Iltakävelyllä

Tänään kuuden aikaan Ale ehdotti, että lähdettäisiin hänen äitinsä luo käymään. Kävellen. Matkaa olisi siis ehkä puolitoista kilometriä, ja mä tunnetusti vihaan liikuntaa. Juuri aikaisemmin olin kuitenkin ihaillut kaunista säätä ulkona ja vähän ehkä harmitellutkin, miten ollaan niin vähän ulkona eikä nautita noista säistä kunnolla. Hyvä sää meinaa mun maailmassa myös hyviä luontokuvia. En ottanut edes laukkua tai lompakkoa mukaan, takki päälle ja kamera kaulaan ja menoks!

Ale yleensä kävelee ihan kauheaa vauhtia siinä missä mä tykkään tehdä kaiken aina todella rauhallisesti. Inhoan kiirettä ja tiukkoja aikatauluja, ja mua on aina hoputettu kaikkialla koko elämäni. Olen vain tosi hidastempoinen ihminen, tykkään tehdä kaiken ihan omassa rauhassani, omassa tahdissani. Tällä kertaa Ale onneksi oli hoputtamatta, eikä ihan kauheasti hermostunut, kun jäin vähän väliä ottamaan kuvia. Nähtiin yhdellä parvekkeellä hervottoman suloinen kissakin, joka jäi katsomaan meitä ja varmaan olisi lähtenyt peräänkin jos olisi voinut! Mutta voi kun ulkona oli taas niin kaunista, aurinko paistoi alaviistosta, taivas oli sinivalkoinen ja paljaat puiden oksat piirtyivät kauniisti sitä vasten. Mä rakastan kauneutta vaan niin paljon, saan hirveät kiksit ja tunnelataukset ja inspiraatiopuuskat kauneudesta. Ja tällä mä en nyt tarkoita ihmisen kauneutta, vaikka kyllä eri tavoila kauniita ihmisiä saatan pitkäksi aikaa jäädä ihailemaan ja pohdiskelemaan. Ei, mä tarkoitan taidetta. Henkeäsalpaavia maisemia lumisista puista, vaaleanpunaisesta auringonlaskusta tai sinisenä liplattavasta järvestä, joita ei voi ohittaa edes yrittämättä ikuistaa niitä muistikortille. Sydäntäsärkevän kaunista kappaletta, jonka kuullessaan meinaa suorastaan alkaa itkeä ihan vain sen käsittämättömän kauneuden vuoksi. Mä olen sydämeltäni taiteilija, rakastan luoda musiikkia, ottaa valokuvia, kirjoittaa tekstejä. Ja sen takia mä olen aina pysähtelemässä kamerani kanssa, koska koen aina löytäväni jotain suunnattoman kaunista siinä, mistä muut eivät välttämättä osaa sitä etsiä.

Saavuttiin perille. Istuskeltiin, siliteltiin kissoja (tai no yhtä, Tiitus oli ainoa jota huvitti pitää vieraille seuraa. Ihana pieni päärynä ♥) ja syötiin herkkua. Ja kävelymatka takaisin oli ainakin melkein yhtä ihana. Aurinko oli jo laskenut, taivas oli utuinen ja niin upea, aivan kuin karkkia mun silmille, sitä katsellessa tuli todella rauhallinen ja seesteinen olo. Sellaista olisi voinut katsoa vaikka kuinka pitkään. Pari kuvaa napsaisin, vaikka alkoikin jo tulla vähän kylmä ja haluttiin äkkiä perille. Paluumatka menikin paljon menomatkaa nopeammin, siltä ainakin tuntui. Käytiin hakemassa Subwaysta subit ja Lidlistä jogurtit. Illalla jopa tiskasin, niin kauan kuin sitä olenkin onnistunut välttelemään. Ja nyt sormet ryppyisenä voin sanoa, että tuntuu ihan hyvältä kun kerrankin sain jotain aikaiseksi. Jalkoja väsyttää ja paleltaa iltakävelyn jäljiltä. Nyt on hyvä käpertyä oman murun viereen, ehkä vähän ihailla sitä toisenlaista kauneutta joka tuossa vieressäni lepää, ennen kuin suljen omat silmäni ja simahdan.

Hyvää yötä ja rauhallisia unia teille kaikille ihanille. Muistakaa nauttia maailman kauneudesta. Linssin läpi ja välillä myös ihan omin silmin.