon lyötyjä. Sitä että saa tehdä kaiken omaan tahtiin, syödä hyvin ja nukkua rauhassa. Lomat ja viikonloput aina tähtäimessä, tai edes se, kun koe on ohi eikä sitä tarvitse enää stressata. Arki on aina ollut vihollinen, se välttämätön paha. Se mikä on aina ollut ja jonka odotan olevan ohi, miettien miten vältän kaiken sen stressin ja ahdistuksen ja epämukavan olon tulevaisuudessa. Vapautta odottaen.

Ja nyt arki on ohi, ainakin seuraaviksi kuukausiksi. Mulla oli torstaina lukion viimeinen koulupäivä. Kahdentoista vuoden koulussakäynti on nyt ohi. Kahdentoista vuoden oppitunnit on nyt käyty. En nyt sanoisi, etten enää koskaan opiskelisi tai kävisi tunneilla, tietenkään. Mutta nyt mulla on edessä vain kaksi preliä, yksi kurssikuuntelu, yksi ylppärikuuntelu ja viisi ylioppilaskoetta. Paljon lukemista, kyllä. Paljon opiskelua. Mutta ei enää sitä jokapäiväistä heräämistä aikaisin, kouluun kiirehtimistä, ainaista nälkää kun kouluruoka on sitä samaa kyseenalaista kakkaa eikä aina viitsi käydä kaupassa. Ei enää arkea, suurin piirtein pelkkiä vapaapäiviä ainakin seuraavat puolisen vuotta, mitä nyt joskus käy tekemässä kokeen ja ehkä töissäkin. Ja vaikka pitääkin lukea ja opiskella ihan vitusti, ainakin sen saa tehdä omassa sängyssä, omilla aikatauluilla, omassa rauhassa, silloin kun itselle sopii. En nyt osaa sanoa, mitä tämä blogin kannalta tarkoittaa, varmasti tulee enemmän postauksia kun en ole aina niin poikki, mutta aikaa kuitenkin pitäisi varata ensisijaisesti sille opiskelulle. Ainakin pitäisi, saa nähdä sitten miten käytännössä.

Ei enää sitä paskaa arkea. Mä olen nyt oikeasti onnellinen. Mä olen lukulomalla. Se on oikeasti mulle kuin loma. Parasta. Sinne jäi arki. Ei tule ikävä.

Stooreja sairastavasta lukiolaisesta, joka ei saa mitään aikaiseksi

Hupsista. Mulla ei todellakaan ole ollut tarkoitusta ottaa mitään blogitaukoa, mutta kappas vaan kävi näin, edellisestä postauksesta on melkein kaksi viikkoa aikaa. Ihan käsittämätöntä, tuntuu oudolta ajatellakaan. Mä jo viime viikolla vähän kauhistelin, ja perjantaina kirjoitinkin ihan valmiin postauksen. Piti vaan saada vielä kuvat koneelle ja postaukseen, ja koska koko viikonlopun olin kovassa flunssassa ja samaan syssyyn piti saada ihan liikaa koulutehtäviä tehdyksi liian lyhyellä ajalla, siirtyi sen postauksen viimeistely ja julkaisu aina vaan seuraavalle ja seuraavalle päivälle. Mulla torstaina oli yskää ja jo päivällä niin kipeä olo, että jätin viimeisen tunnin  kokonaan välistä ja tulin kotiin lepäämään. Perjantai-iltana mulla oli jo 38 astetta kuumetta, mutta silti halusin raahautua lauantaina matkamessuille, koska aamusta mulla ei ollut kuumetta ja koska ne on vain kerran vuodessa ja sinne on nyt pakko vaan mennä. Tuon reissun aikana sain kulutettua melkein kokonaisen vessapaperirullan niistämiseen, kunnes sunnuntaina lopulta vaihdoin vessa- ja talouspaperit nenäliinoihin, jotka hain kaupasta matkalla kuorotreeneihin. Nenäni kiittää! Eilen olin vielä kotona lepäilemässä, kun sunnuntai-iltana mulla oli vähän lämpöä, vaikka aiemmin päivällä kohtalaisen virkeä olinkin ollut. Nyt on jo paljon parempi olo, pystyn puuhailemaan ja hengittämään, yskittää, ääni on poissa ja painuksissa. Turhauttavaa, kun takana kahdet kuoroharjoitukset, uusia biisejä ja vanhoja ihania biisejä, enkä ole ollenkaan ollut kykeneväinen laulamaan. Onneksi korvakuulolla oppii ihan käsittämättömän hyvin.

Viime päivät olen siis lähinnä makoillut sängyssä ja yrittänyt raapia kasaan kolmea uskonnon itsenäisen suorituksen esseetä, joista mulla on valmiina kaksi puolivalmista ja yksi aloitus. Voisi mennä huonommin, mutta siihen vielä lisätään se parisataa sivua, mitä pitäisi lukea kokeeseen. Joka on torstaina. Ja ne esseet pitäisi saada huomenna valmiiksi. Mutta kaikesta on tähänkin mennessä aina selvitty ja päästy läpi, niin tästäkin. Uskontoa lukiessa ajautuu tosin aivan liian helposti sivuraiteille, ainakin musta puhuessa: miksi Aatamin syntiä korostetaan, miksi se on Aatamin syy, että ihmisistä tuli syntisiä, kun ihan samalla lailla Eevakin söi sitä omenaa? Entä millainen maailma olisi tällä hetkellä, jos Jeesus Kristus olisikin ollut nainen? Näitä kysymyksiä voi kukin pohtia itseksensä, jos tulee tylsää.

Loppuun vielä haluan vielä todeta, että koko lukion selvisin ilman yhtään sairaspoissaoloa, kunnes nyt ihan viimeisellä viikolla jouduin yhden päivän olla kotona flunssaa parantelemassa. So close, so close! Nyt kuitenkin pakko jatkaa lukemista ja sen jälkeen nukkumista. Hyvää yötä ihmiset, ja palailen luultavasti sitten perjantaina, kun on pahimmat kouluhommat takana (eli nämä esseet), ja nimellistä vapaa-aikaa on ihan hurjasti, kun on ensin koeviikko ja sen jälkeen lukuloma ja sen jälkeen se ihana, ihana vapaus! Ja San Francisco. En malta odottaa! Nyt mä kuitenkin lopetan tämän hölöttämisen, öitä ihmiset! :) Ja tuosta otsikosta oikeasti voisi saada jonkunlaisen tarinan aikaiseksi, olisitteko kiinnostuneita lukemaan vaikka jonkunnäköisen novellin tai kertomuksen tuolla nimellä? :D

Tässä elämä on

Elämä on lyhyt.

Mä olen aina nähnyt kuoleman yksistään kamalana asiana. Yhtäkkiä sitä ihmistä ei enää ole. Tai ehkä tuo on vähän huonosti sanottu, koska kuka meistä tietää, mitä meille tapahtuu ja minne me mennään kuoleman jälkeen. Mutta kuitenkin. Et voi jutella hänen kanssaan arkipäivän kuulumisista tai halata pitkään. Suunnitelmat jäävät toteuttamatta, haaveet kaatuu (ja ehkä varjotkin saapuu, hehe, hehe). Jokainen ihminen on niin merkittävä osa jonkun elämää, ja yhtäkkiä hän onkin poissa.

Multa ei ole koskaan kuollut ketään oikeasti läheistä. Sukulaisia kyllä. Lemmikit ovat lähteneet pois. Ja mua kauhistuttaa ajatus, että muutaman vuosikymmenen kuluttua monet mulle kaikista rakkaimmat ihmiset eivät todennäköisesti ole enää täällä. Ihmiset, joista mä välitän, jotka ovat olleet niin suuri osa mun elämääni. Mua on pysyvästi jäänyt surettamaan televisiohahmojenkin kuolemat (oikeasti, en enää pysty katsomaan lempiohjelmani viimeistä jaksoa, kun pelkästään sen ajatteleminen alkaa itkettää). Miten mä selviän oikeasta kuolemasta?

Ei mun oikeasti pitänyt heittäytyä näin syvälliseksi, nämä viimeaikaiset kuolemantapaukset ovat vain saaneet ajattelemaan. Ei Lemmy niinkään herättänyt tunteita. David Bowiea jäin ajattelemaan, lähinnä Queen-yhteyksien vuoksi. Ja mä tiesin, mä tunsin että tää ei ollut tässä, joku muukin lähtee vielä. Ja mä järkytyin todella, kun Hesarin ilmoitus Alan Rickmanin kuolemaa koskevasta jutusta helähti mun näytölle. Ennen kuin ehdin edes avata juttua, piti mun mennä jakamaan järkytykseni ystävilleni. Mä tunnen luissani, että tämän ja tulevien päivien kuluessa somet täyttyvät kaiken maailman always-päivityksistä. Mä olen aina inhonnut ja tulen aina inhoamaan Severus Kalkarosta hahmona, vaikka jotain kiehtovaa hänessäkin on. Mutta Alan Rickman oli kerrassaan upea näyttelijä. Täydellinen Kalkaroksen rooliin, ja vaikka siinä yhdessä roolissa häntä nähneenä on ollut outoa katsoa häntä muissa leffoissa, oli hän niissäkin aika bueno. Ehkä olisi vihdoin Potter-maratonin aika?

