Tämän päivän luukussa puhutaankin joululahjoista, mutta vähän eri tyyliin! Mä olen aina rakastanut antaa lahjoja ja ainakin yrittää aina panostaa niihin ja antaa jotain, mistä se toinen sitten tykkäisi. Joskus on sitten käynyt niin onnekkaasti, että sekä lahjan saaja että antaja ovat kovasti lahjaan tykästyneet, ja olen myös itse saanut pidemmänkin aikaista iloa näistä mun muille antamista lahjoista.
Muistaakseni neljä vuotta sitten, ysiluokalla, annoin Kaislalle joululahjaksi Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli -kirjan (alkuperäiseltä nimeltään siis Hush, hush). Olen tämän tosiaan aiemminkin kertonut täällä blogissa, mutta kirja vaikutti mun mielestä todella mielenkiintoiselta. Torstaina annoin lahjan saajalleen koulussa, ja sanoin haluavani lainata sitä sitten joskus myöhemmin. Kaisla ei tietenkään jaksanut odottaa aattoon asti että olisi avannut lahjan, ja heti seuraavana päivänä viimeisenä koulupäivänä Kaisla antoi sen kirjan minulle takaisin mun luettavaksi, hän sen oli edellisenä päivänä lukenut kannesta kanteen ja ilmeisesti tykännyt kovasti! Hän tuli silloin meille yöksi rakentelemaan piparkakkutaloa, ja kylki kyljessä luettiin yhdessä sitä kirjaa, minä juuri alkuun päässeenä, hän jo toistamiseen. Maanantaina eli aattoaamuna kävin kiikuttamassa kirjan takaisin Kaislalle. Ja voin sanoa, että oli pitkät joulunpyhät, kun torstaihin piti odottaa kirjastojen ja kirjakauppojen aukeamista, että saisimme jatko-osat luettavaksi! Lienee siis tullut selväksi, että molemmat rakastuimme kyseiseen kirjasarjaan, ja itse olen ainakin sarjan neljä kirjaa lukenut kahdesti. Nyt tätä kirjoittaessani ja kirjaa muistellessani tuli sellainen olo, että taidanpa lisätä nuo seuraavaksi lukulistalleni. Tuli muuten mieleen, kiinnostaisiko teidän joskus lukea täältä blogista mun lempikirjoista, vähän samaan tyyliin kuin aiemmin olen kirjoittanut lempibändeistäni?
Kolme vuotta sitten jouluna olimme seurustelleet Alen kanssa muutaman kuukauden. Hän oli mun luona käydessään tykästynyt mun yhteen pehmokoiraan ja halusi ottaa sen hoitoon, kun hänellä ei ollut omassa huoneessaan lainkaan pehmoleluja. Silloin kerroin hänen äidilleen, että taidanpa antaa joululahjaksi ihan oman pehmolelun. Nallukka löytyi Prismasta, ja hänetkin on aiemmin jo täällä blogissa esitelty. Nallukan kanssa on naurettu monet naurut, itketty monet itkut, nukuttu monet unet ja jaettu monet halit. Ei hänen turkkinsa ehkä enää ihan yhtä suittu ole kuin muutama vuosi sitten, mutta hän on aina ollut hyvin rakastettu ja tärkeä ja on edelleen.
Oletteko te antaneet joululahjoja, joista olette jälkeenpäin saaneet nauttia myös itse?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti