Sinne jäi arki

Mä vihaan arkea. Olen aina vihannut arkea, koko elämäni. Sitä, että pitää herätä aikaisin, että väsyttää, että kattovalo on kirkas ja ulkona on pimeää. Sitä kiirettä, aina pitää olla menossa jonnekin ja olla jossain ja tehdä jotain. Reppu painaa ja ulkona on kylmä, hirveästi vaatetta päällä ja metro meni taas nenän edestä. Kauhea nälkä kun koulussa oli pahaa ruokaa eikä ole rahaa eikä aikaa eikä mahdollisuutta syödä, vielä kestää kauan että pääsee kotiin eikä sielläkään välttämättä ole ruoka valmiina. Väsyttää kun aamulla piti herätä aikaisin ja koko ajan pitää olla menossa ja metrokin meni taas nenän edestä ja on pissahätä mutta vielä ei pääse vessaan.

Deadlinet lähestyy ja pitäisi tehdä miljoona asiaa samaan aikaan, mutta ei saa kuitenkaan yhtään mitään aikaiseksi kun ei tiedä, mistä aloittaisi. Televisiosta ei tule mitään, mutta ei jaksa tehdä muutakaan kun on niin poikki pitkän päivän jälkeen. Taas on nälkä ja väsyttää. Tukka likainen ja takussa, kynnet lohkeilee, naama täynnä finnejä, villapaita kutittaa ja kiristää.

Arki on aina ollut vihollinen. Pienenä herääminen aamulla tarhaan oli kauheaa, ulkovaatteissa oli epämukava olo, ulkona en tykännyt leikkiä, loska oli märkää ja hiekka pöllysi ja haisi pahalta. Ruokakin oli pahaa mutta se oli pakko syödä koska muuten ei päässyt ulos vaikkei sinne oikeasti halunnutkaan mutta pakko oli mennä. Sadepäivät oli parhaita koska silloin ei yleensä tarvinnut mennä ulos ollenkaan. Tarhan jälkeen piti mennä kauppaan, piti kävellä ympäriinsä, hirveä melu joka puolella ja taas piti mennä sinne ja tänne. Illalla väsytti, piti käydä pesulla ja pestä hampaat ja katsoa uutisia iskän kanssa vaikkei ne kiinnostaneet ollenkaan. Lastenohjelmat ei olleet tänään yhtään kivoja. 

Peruskoulussa oli nälkä. Ja väsytti. Piti herätä liian aikaisin, aamulla ei ehtinyt syödä aamupalaa, kärvisteltiin ruokailuun asti, siellä oli pahaa ruokaa. Oltiin onnesta soikeita, kun jollakulla oli jotain evästä mukana ja sitä sai itsekin. Tunneilla ei jaksanut keskittyä, kun väsytti ja oli nälkä. Huulet rohtuivat, kenelläkään ei ole huulirasvaa lainaksi. Koulun jälkeen piti juosta painavan repun kanssa kumisaappaat jalassa bussiin, että ehti harrastuksiin. Kotona oltiin vasta myöhään. Vihdoin ruokaa, kunhan sain sen laitettua. Loppuilta läksyjä telkkarin edessä, liian myöhään nukkumaan ja aamulla taas väsyttää.

Mä olen aina vihannut arkea. Olen rakastanut myöhäisiä aamuja, päiviä jolloin ei tarvitse tehdä mitään, suunnitelmia jotka eivät ole liian tarkkaan lukkoon lyötyjä. Sitä että saa tehdä kaiken omaan tahtiin, syödä hyvin ja nukkua rauhassa. Lomat ja viikonloput aina tähtäimessä, tai edes se, kun koe on ohi eikä sitä tarvitse enää stressata. Arki on aina ollut vihollinen, se välttämätön paha. Se mikä on aina ollut ja jonka odotan olevan ohi, miettien miten vältän kaiken sen stressin ja ahdistuksen ja epämukavan olon tulevaisuudessa. Vapautta odottaen.

Ja nyt arki on ohi, ainakin seuraaviksi kuukausiksi. Mulla oli torstaina lukion viimeinen koulupäivä. Kahdentoista vuoden koulussakäynti on nyt ohi. Kahdentoista vuoden oppitunnit on nyt käyty. En nyt sanoisi, etten enää koskaan opiskelisi tai kävisi tunneilla, tietenkään. Mutta nyt mulla on edessä vain kaksi preliä, yksi kurssikuuntelu, yksi ylppärikuuntelu ja viisi ylioppilaskoetta. Paljon lukemista, kyllä. Paljon opiskelua. Mutta ei enää sitä jokapäiväistä heräämistä aikaisin, kouluun kiirehtimistä, ainaista nälkää kun kouluruoka on sitä samaa kyseenalaista kakkaa eikä aina viitsi käydä kaupassa. Ei enää arkea, suurin piirtein pelkkiä vapaapäiviä ainakin seuraavat puolisen vuotta, mitä nyt joskus käy tekemässä kokeen ja ehkä töissäkin. Ja vaikka pitääkin lukea ja opiskella ihan vitusti, ainakin sen saa tehdä omassa sängyssä, omilla aikatauluilla, omassa rauhassa, silloin kun itselle sopii. En nyt osaa sanoa, mitä tämä blogin kannalta tarkoittaa, varmasti tulee enemmän postauksia kun en ole aina niin poikki, mutta aikaa kuitenkin pitäisi varata ensisijaisesti sille opiskelulle. Ainakin pitäisi, saa nähdä sitten miten käytännössä.

Ei enää sitä paskaa arkea. Mä olen nyt oikeasti onnellinen. Mä olen lukulomalla. Se on oikeasti mulle kuin loma. Parasta. Sinne jäi arki. Ei tule ikävä.