Elämä on lyhyt, ja se loppuu kauhean äkkiä. Mutta kai se sitten tarkoittaa sitä, että siitä pitää ottaa se ilo irti, minkä siitä saa. Viettää aikaa ihmisten kanssa ja toteuttaa itseään, kun se kaikki on vielä mahdollista. On taas kliseitä ja vakavaa puhetta, mutta minkäs sille mahtaa. Nyt sormet ristissä, että tämä kuolokausi päättyi tähän, ettei 27-kerhosta tule yhtäkkiä 69 ja syöpä -kerhoa. Luulisi, että Alan Rickman olisi voinut velhovoimillaan kumota syövän, niin kuin Maggie Smith. Nyt kuitenkin kävi näin. Ajatuksemme ovat sinussa.

Niin ja mitä mä sanoin, nyt jo oon nähnyt kaksi always-kuvatekstillä varustettua kuvaa Alan Rickmanista Instassa.


Seuraa Pannariblogia Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), Ask.fm:ssä ja Twitterissä!

LUX Helsinki

Viime viikonloppunahan oli tuo hieno valotapahtuma Lux Helsinki, jossa siis ympäri Helsingin keskustaa oli erilaisia valoteoksia esillä. Mä olin nyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa näitä katselemassa, ihan sillä ajatuksella että blogiin saisi hienoja kuvia, hehe. Lähdin talsimaan paikan päälle, ja kamerasta puff loppuu akku. Meh, no ei mun sitten voinut muuta kuin vain kuvata kännykällä. Kävelin Senaatintorille, ja oli se aika upea nähdä iso valkoinen Tuomiokirkko keskellä pimeää talvi-iltaa valaistuna taideteoksilla. Mä pidin tuosta kyyhkytyöstä, ja kuulin ympärilläni monien muidenkin sitä kehuvan. 

...ja mun kännykästä loppui akku. Ei kai nimestään huolimatta mun Lumiani kestänyt noita pakkasia, kun vasta muutamaa minuuttia aikaisemmin oli ollut yli kolmekymmentä prosenttia latausta. Noh, sain kaikista kuvista kuvat (:D), ja alkoi vähän tulla kylmäkin, joten kävelin Aleksia pitkin Forumiin vähän kiertelemään. Sisälle päästyäni puhelimeni yllätysyllätys aukesi, akkuakin kiitettävät 27 prosenttia. Forumista kävelin Ateneumille, jonka seinässä oli lisää valoteoksia. Ateneumilla valot liikkuivat, aaltoilivat ja välkehtivät. Ja miettikää, miten iso se Ateneumin seinä on, ja miten keskeisellä paikalla. Oli se upeaa katsottavaa. Varsinkin kun nuo värit olivat noinkin ihania violetteja ja punaisia ja pinkkejä, joista mä tunnetusti tykkään aaaika paljon.

...ja akku loppui taas. Seuraavan kerran kun sain kännykän takaisin päälle olin jo metroasemalla menossa kotia kohti, kylmettyneenä mutta tyytyväisenä. Koska kauneus on yksi maailman suurimmista lahjoista, ja eilen sitä kauneutta näki kyllä paljon.

Maan.. eiku torstai

Tänä aamuna mä en herännyt niin hyvin fiiliksin. Takana pitkä loma, joka päättyi kuuden tunnin yöuniin ja seitsemältä soivaan herätyskelloon, joka ensin aiheutti kovasti hämmennystä mussa: mikä täällä oikein piipittää keskellä yötä? Makasin sängyssä silmät kiinni mutta hereillä vielä kakskytviis minuuttia, jonka jälkeen nousin ja sanoin, että tästä tulee huono päivä. Niin mä sanoin.

Ja miten kävi? Paukkupakkaset jumittivat liikennettä, ja sain seistä 25 minuuttia Herttoniemen metroasemalla odottamassa metroa. Yksi tuli jo kymmenen minuutin odotuksen jälkeen, mutta en mä siihen mukaan mahtunut. Myöhästyin 20 minuuttia äikän Särmä-tentistä ja vastaukset jäivät vajaiksi ja tarkastamatta.

Loppupäivä meni ihan tavallisesti. Väsytti ihan simona, yritin lukea "viime tingassa" ranskan uusintaan, ladoin salaattibaarista vähän liikaa tavaraa kippoon, ja selvisin kuin selvisinkin siitä kokeesta ihan kunnialla. Kai. Illalla oli suunnitelmissa bloggailla ahkerasti, mutta tässä mä oon muutaman tunnin istunut Facebook-seinää ja sen täyttäviä villasukkajulkaisuja selaillen, kun tämä kirjoittaminen tuntuu niin työläältä eikä ajatus näillä väsymysasteilla kulje. Aina näitä iänikuisia valituksia, eikö? Onneksi huomenna on vapaapäivä, onneksi.

