Kohta kiire helpottaa

Viime perjantain postauksen jälkeen mun oli tarkoitus tulla aika pian kirjoittamaan tänne uudestaan. Mun piti kirjoittaa lauantaina, piti kirjoittaa sunnuntaina, ja maanantaina, ja tiistaina. Jossain vaiheessa luovutin ja tajusin että parempi vaan kirjoittaa sitten perjantaina kun on aikaa. Ja tässä mä nyt olen, bussissa matkalla Lällyyn syysperheleirille, edessä tunti hyvää kirjoitusaikaa.

Mä olen viimeisen kuukauden ollut ihan oikeasti äärimmäisen kiireinen. Mä olen tehnyt töitä viidestä yhdeksään vuoroa viikossa, ja harrastuksia ja muita ylimääräisiä juttuja on neljänä iltana viikossa, siis jos työt eivät satu menemään päälle. Viimeisen kuukauden aikana saamieni täysinäisten yöunieni on laskettavissa yhden käden sormilla, ja voin sanoa että väsyttää. Viime viikonloppu oli ensimmäinen kokonaan vapaa viikonloppuni kolmeen viikkoon, ja oli todella hämmentävää, kun lauantaina tajusin että tässähän on toinenkin vapaapäivä vielä jäljellä. Sunnuntaina oli kauan ja äärimmäisellä innolla odotettu Billy Talentin Helsingin-keikka, josta kirjoittelen varmasti vielä lisää toisessa postauksessa. On kyllä edelleen vähän epäuskoinen olo, että mä ihan oikeasti näin Billy Talentin omin silmin parin metrin etäisyydeltä itsestäni omassa kotikaupungissa jo toistamiseen. Ihana ilta kerrassaan, vaikka pari päivää sen jälkeen olikin niska hieman kipeänä. 

Sitten onkin ollut vain töitä ja töitä ja töitä, vähän pianonsoittoa ja Aamunkoin lukemista (heh, sekin on melkein loppu, mitä mä sitten teen elämälläni?). Autokoulustakin on tullut jo muistutuksia toisensa perään että milloin olisi sen teoriakokeen aika, mullahan on edellisestä ajotunnistakin jo pari kuukautta enkä sen jälkeen ole tehnyt muuta kuin jonkin verran nettitehtäviä, joten siinäkin pitäisi pikkuhiljaa panostella, jos tämän vuoden puolella haluaisin kortin saada. Niin, pitäisi.

Mutta kohta kiire onneksi helpottaa, kun nykyinen päiväkotipestini päättyy vuoden lopun sijasta jo ensi viikkoon, kun olosuhteiden muututtua avustajan paikkani jää tarpeettomaksi. Mua ei harmita, vaikka tarhassa viihdyinkin. Odotan innolla, että aikaa jää myös muun muassa nukkumiseen ja ihmisten näkemiseen. Ensi viikolla mä myös täytänkin jo yhdeksäntoista (minne tämä vuosi kahdeksantoistavuotisuutta on oikein hävinnyt???) ja samana päivänä vietämme maailman ihanimman kummityttöni ensimmäistä syntymäpäivää (miten siitäkin voi mitenkään olla jo vuosi, kun näin tuon pirpanan ensimmäistä kertaa vain kolmen tunnin vanhana???). 

Aika vilisee silmissä, Suomen talvi lumisine maisemineen ja auringonlaskuineen on käsittämättömän kaunis, ja maailmassa on hurjan hyvää musiikkia. Tässä päällimmäiset mietteet tällä hetkellä, kun köröttelen bussilla lumisten peltojen ohi Billy Talentin, Nightwishin ja Shania Twainin soidessa korvissa. Onni syntyy niin pienistä ♥

(vaikka kyllä sitä maailmasta huonojakin juttuja löytyy. niin kuin spotifyn mainokset. mutta ei keskitytä niihin nyt)

(kuvissa mun viime postauksessa esittelemää huulipunaa ja ihanat erilaiset kikkurakiharat, joiden tekemiseen olen keksinyt ihan uuden jännän tavan, kiinnostaisiko jonkinmoinen tutoriaali? ja kyllä, ne ovat sinivihreät, vielä toistaiseksi.)