Miten ne uudet tuulet puhaltaakaan?

Tuore fuksi täällä moi! Vähän on jäänyt tässä fuksirientojen ja muuttelun lomassa blogi taas vähän vähemmälle huomiolle, mutta halusin nyt tulla vähän päivittelemään teille tässä kun ihan hiukan aikaa on, että mitä tännekin kuuluu. Jos siis saan vähänkään järkeviä lauseita aikaiseksi, siitä kun ei voi koskaan mennä takuuseen tällasissa höpinäpostauksissa!

Koulun alku on mennyt erittäin hyvin. Tähän mennessä on ollut tosi rentoa, ja nämä ekat kolme päivää ollaan kuunneltu ihmisten höpinöitä, kierrelty ympäri kampusta ja kaupunkia tuutoreiden kanssa, leikitty ja kisailtu ja hengailtu, syöty halpaa ja hyvää kouluruokaa ja ehkä vähän paremmin päästy kärryille yliopistoilusta. Ehkä. Vähän.

Lauantaina meillä oli tosiaan ensimmäinen piknik, jossa ekaa kertaa pääsi vähän näkemään sekä kanssafukseja että suuren osan tuutoreista, ja ekana päivänä oli todellakin sitten paljon helpompi ja mukavampi tulla kouluun, kun oli jo paljon tuttuja naamoja. Eilen suunnistettiin ympäri kampuksia (ei voitettu) ja tänään vietettiin olympialaisia (jotka meidän olisi paras voittaa, sillä oltiin ihan parhaita ja minä ainakin annoin kaikkeni, puhuin muun muassa runsaasti ruotsia sekä makasin naama ruohossa hyvin mielenkiintoisessa ja mahdollisesti hieman kivuliaassa asennossa. oli hauskaa), joiden jatkot ovat itse asiassa käynnissä ja jonne olen heti tämän kirjoitettuani suunnistamassa! Mutta lyhykäisyydessään ekat kolme päivää on ollut tosi kivaa, meillä on ihan mahtavat tuutorit ja paljon hauskaa porukkaa, yhtään ei ole tullut sellainen fuksitonhuonompia-fiilis vaan kaikki on superystävällisiä ja ottaa todella hyvin mukaan.

Muutto etenee myöskin, teitä kuitenkin kiinnostaa sekin. Tähän mennessä olen saanut tänne ruokailuryhmän, kirjahyllyn ja television. Verhotanko ja verhot sen mukana odottavat asennustaan ja täydellistä (ja toivottavasti edullista) patjaa etsitään yhä. Ihan hirveästi pienempää tavaraa mulla ei täällä vielä ole, mutta toivottavasti niitäkin pääsee loppuviikon aikana tänne enemmänkin roudailemaan. Mun vuokrasopimus alkaa virallisesti siis ylihuomenna, ja mun toiveena on, että kun tiistaina se varsinainen koulu alkaa, pääsisin ensimmäiselle luennolleni lähtemään omasta kodistani. Eikä pelkästään sen viiden minuutin koulumatkan takia, vaikka ekstraunet kyllä kelpaavat aina!

Eilen aamulla kohtasin metrossa israelilaisen turistin, joka kysyi multa neuvoa ja jonka kanssa päädyin taittamaan koulumatkani loppuosan, kun oltiin joka tapauksessa samaan suuntaan menossa. Tänään puolestani bongasin metrossa Lapsellista-blogin Annan, jota rohkaistuin tervehtimään, ja joka kaikeksi yllätyksekseni tunnisti myös minut ja oli ilmeisesti enemmänkin blogiani lueskellut. Yhdessä me taitoimme taas kävelymatkan yliopistolle ja oli aivan mahtava juttelutuokio Annan kanssa, todellakin kannatti uskaltaa tervehtiä. Ja jos Anna luet tätä, niin toivottavasti törmäillään toistekin!

Kurssivalinnat on tehty ja suihkuverho ostettu. Näin pähkinänkuoressa tämä uusi kappale elämässäni näyttää lähtevän käyntiin aika mukavasti.

Huulissa ikilempparia Nyxin Liquid Suedea sävyssä Sway. Koska mietitte kuitenkin <3

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa, Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!

