Nyyhkyvirsi karanneelle ystävälle

Eilen mulla oli tosi hauska päivä. Käytiin Brightonissa (josta ehdottomasti kuulette lisää myöhemmin, oli nimittäin erikoinen reissu!), otettiin superpaljon kuvia ja ihailtiin kauniita maisemia. Eilen oli kuitenkin myös aika haikea päivä.

Viime yönä nimittäin yksi mun elämäni rakkaimmista ja tärkeimmistä ihmisistä lähti melkein viideksi kuukaudeksi pois, Australiaan au pairiksi. Ja koska tuo itsessään ei ole tarpeeksi paskaa, niin kun yhtälöön lisätään mun Lontoossa viettämä kesä, jona ollaan nähty tasan niillä mun lyhyillä kotivisiiteillä, ja se etten pääse edes hyvästelemään häntä kunnolla ennen lähtöä, on tää koko homma aika just sieltä. Tämä kesä on mennyt ihan hyvin, koska on se aina helpompaa olla itse se joka lähtee ja kokee ja tekee. Mutta nyt musta tuleekin se, joka jää kotiin ilman sitä toista.

Mä en oikeasti tiedä, millainen syksy mulle tulee ja miten tämä vaikuttaa siihen. Me ollaan oltu kavereita 11 vuotta, ja viime vuosina ollaan vaan kasvettu läheisemmiksi ja läheisemmiksi. Ronja on mulle juuri se, jolle voi soittaa yöllä, jos on paska fiilis. Tai jolle voi soittaa jos on tylsää ja tekee mieli höpötellä. Hän ei myöskään pahastu, jos sanon että nyt mun tekee mieli olla ihan yksin tai että mä katkaisen tän puhelun tähän. Yleensä Ronja on se, joka soittelee mulle päin, mutta musta se on vaan ihanaa että joku muukin soittaa mulle kuin mun äiti.

Ronja on kuskannut mua päivystykseen useampaankin otteeseen, kun olen kipeästi ollut illalla lääkärintodistuksen tarpeessa. Hän on se, joka on sydänsurujen tai räkätaudin koittaessa ollut valmiina tulemaan oven taakse donitsilaatikon tai vuokraleffan kanssa, ja joka yhdeltätoista illalla tulee omien töidensä jälkeen mua mun työpaikalleni vastaan, että voidaan mennä samaa matkaa metrolla kotiin päin. Tää on se ihminen, joka merkkailee mut kaikkiin tyhmiin meemeihin, eikö se nykytermistössä meinaa aika helvetin hyvää ystävää?

Tämä on se ihminen, jolle voi soittaa ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa, jonka kanssa voi jakaa ihan kaiken (siis kaiken, välillä vähän liikaakin :D), ja johon voi luottaa että kuuntelee kun tuntuu ettei maailmassa ole ketään muuta. Kun mulla on maailman yksinäisin olo, Ronja muistuttaa mulle että joku sittenkin välittää musta ihan mun takia ja että mäkin olen aidon ystävyyden arvoinen. Siis tämä ihminen otti screenshotin mun MyStoryyn laittamasta selfiestä ja laittoi sen omaksi taustakuvakseen. Mua meinaa aina alkaa itkettää kun mietin tota, kuka oikeasti tekee noin?

Mä olen elämässäni viettänyt hirveästi aikaa yksin ja mulle on aina ollut todella vaikea uskoa, että joku oikeasti välittäisi musta ja puhtaasti haluaisi mulle parasta ja vaan nauttisi siitä että saa viettää mun kanssa aikaa. Vasta viime aikoina mä olen tajunnut, että mulla oikeasti on mun elämässäni näin upea ihminen ja mä olen äärimmäisen onnekas.

Ja siis totta kai mä olen todella onnellinen ja innoissani mun ystäväni puolesta, mutta ihmisluonnolle ominaisen itsekkyyden myötä tietenkin tämä ottaa koville. Onneksi on Whatsapp ja Skype ja Facebook ja Instagram ja ihan pelkkä postikin, olisi ihan mahtavaa saada postikortti maailman toiselta puolelta (nyt vinkvink). Ja varmaan syksy menee nopeasti, mulla on niin paljon uutta ja jännää tulossa etten välttämättä ehdi edes tajuamaan ettei me olla nähty pitkään aikaan. 

Niin ja hei maailman siisteimpään kokemukseen astumisen lisäksi tällä tyypillä on tänään synttärit! Itse en ehkä kaikista mieluiten syntymäpäivääni koneessa viettäisi, mutta varmasti määränpää on senkin arvoinen. Toivotetaan maailman suurimmat onnittelut siis ihanalle Ronjalle, voin antaa sulle lahjaksi virtuaalihalin tai kaivaa esiin maailman upeimman memen?

Ja hei yhtä mahtavat onnittelut annetaan mun toiselle mahtavalle ystävälle Deniselle, joka myös vanheni muutama päivä sitten ja jonka onneksi pääsen pian kotiin palattuani näkemään ensimmäistä kertaa uuden vuoden jälkeen!

Kun mä aloin ensimmäistä kertaa suunnitella tätä postausta mun mielessä, mietin että meidän pitää vielä ennen hänen lähtöä ottaa yhteiskuvia tätä varten. Sitten mä taas tajusin, että eihän me nähdä ennen hänen lähtöään enää, se on ollut mun kauhean vaikea käsittää. Mutta ehkä mä selviän. Pidä kiva reissu ja nähdään heti kun palaat ja halataan kun tavataan ♥

Sori että oon taas huono julkaisemaan au pair -sunnuntaipostauksia sunnuntaisin, mutta lupaan että sellainen tulee huomenna! Tämä oli vaan pakko saada tänään ulos, kyllä te tajuutte <3

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa, Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!