Tässä onkin puolitahattomasti pidetty taas vähän useampi päivä taukoa kirjoittelusta. Noina päivinä olen ollut sukulaisten luona syömässä (ja ihailemassa asuntoa jossa on jättikeittiö, yksiön kokoinen parveketerassi ja hissi suoraan eteiseen. ja mun vastaleikattuja supertasaisia latvoja, wow!), ihaillut peilistä asujani, kutonut todella paljon, vähän ehkä opiskellut, harrastanut harrasta kerrospukeutumista ja unelmoinut ajasta kolmen kuukauden kuluttua, kun lukio on takana ja San Francisco edessä. Niin ja kutonut. Tein aika hienon villasukan, vaikka itse sanonkin. Nyt ongelma on osata tehdä samanlainen toisestakin. Pari projektia vielä kesken, mutta kovasti haluan päästä tekemään itselleni kirkkaanpunaisia ylipolvensukkia. Siis miettikää miten ihanat ne olisi? 

Ja koska kylmä ja pakkanen ja paleltaa ja vitun talvi ja vitun Suomi ja kylmä ovat ainoat puheenaiheet tällä hetkellä, on mun pakko myöntää että mä oon oikeasti aika onnellinen että ne tuli ne paukkupakkaset. Ei sillä, että mä kauheasti nautin palelemisesta. Vaan sillä, että nyt oikeasti tuntuu talvelta. Näin suomalaisena tulee melkeinpä kodikas olo. Tällainen sen Suomen talven kuuluukin olla, edes muutaman päivän. Pitää tuntua talvelta, ettei yhtäkkiä herää huhtikuussa siihen että "talvi" meni jo. Nämä nelisen päivää kahdenkymmenen asteen pakkasissa ovat oikeasti tehneet hyvää. Mä olen ihan innoissani laittanut villatakkia pitkähihaisen ja lyhythihaisen päälle ja tuplakaulaliinat kaulaan (for real). Ihan yhtä innoissani kyllä odotan sitä, kun ulko- ja sisävaatteet eroavat tasan siinä, että ulkona on kengät ja aurinkolasit.

Nyt taidan mennä nukkumaan. Tai kutomaan. Ehkä kuitenkin nukkumaan, koska väsyttää t o s i paljon. Öitä bebet! ♥

VUOSI 2015

Tässä se vihdoin on, muutama päivä suunniteltua myöhemmin, mun ensimmäinen blogin vuosikatsaus! 2015 oli siis mun ensimmäinen tasaisen aktiivinen blogivuosi, aikaisemminhan mulla saattoi mennä kuukausiakin postausten välissä, vaikka yli kolme vuotta mulla on tämä blogi ollut pystyssä. Nyt tuo kuulostaa ihan vieraalta mulle! Viimeisen melkein puolitoista vuotta olen postaillut harva se päivä, pisimmän tauon ollen ehkä reilun viikon. Viime vuosi oli mahtava postausluvuiltaan: 149 julkaistua postausta, ja pelkästään joulukuussa 30! Mutta nyt asiaan, muistelua ja linkkivinkkejä juuri päättyneen vuoden varrelta.

"Muutama vuosi takaperin eräs ystäväni ihmetteli, miten olen voinut tehdä näin suuren päätöksen jo näin nuorena. Kunnioittavasti, mutta selvästi ihmetellen. Itse hän ei pystyisi samaan. Mutta ei mulla ole tässä kyse mistään päätöksestä. Heti kun olen asiaa alkanut ajattelemaan, on ajatus itsestäni juomassa tuntunut täysin vieraalta, pahalta, sairaalta. En aio juoda shamppanjaa ylppäreissäni tai häissäni, saati lähteä kavereiden kanssa koko yöksi kaupungille sekoilemaan kännipäissäni. Jos mulle tulee paha olo edes ajatuksesta, miksi ihmeessä mä tekisin niin?" - Itsestäänselvä

Tammikuu aloitettiin oikealla räjädyksellä, ainakin vierailujen ja kommenttien suhteen. Uuden vuoden yöstä tuohtuneena ja inspiroituneena kirjoitin oikein terävän tekstin mun inhosta päihteitä kohtaan ja siitä, miksi olen "jo nyt" päättänyt olla absolutisti. Maailman ihanin yllätys oli huomata, miten suurta huomiota ainakin mun blogin mittakaavalla tuo postaus sai, ja miten ihania kommentteja te jätitte. Itsestäänselvä on jäänyt ehdottomasti mun tähänastisen blogihistorian merkittävimmäksi postaukseksi ainakin mulla. 

Viinavitutuksen lisäksi vitutti monet muutkin, melko surkuhupaisatkin sattumukset ja yleinen angsti, mutta onneksi kisut piristävät aina. Lisäksi ainakin stressattiin vanhoja ja puhuttiin lukemisesta, onneksi silloin ihan vaan kaunokirjallisuudesta.

Muita lemppareita: Silloin vitutti, *insert otsikko here*, Ketkukissakuvapläjäys, vassoguud!

"Ajatuksilleen tai tunteilleen ei aina voi mitään. Teoilleen voi. Kasvatus, yhteiskunta tai sun omat mielikuvat eivät ole mikään tekosyy sille, että kohtelisi ihmisiä eriarvoisina heidän syntyperänsä, uskontonsa, ihonvärinsä, juuriensa, seksuaalisen suuntautumisensa tai minkään muunkaan asian takia, johon he eivät itse voi millään tavalla vaikuttaa. Samoin ketään ei voi rangaista rasistista ajatuksista, kunhan ne pysyvät vain omissa ajatuksissa, eihän pedofiiliäkään voi syyttää mistään eikä teljetä vankilaan, ellei tämä toteuta mielitekojaan." - Eri nahka, sama sisus

Helmikuussa jatkettiin vakavilla aiheilla, kun vähän avauduin rasismista. Välillä vähän hehkutettiin syviä tunteita, ihania leffoja ja pelejä ja naurettiin huonolle onnelle.

Muita lemppareita: Rakkaus, Lapsettaa

"Mä en tiedä, mitä meinaan työkseni tehdä. Viisi vuotta sitten vastaus oli selkeä laulaja, maailmantähti. Niiden suunnitelmien mukaan mä olisin tähän ikään mennessä jo kiertänyt maailman suurimmat keikkalavat kertaalleen. No, eihän siinä vielä ole niin käynyt. Vielä. Samat haaveet ovat yhä olemassa, ei vain aavistustakaan, miten niitä lähtisi toteuttamaan." - Tulevaisuus

Maaliskuussa pohdin paljon tulevaisuuden suunnitelmia, haaveilin omasta kodista ja aupauriudesta. Nyttemmin nuo ajatukset eivät ehkä ole enää niin pinnalla, vaikka entistä ajankohtaisempia ovatkin, hui! Vaikka postaustahti pikkuhiljaa hidastuikin kameran- ja ajanpuutteen vuoksi, piti vähän hehkuttaa maailman parhaasta musiikista, jutella arkipäivistä ja juhlapäivistä ja vähän kaikesta.

Muita lemppareita: Mistä löytää maailman parasta musiikkia, Sitoutunut

"Jos luulit otsikon olevan joku hulvaton sanaleikki jota et vain tajunnut, luulit väärin. Sain idean tähän postaukseen alkuvuodesta, ja joka kuu - sattuneesta syystä - postausidea nousi palasi taas mieleen. Keskiviikkoaamuna heräsin ennen viittä velloviin vatsakramppeihin, enkä lääkkeestä ja ainoasta pakastimesta löytyneestä edes puoliksi kelvollisesta apukeinosta, jota vahvasti epäilen nyt jo pilaantuneeksi purjoksi, saanut unta puoleentoista tuntiin. Noina yön pimeinä ja epätoivoisina tunteina päätin, että tällä kuunkierrolla sen toteutan. Joten tytöt ja pojat, tässä tulee: totuus menkoista. Menkat, kuukautiset, bloody hell, kuten minä mieluiten viittaan. Lukekaa, jos uskallatte." - Voi menkat!

Huhtikuussa kirjoitin taas toisen vähän isomman postauksen, joka ehkä epätyypillisen aiheensa ja uskaliaan tekstinsä vuoksi on mun tähän mennessä selvästi luetuin postaus. Vai kuinka monta yksityiskohtaista menkkapostausta te olette muissa blogeissa lukeneet, haha? Huhtikuussa osallistuin But I'm a Human Not a Sandwich -blogin Iinan aloittamaan Oikea nainen -haasteeseen, innostuin lämpenevistä keleistä, kävin järvessä ja hengasin Lällyssä. Paljon. 

Muita lemppareita: Minäkin olen oikea nainen -melkein, Voi kesä!

"Ja se Hannah Montana. Voi Hannah Montana! Musta tuntuu, että meidät tunnettiin niinä "Hannah Montana -tyttöinä" tai jotain :'D! Ja se meidän ikuinen kisa kummalla on enemmän fanikamaa. Mulla oli ne monen monen monet t-paidat, reppu ja avainlenkki (on btw vieläki xD), vihko ja toinenkin. Mutta sä olit silti aika hyvä kilpailija, sulla oli DVD:t ja CD:t, eikä muulla kauheesti ollukaan väliä." - Hyvää syntymäpäivää Ellalleni!

