Nyt on mulla takana neljä päivää Lontoossa elelyä. Tässä ajassa olen jo ehtinyt hengaamaan lasten kanssa ihan keskenäänkin, viettämään mukavaa peli-iltaa, tutustumaan näihin mahtaviin tyyppeihin ja vähän tähän seutuunkin. Saavuin siis keskiviikkoiltana, ja tähän mennessä mulla on ollut kaksi työpäivää, joina molempina oli tosin toinen vanhemmista suurimman osan ajasta kotona. Viikonlopun oon ollut ihan vapaalla, nukkunut (tosi) pitkään ja vähän yrittänyt opiskella. Eilen katselin ihan omassa rauhassani Euroviisuja, joissa ekaa kertaa (Lordia lukuunottamatta tietenkin) mun lemppari voitti!
Mun perhe asuu Itä-Lontoossa vähän kauempana keskustassa, joten täällä on tietenkin enemmän asuintaloja ja vähemmän kauppoja kuin ihan keskustassa. Torstai-iltana lähdinkin tutkiskelemaan seutua ilman minkäänlaista aavistusta siitä, mihin suuntaan lähteä tai missä suunnassa olisi jonkunnäköistä kauppaa. Lähdinkin sitten kävelemään ilman sen kummempaa päämäärää, käännyin yhdestä mutkasta vasemmalle ja seuraavasta oikealle. Tuolla taktiikalla sitten lähinnä pujottelin ympäri tätä asuinaluetta, ja vaikka vastaan tuli monenmonta koulua ja kirkkoa, meni mulla tunti ensimmäisten kauppojen löytämiseen. Eilen päätin sitten kysäistä perheeltä vähän parempaa ohjetta, ja niinhän siinä sitten kävi että meidän kotikadun toisesta päädystä viiden minuutin kävelymatkan päässä lähtee pääkatu. Hups. Eilen mä sitten tein toisen seikkailuretken ja löysin tieni ihan Tescoon asti! Mulla on huomenna vielä vapaapäivä, jonka meinaan viettää ihan kunnon kauppakeskuksessa. Primark, minä tulen!
Tähän mennessä mulla on lähtenyt tämä mun au pair -aika tosi hyvillä mielin käyntiin, vaikka koko ajan oonkin ollut ihan kauheassa flunssassa ja jatkuvasti yksimässä keuhkojani pihalle. Perhe vaikuttaa tosi kivalta ja ollaan ehditty viettää monta kivaa hetkeä yhdessä, vaikka äsken yksi lapsista ei ihan fiilannutkaan sitä, kun voitin hänet Afrikan tähdessä, haha! Ja ihanaa on myös ollut vertailla Helsingin ja Lontoon lämpötiloja, täällä kun on lähes poikkeuksetta koko ajan 10 astetta lämpimämpää.
Kiitos kaikille vielä ihanista viesteistä edelliseen postaukseen liittyen niin ajokortista kuin au pair -tsempeistä! Ja hei, jos teitä kiinnostaa kuulla jostain tietystä asiasta enemmänkin au pairiuteen liittyen niin pistäkää ihmeessä kommenttia tai viestiä, olisi mahtava toteuttaa teidän postaustoiveita jos sellaisia tosiaan löytyy! Mut nyt, ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa teille kaikille ♥
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa, Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)
Ihan kaikki asiat au pair hommaan kiinnostaa. :)
VastaaPoistaJa hienoa kuulla, että kaikki on lähtenyt hyvin käyntiin.! :)
Ihana kuulla että kiinnostaa! <3
PoistaTosi kivasti kuulostaa sulla reissu alkaneen! Ihania kans nää kuvat ♥
VastaaPoistaKiitos paljon Sini! <3
PoistaAivan ihanan oloinen blogi sinulla! jään lukijaksi!
VastaaPoistawww.believemydestiny.blogspot.fi
Voi apua kiitos ihana, superihana kuulla että tykästyit <3
PoistaIhana blogi sulla, jään seurailemaan :) Mua kiinnostais lukea myöhemmin sun au pair kokemuksen raskaita ja vaikeitakin puolia. Itselläni on aina ollut vähän kaksipiippuinen asenne au paureiluun: toisaalta olisi ihanaa elää paikallista elämää, oppia ruohonjuuritasolla uudesta kulttuurista ja luoda läheinenkin suhde uusiin ihmisiin, mutta toisaalta mietityttää millaista on sopeutua perheeseen au pairin roolissa, ja kuinka haastavaa se käytännössä on.
VastaaPoistaOlisi kiva lukea kokemuksia, ja pohtia lisää oonko mää sellainen henkilö, joka voisi lähteä au pairiksi :)
http://sonjahaa.blogspot.fi/
Voi kiitos, ihana kuulla! Ja kiitti vinkistä, varmasti tuollaisen voisi jossain vaiheessa kirjoittaa. Toki itse oon täälä "vain" sen kolme kuukautta ja välissä pari reissua kotiinkin, joten ihan samanlainen erkaantuminen kotimaasta tämä ei ole, kuin jos olisi vaikka vuoden yhtä soittoa. Mutta nyt on jo tullut paljon ideoita vähän kevyempään tekstiin asioista, mitä kaipaan Suomesta! Nimimerkillä kaipsan raikasta vettä :D
PoistaOii miten kivan näköistä tuolla on! Tsemppiä au paireiluun! :--D
VastaaPoistahttp://olderthanyesterday.blogspot.fi
Näissä maisemissa on kyllä sitä omaa viehätystään:) kiitos paljon!
PoistaIhanalta näyttää! Tsemppiä ja pidä hauskaa :)
VastaaPoistaKiitos, pidetään!
PoistaSanonpahan vaan että Euroviisujen tulos ei ole ikinä tuntunut näin hyvältä. Ajattelin jo ennen viisuviikkoa että minun ylppärikeväänä ei tyydytä B-luokan kappaleeseen! Melkein itkettää kun ihmiset kerrankin osaavat äänestää oikein :D
VastaaPoistaOli kyllä ihana yllätys, en nimittäin olisi todellakaan uskonut sen voittavan kun ei mun lempparit ikinä voita! Mut viime vuoden katastrofin jälkeen oli ehkä ihan kohtuullista saada ihan kunnon voittaja :D
PoistaKiva kuulla, että sulla on mennyt hyvin siellä Lontoossa. :) Näyttää kyllä ihanan kesäiseltä siellä! ♥
VastaaPoistaTän vuoden euroviisujen voittajabiisi oli kyllä hyvä ja vähän erilainen kuin voittajat yleensä. :)
Täällä on kyllä ollut ihan kesä ja niin ihanan lämmintä! <3 juu niin oli, siksi en olis sen uskonutkaan voittavan mutta onneksi voitti!
PoistaVarmasti tulee olemaan upea kokemus! <3
VastaaPoistaToivotaan niin! <3
Poista