HUIMIA UUTISIA

Vihdoinkin se iso juttu, mistä olen vihjaillut täällä blogin puolella ja mistä olen ollut aivan liian innoissani viime viikot on virallista. Eilen minä allekirjoitin elämäni ensimmäisen vuokrasopimukseni ja sain avaimet ensimmäiseen omaan kotiini. Muuttoilmoitus on tehty ja kaakaokuppeja on jo ihan liikaa yhden ihmisen käyttöön. Ensi viikon koulunaloitus (!!!) asettaa hienoisia haasteita aikataulullisesti, mutta toivottavasti pääsen muuttamaan ikiomaan miniyksiööni mahdollisimman pian. Ja uskokaa, kun puhun todellisesta miniyksiöstä. Sinne kuitenkin saan mahtumaan (ainakin melkein) kaiken tarpeellisen, ja se tuntuu ainakin näin etukäteen erittäin hyvältä pehmeältä laskulta itsenäiseen elämään ja omaan kotiin. Syksyn mittaan siis luvassa myös koti- ja sisustusjuttuja, ja varmasti myös jonkinlaisia vinkkejä pienen asunnon sisustamiseen ja vähäisen tilan maksimaaliseen hyödyntämiseen. Mutta mä menen tästä nyt stressaamaan sähkösopimuksia ja pesemään mun (kuinkahan monta kertaa olen näitäkin sanoja käyttänyt tässä lyhyessä postauksessa) oman kodin lattioita. Jei!

Seuraa mua ja bts-muuttofiiliksiä Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa, Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari), viimeisimmän kautta ainakin pysyy kaikista parhaiten kärryillä reaaliaikaisesti!

Kesän kohokohta

Joka kesä koko elämäni ajan olen viettänyt muutaman yön kummieni ihanalla mökillä. Siellä saa olla ihan rauhassa, lukea vanhoja Akkareita ja pelata Afrikan tähteä, saunoa ja uida ja saunoa ja uida ja syödä ja nukkua. Ja tuota jokakesäistä rauhoittumisen hetkeä mä olen odottanut vuosi vuodelta aina enemmän ja enemmän. Ennen mun Lontooseen lähtöä mä sanoin mun kummitädille, että kyllä mä aion vielä sitten syksyllä mökille ehtiä. Viime viikolla mä sinne onneksi vihdoin pääsin, ja oli se kyllä taas niin ihanaa. Tuskin maltan ensi kesää odottaa ♥

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa, Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!

Suvakki ja ylpeä siitä

En olisi ikinä kuvitellut, että nuorempana Aku Ankasta löydetty lausahdus "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä" olisi yhtä totta mitä se nyt on. Maailmassa tapahtuu kauheita asioita. Ihmiset tekevät pahaa ja viattomat kärsivät. Kansa on järkytyksen vallassa, ja aivan ymmärrettävästi. Yhdestä asiasta haluaisin teitä kuitenkin muistuttaa.

Mikään uskonto ei kehota ihmistä tekemään toiselle pahaa. Vielä en ole elämässäni törmännyt uskontoon, joka käskisi tappamaan toisinajattelijat, uskontoon jonka mukaan toisten elämä olisi arvokkaampi kuin toisten. Sillä ei ole mitään väliä, että joku idiootti käyttää uskontoa tekosyynä mitä epäinhimillisimmille teoille. Nämä ihmiset eivät ole todellisia uskovia. Jos ihminen olisi oikeasti uskovainen, oli sitten kyseessä kristitty, muslimi tai vaikka juutalainen, hän tekisi toisille hyvää ja kohtelisi heitä kunnioituksella ja rakkaudella vastapuolen vakaumuksesta (tai vakaumuksettomuudesta) huolimatta.

Siispä kysyn teiltä: mitä väliä sillä on, minkä maalainen ihminen tekojen taustalla on? Mitä väliä sillä on, minkä maalainen tai mihin uskova ihminen auttaa loukkaantuneita, juoksee pakoon tai kaivaa puhelimensa esiin? Minkä helvetin takia jonkun ihmisen avuliaisuus on jotenkin vähemmän kelvollista, koska hänen sukujuurensa eivät ole Pohjois-Karjalasta?