Toukokuussa julkaisin vain kuusi postausta, vähiten pitkään aikaan. Toukokuussa ostin uuden ihanan kameran ja kirjoitin ihanan menneidenmuistelupostauksen täysi-ikäistyneelle rakkaalle ystävälleni. Kävin Pariisissa ja suunnittelin tulevaa blogimuutosta äärimmäisen innolla.

Muita lemppareita: Kesä, kesä, kaikki kuulolla!, Superihaniarakkausuutisia

"Pitkän päivän jälkeen jäätiin syömään kauniin aukion laidalle. Söin tonnikalapastaa (enkä edes tykkää tonnikalasta, what? :'D), mutta pakko myöntää, että Tarun Frutti di Mare -pastan mustekalaset olivat parempia :( Ja mikä parasta. Tiedättekö sen tunteen, kun menette jätskikiskalle, ettekä millään osaa valita, mitä makua ottaisit? Tai olet valinnut kolme ihanaa makua, joita haluaisit kokeilla, mutta rahat riittää vain kahteen? Tuolla aukiolla (ja ympäri Pariisia), oli ihana jätskipaikka, jossa maksoit annoksestasi sen mukaan, minkä viidestä eri koosta valitsit. Tuohon kippoon, minkä kokoisen ikinä valitsitkaan, sait valita niin montaa makua kuin vain ikinä halusit! Joten vajaalla viidellä eurolla sain toiseksi pienimpään kippoon oikeasti aika paljon niin pähkinä- ja suklaajäätelöä kuin mango- ja vadelmasorbettiakin. Ja oli hyvää, aitoa rakkautta! Joten jos ikinä menette Pariisiin (ehkä noita on muuallakin maassa, who knows), suosittelen ehdottomasti tuota paikkaa. En mä sen nimeä kyllä muista. Hyvää oli silti." - Pariisissa, day one

Kesäkuussa blogi uudistui täysin nimeä ja osoitetta myöten. Olin kesätöissä. aloitin ensimmäisen postaussarjani (joka on edelleen yhä pystyssä, wuhuu!), vaikken ihan joka viikko niitä asuja ole päässytkään esittelemään. Kirjoitin postauksen meidän Pariisin-reissun ekasta päivästä (toinen vielä tekemättä, ja kolmas, ja neljäs, hups!), ja jopa kolme juhannuksen vietosta. Kävin kirppiksillä ja hengasin lasten kanssa, jotka olivatkin loppujen lopuksi ihan parhaita. Niin ja olihan niitä kisujakin!

Muita lemppareita: Juhannusta, ihmiset!, Juhannus BTS, Jos metsään haluat mennä nyt

"Mun käyttämistä neuletakeista siksi varmaan puolet ovat mun äidin omistamia. Äidillä on muun muassa yksi mulle aivan järjettömän iso mutta ah-niin-ihanan värinen ja muotoinen liila neuletakki, jonka helma on epätasainen. Mä olen kokoa S ja tuo kyseinen neuletakki varmaan XXL, mutta mä käytän sitä silti, se on ihana! Mutta tän päivän asussa (joka oikeastaan oli viime torstain shoppailureissun asu) on eri neuletakki. Kyllä, äidin. Ei liila, vaan ihanan rauhallinen tummansininen. Tämäkin on varmaan kokoa XL, mutta kangas on niin ohutta ja helma niin lyhyt, ettei tämä edes näytä mun päällä kovastikaan liian isolta! Vaikka kuvissa ei sitä näykään, neuletakin selässä on ihanaa kuviointia (ja mähän tunnetusti rakastan kaikkia vaatteita, missä selässä on yhtään mitään jännää!), ja neutraalin värinsä ansiosta tämä neuletakki sopii varmaan mihin tahansa asuun." - Kurkistus Narniaan #7 : Pöllöbuumi ja jotain äidiltä "lainattua"

Heinäkuussa oli hellettä, mökkeilyä ja alkavaa ylppäripanostusta. Lisää kirppistelyä, shoppailua, Lällyilyä ja lisää kissoja, tällä kertaa ihan minisiä pentuja!

Muita lemppareita: Yliannostus kissanpentusöpöyttä, Me ollaan mökillä!, Niin tämmönenkin blogihaaste täällä

"Sama pätee itsensä kehumiseen ylipäätään. Ei saa myöntää tietävänsä omia vahvuuksiaan, oli se sitten matemaattinen päättelykyky, äidinkielen kielioppi tai viehättävä ulkonäkö. Mutta herranjestas jos erehdyt sanomaan ääneen, että mä osaan puhua viittä kieltä virheettömästi tai että mulla on hyvät tissit, niin olet itsekeskeinen, omahyväinen,huono ihminen. Sun pitää sanoa se kierrellen. Niin olen kuullut itsestäni sanottavan, en mä itse ole ollenkaan niin varma että se olisi totta, onhan tuo naapurin Marjatta niin hervottoman seksikäs, älykkyysosamääräkin hipoo kahtasataa, eihän minulla ole mitään varaa kehua itseäni hänen rinnallaan." - Miksi en saa ajatella olevani kaunis?

Elokuussa taas pohdiskelin vähän syvällisemmin, kauneudesta ja itsensä kehumisesta, ja jälleen sain teiltä älyttömän ihania kommentteja. Muistelin maailman parasta iltaa, kun heinäkuun viimeisenä päivänä oltiin Tampereen Ratinan stadionilla katsomassa Nightwishia! Herranjestas en meinaa vieläkään uskoa, että näin Nightwishin ihan oikeasti livenä keikalla. Luin ylppäreihin, palasin piiiitkän loman jälkeen kouluun, ja koulun loppu taas alkoi lähestyä konkreettisesti sadan aamun bileillä. Nyt enää vain muutama viikko koulua jäljellä, ihan järkyttävää. Mitä mun sitten pitäisi elämälläni tehdä?

Muita lemppareita: The best night(wish) ever, Saisinko ajatella olevani kaunis?, Sata aamua

"Juuri sopivasti mun kulmakynä päätti ottaa ja heittää veivinsä, jättäen mut ja vaatimattomat kulmani oman onnemme nojaan. Joten hieman kekseliäisyyttä kehiin ja ruskeaa rajauskynää kulmakarvoihin! Ei ihan paras mahdollinen lopputulos, rajauskynä kun on koostumukseltaankin aika erilaista kulmakynään verrattuna, mutta kyllähän tuo nyt yhden päivän menetteli. Mitäs te ootte mieltä? Toinen juttu jossa vähän "rikoin rajojani" oli punaisten huulten yhdistäminen liilaan eyelineriin. Mä olen ennen tosiaan vähän arkaillut värien yhdistämistä kirkkaisiin huuliin, mutta ihan hyvinhän tuo kuitenkin toimi." - Vaihtoehtomeikkausta

Syyskuussa kävin Tallinnassa, ja näin maailman upeimman auringonlaskun, jota jäin vaikka kuinka pitkäksi aikaa ihailemaan laivan suurista ikkunoista. Kokeilin vähän uudenlaista meikkausta ja uudenlaista kokkausta, ihailin ruskaa ja rakastuin Splizzeriaan. Nyt tuota kuvaa katsoessa tuntuu, että pakko päästä taas sinne! Ylppärit tuli ja meni, ja kohta ne tulee taas. Vooooi ei.

Muita lemppareita: Opiskelijabudjettiin sopivaa herkkuruokaa, Värejä syksyn, Auringonlasku merellä

"Pari päivää on tullut blogistakin pidettyä taukoa. Ei siksi, ettei olisi ollut aikaa. Eikä siksi, ettei olisi ollut inspiraatiota, pari hyvää postausidistä on nytkin mielessä. En vain ole jaksanut, saanut sitä aikaiseksi. Ei voi kirjoittaa samalla, kun keskittyy tv:n katseluun. Ei jaksa nyt taas avata konetta. On hyvä postausidea, mutta se tuntuu niin työläältä, ettei jaksa edes aloittaa. Mä en osaa olla sellainen prosessikirjoittaja postauksien suhteen, että suunnittelisin ja luonnostelisin ja viilaisin tekstiäni monta päivää. Yleensä ne kirjoitetaan kertaistumalta eikä pahemmin muokata ennen julkaisua. Se on yksi syy, miksi monet postaukset, mistä olen puhunut ja mitä olen lupaillut pitkään eivät tunnu koskaan päätyvän teidän luettaviksi. Mä en saa niitä koskaan kirjoitetuksi, koska se tuntuu liian työläältä, raskaalta, aikaavievältä. Eihän tällainen laiskuri sellaiseen jaksa ryhtyä." - Tänään mulla on ollut äärimmäisen laiska päivä

Lokakuu oli ehkäpä maailman parhaimpien asukuvien kuukausi, kiitos Kaislalle ja Tiinalle näistä. Hengasin taas Lällyssä ihan liikaa, otin kuvia upeasta syysluonnosta ja niin, olin Lällyssä. Tosi paljon. Mutta oikeasti, maailman parhaita asukuvia, siis katsokaa noita, ihan parhaita! Kivat vaatteet ja meikit ja hiukset oikeasti ovat ihan parasta. Ja hyvät kuvaajat, hehe.

