perjantai 19. tammikuuta 2018

KOHTA ON KEVÄT


Musta tuntuu että mä aloitan tän kevätintoilun aina vähän aikaisemmin joka vuosi. Mutta mä oon vaan just sellanen ihminen, johon pikkuhiljaa lisääntyvällä valonmäärällä on ihan huima vaikutus. Saatiin tänne Helsinkiin tosin lumikin vasta eilen niin, että se on yli vuorokauden pysynyt maassa, mutta se ei lainkaan haittaa tätä mun fiilistelyä. Kirkas, vaaleanpunertava taivas ja lumen peittämät puut on yksi kauneimmista asioista mitä tiedän. Ulkona tuoksuu raikas pakkasilma ja muutenkin ulkona on paljon ihanampi hengailla kuin loskakeleillä. Ja on siellä vaan niin nättiä.

Koko postauksen pointti oli siinä, että tuo kuva on otettu kymmentä yli neljä iltapäivällä. Muutama viikko sitten neljältä oli ihan täysin pilkkopimeää ollut jo pitkään, ja nyt oli vielä näin kaunista ja valosaa. Musta edelleen tuntuu, että kesä olisi ollut ihan justiinsa, mutta sieltä se seuraavakin vaan on jo kovaa vauhtia tulossa! <3

Ihanaa kevättalvista viikonloppua <3 Ja huomenna blogimiittiä Tampereella! Muistakaa laittaa snappi (sannapannari) jo nyt seuraukseen, jos haluut pysyä huomenna meidän menossa mukana!

2 kommenttia:

  1. Mullakin on jo alkanut kevätintoilu! :D Se tais alkaa heti loppiaisena kun otin joulukoristeet pois mut vielä en oo saanut aikaiseksi hommata kevättekstiilejä kotiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin tekisi kovasti jo tuoda pastellisävyjä kotiin kevään merkkinä!

      Poista