Tässä elämä on

Elämä on lyhyt.

Mä olen aina nähnyt kuoleman yksistään kamalana asiana. Yhtäkkiä sitä ihmistä ei enää ole. Tai ehkä tuo on vähän huonosti sanottu, koska kuka meistä tietää, mitä meille tapahtuu ja minne me mennään kuoleman jälkeen. Mutta kuitenkin. Et voi jutella hänen kanssaan arkipäivän kuulumisista tai halata pitkään. Suunnitelmat jäävät toteuttamatta, haaveet kaatuu (ja ehkä varjotkin saapuu, hehe, hehe). Jokainen ihminen on niin merkittävä osa jonkun elämää, ja yhtäkkiä hän onkin poissa.

Multa ei ole koskaan kuollut ketään oikeasti läheistä. Sukulaisia kyllä. Lemmikit ovat lähteneet pois. Ja mua kauhistuttaa ajatus, että muutaman vuosikymmenen kuluttua monet mulle kaikista rakkaimmat ihmiset eivät todennäköisesti ole enää täällä. Ihmiset, joista mä välitän, jotka ovat olleet niin suuri osa mun elämääni. Mua on pysyvästi jäänyt surettamaan televisiohahmojenkin kuolemat (oikeasti, en enää pysty katsomaan lempiohjelmani viimeistä jaksoa, kun pelkästään sen ajatteleminen alkaa itkettää). Miten mä selviän oikeasta kuolemasta?

Ei mun oikeasti pitänyt heittäytyä näin syvälliseksi, nämä viimeaikaiset kuolemantapaukset ovat vain saaneet ajattelemaan. Ei Lemmy niinkään herättänyt tunteita. David Bowiea jäin ajattelemaan, lähinnä Queen-yhteyksien vuoksi. Ja mä tiesin, mä tunsin että tää ei ollut tässä, joku muukin lähtee vielä. Ja mä järkytyin todella, kun Hesarin ilmoitus Alan Rickmanin kuolemaa koskevasta jutusta helähti mun näytölle. Ennen kuin ehdin edes avata juttua, piti mun mennä jakamaan järkytykseni ystävilleni. Mä tunnen luissani, että tämän ja tulevien päivien kuluessa somet täyttyvät kaiken maailman always-päivityksistä. Mä olen aina inhonnut ja tulen aina inhoamaan Severus Kalkarosta hahmona, vaikka jotain kiehtovaa hänessäkin on. Mutta Alan Rickman oli kerrassaan upea näyttelijä. Täydellinen Kalkaroksen rooliin, ja vaikka siinä yhdessä roolissa häntä nähneenä on ollut outoa katsoa häntä muissa leffoissa, oli hän niissäkin aika bueno. Ehkä olisi vihdoin Potter-maratonin aika?

Elämä on lyhyt, ja se loppuu kauhean äkkiä. Mutta kai se sitten tarkoittaa sitä, että siitä pitää ottaa se ilo irti, minkä siitä saa. Viettää aikaa ihmisten kanssa ja toteuttaa itseään, kun se kaikki on vielä mahdollista. On taas kliseitä ja vakavaa puhetta, mutta minkäs sille mahtaa. Nyt sormet ristissä, että tämä kuolokausi päättyi tähän, ettei 27-kerhosta tule yhtäkkiä 69 ja syöpä -kerhoa. Luulisi, että Alan Rickman olisi voinut velhovoimillaan kumota syövän, niin kuin Maggie Smith. Nyt kuitenkin kävi näin. Ajatuksemme ovat sinussa.

Niin ja mitä mä sanoin, nyt jo oon nähnyt kaksi always-kuvatekstillä varustettua kuvaa Alan Rickmanista Instassa.


Seuraa Pannariblogia Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), Ask.fm:ssä ja Twitterissä!