Muita lemppareita: Syksy ja naamakuvat, mitä muutakaan?, Kurkistus Narniaan 19: Pehmoinen villapaita, Leiritie kuvina

"Koko elämäni olen ollut alaikäinen. Olen tottunut alaikäisyyteeni, olen viihtynyt alaikäisenä. Harvassa ovat rajoitteet, jotka alaikäisyydessä mua on häirinnyt. Koko elämäni olen ollut alaikäinen, ja nyt en yhtäkkiä koskaan enää olisikaan. Minun on omaksuttava uusi rooli: täysi-ikäinen. Jollekin synonyymi sanalle aikuinen." - Täysin ikäiseni

Marraskuussa se sitten tapahtui. Mä v**** täytin kahdeksantoista. Musta tuli täysi-ikäinen, muttei suinkaan aikuinen, niin kuin tuossa yllä siteeraamassani postauksessakin vakuutin. Sitä ennen olin ihan parhaalla Romanian-reissulla seurakuntajoukkojen kanssa, joka oli oikeasti paljon odotettua kivempi matka ainakin mun mielestä! Ei kai kymmenet bussissa vietetyt tunnit ja epäilyttävät aamiaisleivät haittaa, kun seura on paremmanpuoleita ja kokemukset korvaamattomia. Niin ja taas kivoja asukuvia, vaikkakin vain yhden kerran. Kyllä äitikin jotain osaa!

Muita lemppareita: Täällä ollaan!, #sjginromania, Kurkistus Narniaan 22: Synttäriasu

"Joulu, ja talvi muutenkin on mahtavaa lukuaikaa. Ulkona on kylmää ja pimeää, mutta sisällä voi kääriytyä vilttiin joululahjaksi saamissaan lökäreissä ja villasukissa, ja kuuman glögi- tai kaakaokupposen saattelemana uppoudu ihanan joululahjakirjan maailmaan." - Joulukalenteri 2015 luukku 5

Joulukuussa kokeilin ensimmäistä kertaa toteuttaa blogijoulukalenteria, joka onnistuikin ihan vaihtelevasti! Melkein kaikki postaukset sain ajallaan julkaistua, ja pari muutakin postausta sain mukaan mahdutettua. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan, paremmalla suunnittelulla ja aikataulutuksella ja toteutuksella. Tuli joulu ja uusi blogiuudistus, ja kyllä mä taas tästä ulkoasusta tykkään. Tykkäättekö te? :D

Muita lemppareita: Maailman paras huulipuna, Joulukalenteri 2015 luukku 22, Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivä

Herranjestas kun oli työläs postaus tämä vuosikatsaus, ties kuinka monta tuntia tämän kokoamiseen meni. Mutta oli se sen arvoista, kun pääsi käymään taas läpi päättyneen vuoden tapahtumia ja hienoja ja vähemmän hienoja postauksia. 2015 oli hieno blogivuosi, tehdään seuraavasta vielä hienompi. Isoja postauksia mulla onkin jo suunnitelmissa ihan lähipäiville, odottakaapas vaan. 

Mikä postaus tai hetki teillä on vuodelta 2015 jäänyt mieleen, Pannariblogista tai ihan mistä vaan? ♥

Seuraa Pannariblogia Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), Ask.fm:ssä ja  Twitterissä!

Kurkistus Narniaan 25: Uuden bannerin kulisseissa

Samana päivänä, kun tehtiin se upea suklaatalo (joka muuten on vielä syömättä, pitäisikö ryhtyä hommiin?), käytiin Kaislan kanssa vallihaudoilla käppäilemässä ja ottamassa asukuvia. Mulla oli kerrankin nätti asu ja nätit meikit, ja Kaislan kanssa nyt tulee aika hyviä kuvia (muun muassa nämä ovat ehdottomia lemppareitani!). Räpsäistiin paljon kuvia hienossa miljöössä, ja kun niitä rupesin käymään läpi, totesin että hei, näistähän voisi saada hienon bannerin! Ja näin kävi, ihan sattumalta saatiin toinenkin banneri, jossa mulla on oksa naaman edessä. Kai siitä nyt alkaa tulla tapa. 

Paita ja hame kirppis / Villasukat itse tehty / Kengät Dinsko 

Niin kuin joku saattoi blogin Facebookista huomatakin, mulla on tälle päivälle suuret suunnitelmat: aion maata koko päivän sohvalla katsomassa Näkijää ilman että tuntuu yhtään pahalta, Samalla yritän saada kasaan sitä vuosikatsausta, joka siis tulee ulos myöhemmin tänään! Vähän ehkä kudon ja syön tortillaa. Mutta tänään ei stressata yhtään mistään, ollaan vain.

Seuraa Pannariblogia Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), Ask.fm:ssä ja Twitterissä!