Mä en oikein tiedä miten mä pukisin mun tämänhetkiset ajatukset, mutta samalla haluan jotenkin nostaa tämän asian esille ja puhua tästä. Sain eilen kuulla, että joku oli somessa käyttänyt mun kuvaani omanaan. Mahdollisesti lähestynyt muita ihmisiä minun kasvoillani. Nimeä ei sentään ollut multa ottanut, vaikkei kauas jäänytkään.
Tämä on taas yksi niistä asioista, joita ei kuvittele omalle kohdalleen sattuvan. Voin sanoa, että olin aika vitun yllättynyt ja hämmentynyt. Ensin en osannut ajatella asiasta sen enempää, mutta pikkuhiljaa se alkoi hiipiä. Musta tuntui häpäistyltä. Musta tuntui, että mun yksityisyyttä on loukattu. Musta tuntui, että joku on käyttänyt mua hyväksi mun tietämättä.
Mä jaan itsestäni paljon somessa myös kuvien muodossa, ja kyseinenkin kuva on todennäköisimmin peräisin mun blogista. Mutta ei se anna kenellekään oikeutta hyödyntää sitä häikäilettömästi omaksi edukseen, vaikka internet sen mahdollistaakin. En ole ikinä kovasti jäänyt epäilemään omien kuvieni jakamista, mutta tämä sai mut ajattelemaan näitäkin asioita hetkeksi eri lailla ja tiedostamaan, mitä kaikkea jonkun onkaan mahdollista tehdä mun tarjoaman pohjan avulla. Mä en tiedä, onko kyse vain tästä yhdestä kuvasta ja yhdestä käyttäjästä. En tiedä, onko henkilö tilin takana tehnyt jotain "minuna", tai että onko näitä enemmänkin.
Tämä on arkipäivää, ihan perusjuttu. Aina on tyyppejä, jotka eivät kehtaa laittaa omaa naamaansa esille, ja nyt joku sellainen vain sattui valikoimaan sun kuvasi. Jepjep, ja onhan sitä pahempiakin tapauksia ollut. Mutta se ei tarkoita, että se olisi ok.
Tuo kuva on ollut esillä täällä mun blogissa, joten on mahdollista että se on täältä poimittu. Jos tunnistat itsesi tästä tekstistä, tiedät varmasti varsin hyvin tässä vaiheessa poistaa tuon käyttäjän ja esiintyvän tasan itsenäsi tästedes. Ja jos joku teistä törmää vastedes mun kuvaan somessa eri nimellä tai muuten oudossa yhteydessä, laita mulle viestiä. Ja toivotaan, ettei mun tarvitse toista tällaista postausta enää tehdä.
Tekisi mieli vielä ladella tähän pari faktaa tekijänoikeuksista ja identiteettivarkaudesta, mutta kai sitä ilmankin tajuaa, että näin ei tehdä. Joten eiköhän tääkin avautuminen ollut tässä.
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)
Eikä, tosi inhottavaa! :(
VastaaPoistaNo jep :/
PoistaToi on ihan kauheeta! Vaikka sitä somessa jakaa omia kuviaan ja elämäänsä se ei tarkota et kuvia saa ottaa omakseen. Toivottavasti se joka sun kuvan on käyttöönsä ottanut tajuaa ettei oo tehny oikein.
VastaaPoistaParas olisi, ei yhtään tekis mieli törmätä toiseen valeprofiiliin jossa joku saattaa tehdä mitä tahansa mun kasvojen takana.
PoistaTosi inhottavaa varmasti tajuta, että oma kuva on käytössä jossain ties missä D: Mulla ei vaan jaksa riittää ymmärrys ihmisiä kohtaan, jotka pöllii muiden kuvia. Etenkään jos kyseessä on tollanen tilanne että tyyppi esiintyy "sinuna".
VastaaPoistaJuu ei mullakaan. Hyvä ettei kuitenkaan ollut mun nimeäkin ottanut, niin kaverin oli helppo tunnistaa feikiksi.
PoistaTosi hyvät kuvat oot ottanu tätä postausta varten! Ihan kauheeta, että jouduit kokee tollasta. Jospa tää jää viimeiseksi kerraksi ja tuokin tili poistetaan pian!
VastaaPoistaKiitos Sini! ❤ ja toivottavasti!
PoistaJestas! :o Toi on niin sellainen juttu, minkä ei koskaan uskoisi sattuvan omalle kohdalleen vaikka se voi todellisuudessa käydä kenelle vain. Toivotaan että kyseinen tyyppi näkisi tän ja tajuaisi lopettaa... Paljon tsemppiä sulle!<3
VastaaPoistaNiin se kyllä on! Toivotaan, kiitos ❤
Poista