Siitä on melko lailla tunnilleen tasan vuosi, kun näin tähän astisen elämäni pienimmän ihmisen. Se oli kolme tuntia vanha ja 2340 grammaa painava. Se oli hautautunut syvälle pikkuisen pipon sisälle ja tuhisi hiljaa pikkuisen peiton lämmössä. Ei siihen uskaltanut edes koskea, ettei menisi rikki. Mutta silmiäkään ei voinut kääntää. Se oli äärettömän suloinen ja äärettömän rakas. Ja noin pieni ja heiveröinen olento tarvitsi kummin tässä suuressa maailmassa, ja minä olen maailman onnekkain, kun saan olla se juuri hänelle. Ja sunnuntaina tämä kummitäti täyttää itsekin vuosia ja päästään juhlimaan yhdessä. Maailman hienointa, upeinta ja rakkaudentäyteisintä ensimmäistä syntymäpäivää maailman rakkaimmalle Kertulle ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti