Joulukalenteri 24 - Tarina siitä, mitä tapahtui ennen joulupukin tuloa (osa 3)

Voi apua, hyvää joulua nyt ensin teille kaikille! Ihan uskomatonta, että nyt on oikeasti jouluaatto ja joulukalenteri on takanapäin! Tämän postauksen tullessa ulos me ollaan meidän yhden harvojen jouluperinteen mukaisesti Cittarissa tutustumassa jouluaaton tarjouksiin. Mutta kuten ehkä joku saattoikin arvata, meidän Pikku Velmun ja Petterin tarina jäi vielä kesken, ja kyllähän se pitää tässä joulukalenterin aikana vielä saada päätökseen. Tämän hurjan joulukalenterirupeaman jälkeen pitää varmaan huilata ihan rauhassa pari päivää ja vain syventyä joulun viettoon. Toisaalta, ehkä kun "pakollisen" postaamisen paineet on poissa ja rutiini kuitenkin vielä tallella, voi olla etten mä täältä niin kauaa poissa viihdykään! Eilen mä onnistuin jättämään tietokoneenikin töihin, mutta tuli niin ikävä tätä kirjoittamista että piti hakea illalla takaisin, vaikka ajattelin että se olisi voinut olla merkki blogiloman aloittamisesta! Mutta hei, nyt tarinaan!

* TARINA SIITÄ, MITÄ TAPAHTUI ENNEN JOULUPUKIN TULOA *

Osa kolme

"Missä pukki on?"

Velmusta tilanne kuulosti sangen pelottavalta. Jos äkkilaskussa Petteri oli päätynyt roikkumaan puusta ylösalaisin heidän ikkunansa taakse, miten vanha iso pukki tuollaisesta tilanteesta oikein selviytyisi?

Kauaa Pikku Velmun ei kuitenkaan tarvinnut huolehtia, sillä vain hieman kauempaa kuului lämmin ääni, jossa oli tosin jokin kumma särö.

"Hoi vaan, täällä minä olen, ihan kunnossa. Kai....", Joulupukki huudahti vastauksena Velmulle. Pikku Velmu kääntyi katsomaan, ja siellä pukki tosiaan oli ihan ilmielävänä rekensä vieressä hangessa, heidän suurimman pihakuusensa juurella. Paksu ukki näytti kummalliselta maatessaan lumessa, ja punaisiin housuihin verhotut jalat näyttivät olevan hassussa asennossa.

"Pukki, oletko sinä kunnossa?" Velmu huutokuiskasi takaisin.

"Oken minä kyllä, kiitos Pikku Velmu kun kysyit", Joulupukki vastasi niin kuin vain Joulupukki voi. "Jalkani on vain hieman kipeä. Taisin satuttaa sen pudotessani reen selästä. Voi olla vaikeaa jatkaa lahjojenjakokierrosta kun en pysty kävelemään itse."

Pikku Velmun mieleen juolahti ajatus. Tai ehkei niinkään ajatus, kuin pikemminkin muisto. Isä oli kesällä yrittänyt harventaa pihakuusen oksastoa, ja sahaamisen keskellä pudonnut tikkailta. Isä oli joutunut sairaalaan pitkäksi aikaa, ja kun hän viimein oli päässyt sieltä pois, oli hän joutunut kävelemään kainalosauvoilla ainakin kuukauden. Velmu jäi pohtimaan tätä viimeisintä muistoaan.

"Pukki," Velmu viimein sanoi kurottaessaan päätään taas ikkunasta, "minulla taitaa olla idea, joka auttaisi sinua, Odotatko pienen hetken, tulen kohta takaisin?"

Pikku Velmu ei jäänyt odottamaan vastausta vaan ryntäsi seulomaan vinttiä. Kukaan ei ollut vielä tajunnut tulla etsimään Velmua ullakolta, mutta jos totta puhutaan, oli Pikku Velmun mielestä kaikonnut koko leikki ihan kokonaan. Hän etsi hetken, kunnes viimein löysi sen mitä hän oli hakenutkin. Hän kaappasi kainalosauvat kouraansa, siitäkin huolimatta että ne olivat varmaan kolme kertaa hänen itsensä pituiset, ja juoksi takaisin ikkunaan.

"Joulupukki, joulupukki! Minä löysin meidän isän vanhat kainalosauvat. Ota nämä, niin pystyt taas kävellä!"

Pikku Velmu kiipesi ikkunan reunalle ja tarttui lähimpänä kasvavaan oksaan, jälleen hipihiljaa. Äiti ei ilahtuisi yhtään, jos näkisi, mitä Velmu oli nyt puuhaamassa. Velmu heitti sauvat varovasti alas isoon lumikasaan, ja lähti kiipeämään puuta pitkin alas pukin luo. Maahan päästyään hän kipaisi hakemassa sauvat ja toi ne äärimmäisen kiitollisen näköisen Joulupukin luo. Joulupukki oikein säteili, kun Velmu innoissaan ojensi sauvat hänelle. "Voi Pikku Velmu, kuinka voinkaan kiittää sinua tarpeeksi. Pelastit joulun! Enää minun ei taidakaan tarvita pohtia koskaan, laittaako sinua kilttien lasten listalle!" Pukki ja Velmu naurahtivat yhdessä, ja heidän takaansa kuului vielä vaatimaton yskäisy.

"Tuota, Pikku Velmu", Petteri sanoi, "voisitko vielä auttaa minutkin alas tästä?" Pikku Velmu kipaisi poron luo, ja kiskaisi ohjaksista. Poro mätkähti maahan, mutta nousi onneksi samantien jaloilleen.

Pikku Velmu kääntyi vielä katsomaan pukkia. "Tuletko nyt meille sisälle jakamaan lahjat? Sisarukseni ovat odottaneet sinua kovasti:"

"Ja sinäkö et vai ole, Pikku Velmu?" hörähti pukki. "Toki minä tulen, mutta mene sinä edeltä. Sisaruksesi tulisivat vain kateellisiksi, jos kuulisivat miten olet minua auttanut. Tämä voi olla meidän yhteinen salaisuus."

"Meidän yhteinen salaisuus, joo!" Pikku Velmu toisti ylpeänä, että hänellä oli salaisuus itse Joulupukin kanssa.

Niin Velmu hiipi takaisin sisälle edelleen voittamattomana piiloleikkimestarina. Pukki tuli jakamaan lahjat, ja kaikilla oli onnellinen joulu. Eikä kukaan saanut koskaan tietää, että juuri Pikku Velmu pelasti joulun.

***