Mä kasvoin ympäristössä, jossa ekaluokkalaisena kerroin kaikille tuttaville innoissani, miten mun luokalla on oppilaita ainakin kymmenestä eri maasta, ja jossa kaikkien mielestä se oli hirveän kiehtova ja myönteinen asia, että saan taittaa koulutieni monikulttuurisessa ympäristössä. Mun positiivinen näkemys monikulttuurisuudesta lähes kaikkialla, missä itse olen ja liikun ja opiskelen ja harrastan ei ole muuttunut miksikään. Samaa en ikävä kyllä voi sanoa mun positiivisesta kuvasta muita kanssasuomalaisiani kohtaan. Mä en ikinä olisi kuvitellut, että suomalainen "kansalaisylpeys" ja kuvottava rasismi olisi todella niin vahvaa, mitä puhutaan. Että niin moni ihminen eriarvoistaa kanssaeläjiä heidän perimänsä tai uskontonsa vuoksi. Että sitä ei edes hävetä, vaan koetaan voivansa sanoa ihan mitä tahansa ihan kelle tahansa ja kuvitellaan että se on jotenkin ok. Mutta nyt mä sanon sen teille: hävetkää.

Musta on äärimmäisen surullista, että mä ylipäätään joudun kirjoittamaan tällaista tekstiä. Että ihmisillä ei ole sen vertaa järkeä päässä, ettei osata erottaa syyllisiä ja ulkopuolisia, yhtä ihmistä ja valtavaa ihmisryhmää. Mutta mä jatkan näiden tekstien kirjoittamista jos tarve vaatii, että te jotka tyhjästä saatte paskaa niskaanne muistatte ettei kaikki ole noin ahdasmielisiä, ja että te jotka sitä paskaa syydätte ymmärtäisitte ja lopettaisitte.

Ehkä tässä oli tarpeeksi itsestäänselvyyksiä tälle päivälle, huomenna vähän jotain mukavampaa.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa, Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!

LINKKAA BLOGISI: PIKAPELI

Muiden blogien linkkaa blogisi -arvontojen ja -postausten innoittamana päätin näin perjantai-illan iloksi tehdä näin ex tempore omankin linkkaa blogisi -postauksen. Säännöt on tutut vanhat: linkkaa alas kommentteihin blogisi sekä jonkin sortin kuvaus siitä. Kerro samalla jokin seikka, jolla blogisi erottuu muista tai joku muu fun fact, jonka koet mainitsemisen arvoisena, sekä blogisi nimen tarina, niitä kun on aina niin hauska kuulla. Linkkaamalla blogisi annat luvan käyttää banneriasi ja/tai kuviasi, jos just sun blogin päädyn esittelemään.

Tässä on kuitenkin pari jujua: blogeja saa linkata 18.8.2017 kello 23:59 asti, eli vain tämän illan! Kaikki tämän jälkeen linkatut blogit jätetään huomiotta, kuin myös ne, joista jää joku edellämainituista vaatimuksista uupumaan. Mukaan hyväksytyistä blogeista esittelen blogissani puolet: jos siis linkattuja blogeja on 30, valitsen niistä 15 esittelyyn, jos linkkejä tulee vain kahteen, saa yksi blogi ikioman esittelynsä. Esittelypostauksen yritän tällä kertaa ihan oikeasti tehdä viimeistään ensi viikon aikana, ja mua saa tulla sitten viesteillä ja kommenteilla ahdistelemaan jos ei ala postausta kuulumaan.

Mutta hei mitä te enää odotatte, linkkejä kehiin ennen kuin aika loppuu kesken!

Miltä tuntuu olla kotona? | Au pair -postaus

Tänään tiistai-iltana tulee viisi päivää siitä, kun mä saavuin kotiin Lontoosta viime torstaina. Toisaalta viisi päivää on mennyt supernopeasti, toisaalta on hassua ajatella, että mun paluusta on tosiaan vasta viisi päivää ja että viikko sitten mä ihan oikeasti olin vielä Lontoossa ja tein au pairin hommia. Nämä viisi päivää mä olen ottanut ihan vaan rennosti, nauttinut kotielämästä, nukkunut ja nähnyt ja tehnyt ja rentoutunut, ilman stressiä blogista tai yhtään mistään oikeastaan.

Ehkä hämmentävintä on se, etten mä ole menossa enää takaisin Lontooseen. Kesän aikanahan mä ehdin pari kertaa kotona käymään, joten tavallaan ehti jo tottua siihen että kotiin mennään, mutta sitten tullaan aina kuitenkin takaisin. Ehdittiin myös suunnitella niin paljon erilaisia juttuja, joita läheskään kaikkia ei tullut toteutettua, joten hassua on miettiä ettei niitäkään asioita pidä enää suunnitella.

Kaikessa hämmentävyydessään mä en kuitenkaan juuri nyt kaipaa Lontooseen tippaakaan. Päin vastoin, mä olen ihan yllättynyt siitä, miten ihanaa onkaan olla kotona. Olin unohtanut, miten kaunis kaupunki Helsinki on, miten ihania on valoisat, joskin jo vakaasti pimenemään päin menevät kesäillat ja kauniit auringonlaskut, miten täällä on oikeasti niin paljon puita, miten täällä on kesällä niin vihreää. Lontoossa ehti tottua brittimaisemiin, mutta kyllä tää Suomi-versio on niin miljoona kertaa parempi.

Heti kun astuin koneesta ulos, mulla oli vaan käsittämättömän hyvä olo. Tuntui tutulta ja turvalliselta. Lontoossa oli aina vähän varautunut taskuvarkaisiin ja liikenne hämmensi. Vaikka kaikkeen tottui ja ihan normaalisti mä siellä kuljeksin enempiä murehtimatta, oli aina jokin vähän outoa. Nämä on niitä asioita, jotka tajuaa vasta kun palaa takaisin ja kaikki onkin taas niin kuin pitää. Ehkä yksi suurimmista asioista on tietenkin se, että nyt mä oon ympärillä olevien ihmisten kanssa taas samaa porukkaa, sillä samalla levelillä jolla voi olla vaan, jos on kasvanut samassa ympäristössä ja kulttuurissa, sillä jossa ei ihmetellä pilkkimistä eikä juustohöyliä.

Mulla oli ikävä Helsingin metroa ja sitä, ettei sitä lippua tarvitse kaivaa ihan joka ikisessä välissä esiin. Mulla oli ikävä sitä, etten aina kassalla jäänyt tuijottelemaan miljoonaa oudon näköistä kolikkoa ja siksi aina maksanut seteleillä. Mulla oli ikävä sitä, että liikenteessä on järkeä, että autot ajavat siellä missä pitääkin ja että punaiset valot oikeasti tarkoittavat sitä, että nyt seisotaan paikallaan ja odotetaan. Mulla oli ikävä Helsingin keskustaa, miten kaunis se onkaan mukulakivikatuineen ja merenrantoineen! 

Tietenkin Lontooseen tulen palaamaan vielä monta kertaa. Se on edelleen entistä vahvemmin mun lempikaupunki koti-Suomen ulkopuolelta, ja löysin kesän aikana niin monta uutta lempparipaikkaa, joihin on pakko vielä päästä uudestaan käymään, puhumattakaan niistä ihanista ihmisistä, joita pitää päästä moikkaamaan. Mutta vielä varmemmin tiedän, että Helsinki on mulle se todellinen koti enkä ainakaan toistaiseksi halua täältä mihinkään lähteä. 

Tämän tekstin ilmestyessä mä olen yhdessä mun toisessa lempipaikassani, kummieni mökillä vihdoin nauttimassa niistä pakollisista kesän kohokohdista.Nyt blogi on ottanut myös vähän lomaa mun kotiinpaluun myötä, ja mun syksy on täynnä niin paljon kaikkea uutta ja jännittävää ja kerrassaan mullistavaa, että katsotaan minkä verran ehdin blogia ajan tasalla pitää. Au pair -sunnuntaitkin on nyt vaan au pair -postauksia, sillä niitä on luvassa vielä vaikka millä mitalla, mutta enää en halua ottaa paineita joka sunnuntaisesta au pair -postauksesta vaan kirjoitella silloin kun oikeasti tekee mieli. Erilaisia Lontoo- ja Englanti-postauksia on muitakin tulossa, ja mut tuntien ripottelen niitä varmasti vielä pitkälle syksyn mittaan. Ja kohta mä pääsen jakamaan teidänkin kanssa jotain superjännittävää, mikä on mun mielessä pyörinyt jo jonkin aikaa, iik!

Mutta nyt mä lakkaan kiusaamasta teitä, ja alan nauttia kesästä, joka mulla on vasta alkanut. ♥

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa, Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!

Au pair -kesä takana - kannattiko? | Au pair -sunnuntai

Mulla oli tänään viimeinen työpäiväni au pairina. Katsottiin leffaa, pestiin jalkapalloa vesipyssyillä, leikittiin paperilentsikoilla ja ihan vaan hengattiin. Ihan älyttömän vaikea uskoa, että enää mä en oikeasti olekaan au pair enkä tiedä milloin näitä ihmisiä seuraavan kerran näen, jos koskaan. Mulla on vielä yksi kokonainen päivä Lontoossa hengailua jäljellä ennen kuin torstaina lähden kotiin. Siispä ajattelin, että tässä on ihan hyvä hetki pohtia kulunutta kesää ja sitä, että kannattiko loppujen lopuksi lähteä.

Au pairiudelta odotin lasten kanssa hengailua, sitä ihanaa fiilistä kun olet vastuussa toisesta ihmisestä, kulttuurien törmäyskurssia, uusia upeita ihmisiä mun elämään ja vertaansa vailla olevia kokemuksia. Hauskoja leikkejä, korvaamattomia ihmissuhteita. 

Todellisuudessa au pairius on työtä siinä missä mikä tahansa muukin. Mulla on aina vähän samat ajatukset, jos olen ollut esimerkiksi päiväkodeissa töissä: etukäteen on hirmuisen innoissaan siitä, että pääsee hengaamaan lasten kanssa, leikkimään ja halimaan ja kuuntelemaan hassuja juttuja. Todellisuudessa sitä puoli päivää odottaa ruokailua ja lepohetkeä ja toisen puolikkaan kotiinpääsyä.

Ei se elämä lasten kanssa työskennellessä niin aurinkoista ole. Au pairiudessa on vielä esimerkiksi siihen päiväkotityöhän verraten se seikka, että pääosin työskentelet lasten kotona, ja sun työaika on heidän vapaa-aikaansa. Siinä sun pitää omaan toimintaasi soveltaa perheen tavalliset käytännöt, vanhempien säännöt ja edellisen au pairin toimintatavat. Ja voin tähän ihmetteleville todeta, että erittäin usein on kuulunut vastaväitteitä, että "kyllä me saadaan näin tehdä" tai "et sä edes tiedä meidän sääntöjä" ja näillä muka sitten voidaan luistaa kaikista käskyistä. Lisäksi au pairina sä olet yksin vastuussa, siinä missä päiväkodeissa on useampi työntekijä ja aina joku, jolta kysyä apua.

Au pairina huomaa myös äkkiä sen, että sun hoitamasi lapset ovat keskenään sisaruksia. Joo olipa itsestäänselvyys, eikö? Mutta sisarukset tappelee. Ihan eri tavalla kuin kaverit tai tarharyhmäläiset. Sisarukset tappelee ja meinavat repiä toistensa päät irti, mutta silti haluavat leikkiä yhdessä ja pysyä toisissaan kiinni. Tietenkin sisarusten välillä on ihan ainutlaatuinen side ja heidän yhdessäoloa on välillä niin ihana katsoa kun ovat niin syötävän suloisia. 

Niin kuin olen aiemminkin sanonut, mulla ei syntynyt perheeseeni samanlaista syvää kiintymyksen sidettä kuin joillakin muilla. Mä en koe olevani tasavertainen osa perhettä, enkä koe tämän olevan toinen kotini. Luultavasti tässäkin vaikuttaa se, että tosiaan olin vain kolme kuukautta ja se oli kaikilla koko ajan tiedossa. Kolme kuukautta menee ihan älyttömän nopeasti, ja superpian huomaa että kesä on jo puolessavälissä tai että on vaan muutama viikko jäljellä. Sitä ei samalla lailla välttämättä enää viitsi siinä vaiheessa panostaa ihmissuhteiden luomiseen. En mä tiedä, tää saattaa olla täysin mun omaa spekulaatiota. Kuitenkin tämä tekee kotiinpalaamisesta tietenkin helpompaa ja vaikka harmittaa jättää Lontoo ja tämä kaikki taakse, on ihana päästä omaan kotiin ja rakkaaseen Helsinkiin takaisin.

Mutta niin kuin olen myös monta kertaa sanonut, tulen mä kaipaamaan tätä kaikkea. Perhe lähtee huomenaamuna reissuun, ja äsken olin yli puoli tuntia poikien huoneessa, kun vaan juteltiin siihen asti kun heidän piti mennä nukkumaan. Käskin heidän vielä tulla aamulla herättämään mut että saadaan sanoa vielä viimeiset heipat ennen heidän lähtöä. Noita pikkusia tulee vaan niin kova ikävä, koska silloin kun he ovat hyvällä tuulella he ovat maailman ihaninta seuraa. Ei sitä tappelua tietenkään jaksa aina katsoa, mutta onneksi tähän mahtuu niin paljon muutakin. 

Mä en tiedä, muuttiko aupairius mua mitenkään ihmisenä. Sen kuitenkin tiedän, että mä lähden täältä monta kokemusta rikkaampana, ja nuo varmasti vaikuttavat siihen, miten mä maailmaa jatkossa katson ja miten tietyissä tilanteissa toimin. Täällä olen myös omaksunut muutamia erilaisia elämäntapoja, ja jännä on nähdä, kuinka helposti luisun takaisin vanhoihin kaavoihin.

En osaa sanoa, lähtisinkö au pairiksi uudestaan, tai olisinko jäänyt tänne jos opiskelupaikkaa ei olisi tullut ja kutsu olisi käynyt. Mutta mä olen maailman onnellisin siitä, että keräsin rohkeuteni ja päätin lähteä. Joo, multa meni Suomen kesä lähes kokonaan ohi, joka mua harmittaa ihan suunnattomasti, ja tästä syystä musta ei yhtään tunnu samalla lailla että on kesä ja vielä enemmän että se on jo melkein loppu. Mä missasin ystävieni lakkiaiset, eikä mulla kunnollista kesälomaakaan ehdi ennen koulun alkua olemaan. Mutta kesiä tulee lisää, ja tämä kesä oli aivan erityinen. Kesää 2017 tullaan muistelemaan loppuelämän, ja toivottavasti näin on myös mun host-perheellä. Vaikka mä en mielläkään heitä mun toiseksi perheeksi, niin todella toivon että nähdään vielä ja että he ehkä joskus tulisivat moikkaamaan mua Suomeen. Mieluiten talvella, jolloin toivottavasti olisi lunta. Koska kuvitelkaa, 3-vuotias sanoi mulle, ettei ollut koskaan nähnyt lunta, ainakaan niin että muistaisi. Tuo asia pitää korjata.

Kannattiko lähteä au pairiksi? Kannatti. Suosittelenko aupairiutta? Todellakin, tietyin ehdoin. Tästä luultavasti kirjoitankin joku päivä lisää, jos teitä kiinnostaa. sillä mulla on edelleen paljon sanottavaa aupairiudesta ja etenkin siitä, jos joku teistä haluaa au pairiksi lähteä.

Kahden vuorokauden ja muutaman hetken päästä mä olen kotona, ilman paluulippua Lontooseen. Se vasta onkin uskomatonta.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa, Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!

Nyyhkyvirsi karanneelle ystävälle

Eilen mulla oli tosi hauska päivä. Käytiin Brightonissa (josta ehdottomasti kuulette lisää myöhemmin, oli nimittäin erikoinen reissu!), otettiin superpaljon kuvia ja ihailtiin kauniita maisemia. Eilen oli kuitenkin myös aika haikea päivä.

Viime yönä nimittäin yksi mun elämäni rakkaimmista ja tärkeimmistä ihmisistä lähti melkein viideksi kuukaudeksi pois, Australiaan au pairiksi. Ja koska tuo itsessään ei ole tarpeeksi paskaa, niin kun yhtälöön lisätään mun Lontoossa viettämä kesä, jona ollaan nähty tasan niillä mun lyhyillä kotivisiiteillä, ja se etten pääse edes hyvästelemään häntä kunnolla ennen lähtöä, on tää koko homma aika just sieltä. Tämä kesä on mennyt ihan hyvin, koska on se aina helpompaa olla itse se joka lähtee ja kokee ja tekee. Mutta nyt musta tuleekin se, joka jää kotiin ilman sitä toista.

Mä en oikeasti tiedä, millainen syksy mulle tulee ja miten tämä vaikuttaa siihen. Me ollaan oltu kavereita 11 vuotta, ja viime vuosina ollaan vaan kasvettu läheisemmiksi ja läheisemmiksi. Ronja on mulle juuri se, jolle voi soittaa yöllä, jos on paska fiilis. Tai jolle voi soittaa jos on tylsää ja tekee mieli höpötellä. Hän ei myöskään pahastu, jos sanon että nyt mun tekee mieli olla ihan yksin tai että mä katkaisen tän puhelun tähän. Yleensä Ronja on se, joka soittelee mulle päin, mutta musta se on vaan ihanaa että joku muukin soittaa mulle kuin mun äiti.

Ronja on kuskannut mua päivystykseen useampaankin otteeseen, kun olen kipeästi ollut illalla lääkärintodistuksen tarpeessa. Hän on se, joka on sydänsurujen tai räkätaudin koittaessa ollut valmiina tulemaan oven taakse donitsilaatikon tai vuokraleffan kanssa, ja joka yhdeltätoista illalla tulee omien töidensä jälkeen mua mun työpaikalleni vastaan, että voidaan mennä samaa matkaa metrolla kotiin päin. Tää on se ihminen, joka merkkailee mut kaikkiin tyhmiin meemeihin, eikö se nykytermistössä meinaa aika helvetin hyvää ystävää?

Tämä on se ihminen, jolle voi soittaa ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa, jonka kanssa voi jakaa ihan kaiken (siis kaiken, välillä vähän liikaakin :D), ja johon voi luottaa että kuuntelee kun tuntuu ettei maailmassa ole ketään muuta. Kun mulla on maailman yksinäisin olo, Ronja muistuttaa mulle että joku sittenkin välittää musta ihan mun takia ja että mäkin olen aidon ystävyyden arvoinen. Siis tämä ihminen otti screenshotin mun MyStoryyn laittamasta selfiestä ja laittoi sen omaksi taustakuvakseen. Mua meinaa aina alkaa itkettää kun mietin tota, kuka oikeasti tekee noin?

Mä olen elämässäni viettänyt hirveästi aikaa yksin ja mulle on aina ollut todella vaikea uskoa, että joku oikeasti välittäisi musta ja puhtaasti haluaisi mulle parasta ja vaan nauttisi siitä että saa viettää mun kanssa aikaa. Vasta viime aikoina mä olen tajunnut, että mulla oikeasti on mun elämässäni näin upea ihminen ja mä olen äärimmäisen onnekas.

Ja siis totta kai mä olen todella onnellinen ja innoissani mun ystäväni puolesta, mutta ihmisluonnolle ominaisen itsekkyyden myötä tietenkin tämä ottaa koville. Onneksi on Whatsapp ja Skype ja Facebook ja Instagram ja ihan pelkkä postikin, olisi ihan mahtavaa saada postikortti maailman toiselta puolelta (nyt vinkvink). Ja varmaan syksy menee nopeasti, mulla on niin paljon uutta ja jännää tulossa etten välttämättä ehdi edes tajuamaan ettei me olla nähty pitkään aikaan. 

Niin ja hei maailman siisteimpään kokemukseen astumisen lisäksi tällä tyypillä on tänään synttärit! Itse en ehkä kaikista mieluiten syntymäpäivääni koneessa viettäisi, mutta varmasti määränpää on senkin arvoinen. Toivotetaan maailman suurimmat onnittelut siis ihanalle Ronjalle, voin antaa sulle lahjaksi virtuaalihalin tai kaivaa esiin maailman upeimman memen?

Ja hei yhtä mahtavat onnittelut annetaan mun toiselle mahtavalle ystävälle Deniselle, joka myös vanheni muutama päivä sitten ja jonka onneksi pääsen pian kotiin palattuani näkemään ensimmäistä kertaa uuden vuoden jälkeen!

Kun mä aloin ensimmäistä kertaa suunnitella tätä postausta mun mielessä, mietin että meidän pitää vielä ennen hänen lähtöä ottaa yhteiskuvia tätä varten. Sitten mä taas tajusin, että eihän me nähdä ennen hänen lähtöään enää, se on ollut mun kauhean vaikea käsittää. Mutta ehkä mä selviän. Pidä kiva reissu ja nähdään heti kun palaat ja halataan kun tavataan ♥

Sori että oon taas huono julkaisemaan au pair -sunnuntaipostauksia sunnuntaisin, mutta lupaan että sellainen tulee huomenna! Tämä oli vaan pakko saada tänään ulos, kyllä te tajuutte <3

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa, Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!

Ja elämä vie

Heippa ja hyvää elokuuta! Tää on niin järkyttävää, miten aika menee niin nopeasti ja tosiaan ollaan jo elokuussa. Kun on nyt koko kesän viettänyt ulkomailla eikä ole samalla tavalla ollut lomaa, niin ei jotenkin ole yhtään tuntunut kesältä, niin kuin olisi ehkä kotona ollessa ja Suomea kiertämässä tuntunut. Ja vaikka mulla on ollut maailman ihaninta Lontoossa, olen mä myös superonnellinen, että viikon päästä mä olen ihan omassa kodissani ja kaksi ja puoli viikkoa ehdin nauttia Suomesta ja toivottavasti ihanasta Suomen kesästä täysin vapaasti ennen koulujen alkua.

Nyt on ollut vähän hiljaisempaa blogin puolella, kun työpäivät näin loppua kohden lasten kesäloman myötä ovat pidempiä, ja vapaahetkinäni haluan ottaa parhaani irti siitä, että mulla on vielä koko Lontoo ihan käden ulottuvilla. Samalla käy niin, miten olen aiemminkin maininnut, että taukojen venyessä ja postailun harventuessa se hommaan ryhtyminen vaikeutuu ja kirjoittamisesta innostuminen on taas vähän hankalampaa. Mutta älkää huoliko, mulla on paljon mahtavia (ainakin mun mielestä mahtavia?) postausideoita puhelimen muistio sekä oma pääkoppa täynnä, jotka varmasti saavat jossain vaiheessa astua päivänvaloon. 

T-paita The Moomin Shop / Farkut Monki Oki-mallisto

Tietenkin kotiinlähtö on äärimmäisen paljon ollut viime päivinä mielessä. Äsken pakkasin melko lailla kaikki tavarani isoon matkalaukkuuni, eikä painanut kuin 18 kiloa! Onneksi mulla on Finnairin lento 23 kilon painorajoineen, sekä pieni matkalaukku käsimatkatavaroissa kuljetettavaksi. Vielä siis ei tarvitse lopettaa shoppailua, vaikka jos totta puhutaan, ei mulla siihenkään puuhaan samanlaista pakottavaa tarvetta tunnu olevan. Myös yksi toinen jännä juttu on ollut ehkä melkein jopa enemmän mun mielessä viimeiset päivät, mutta siitä kerron sitten lisää, kun/jos asiat vähän tästä varmistuu!

Nyt mä kuitenkin nautin vielä viimeiset hetket ihanasta Lontoosta, ja viikon päästä voin nauttia täysin ihanasta kodista ja ihanasta Suomesta. Mulla on mun loppu"lomalle" vielä paljon suunnitelmia, joten en kotiinpalattuanikaan meinaa ihan täysin toimettomaksi jäädä! Ja kyllä lupaan blogia pitää ajantasalla parhaani mukaan. Ihan uskomatonta oli taas huomata, että ollaan jo melkein 90 lukijassa! Siis ihan järjetöntä, vastahan mä hehkutin 50 lukijan täyttymistä. Te ootte aivan uskomattomia ja niin rakkaita, suunnaton kiitos teille kaikille jotka mua seuraatte ja mun juttuja luette ja kommentoitte, en mä osaa edes hahmottaa miten suuri määrä 90 ihmistä on, joita mun blogi ihan oikeasti kiinnostaa. Siihen vielä päälle te kaikki muut, jotka täällä enemmän tai vähemmän säännöllisesti käytte, ja ihan sinäkin, joka ekaa kertaa tänne eksyit, kiitos! Pitää keksiä jotain ekstraspessua sadan lukijan kunniaksi, jos sinne joku päivä päästään. Mutta hei nyt, Lontoo kutsuu! ♥

Ja tietenkin piti saada tekosyy esitellä maailman upein paita, siis hei cmon! Oon Lontoosta varmaan ostanut enemmän Muumi-tavaraa kuin kotona vuosiin, mutta en mä tätä (tai niitä muitakaan ostoksia) vaan voinut hyllyyn jättää!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa, Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!