Unileluna avaimet ja muita tarinoita flunssapotilaan viikolta

Se inhottava seuralainen tuli tänne taas, flunssa nimittäin. Koko viikon olen ollut kipeänä, ensin kuumeessa ja nyt (vain) huomattavan limaisena. Ensimmäisenä kahtena päivänä en poistunut asunnostani käytävän postilaatikkoa pidemmälle ja muutenkin olin jossain muualla kuin sänkyni pohjalla vain hyvin lyhyitä yksittäisiä hetkiä. Keskiviikkona raahauduin olosuhteiden pakosta yliopistolle tekemään kielenhuollon tentin, mutta muuten tällä viikolla osallistuttujen luentojen lukumäärä jäi mulla kokonaiseen yhteen (siis niiden tavallisen seitsemän, joista kaksi oli muuten vaan peruttu ja yhden paikalla oli tosiaan tentti, sijaan. näin vaarallista on siis sairastaa lähes kokonainen viikko yliopistossa: huimat kolme missattua luentoa.). 

Mutta kyllä sieltä tuskanhien kastuttamista lakanoistakin vielä noustiin tälläkin kerralla. Kuumemittari on taas melkein kadonnut jäätyään käyttämättä, enkä enää seuraa kelloa laskeskellen, milloin voin ottaa seuraavan buranan tai strepsilsin. Eilen käytiin jopa ulkopaikkakunnalla (Espoossa) sukuloimassa, jonka jälkeen repäistiin vielä hurjemmin pienoisella (reilun kolmen tunnin) kuvauspyrähdyksellä. Tänään olen jo pystynyt hengittämään ja elämään elämää lähes normaalisti, ainoa mikä taisi vielä jäädä sairaspetiin loikoilemaan pariksi ylimääräiseksi päiväksi on ääneni. Ei tässä mitään, tällä pihinällä on varmasti ihan mukava (tai ainakin viihdyttävää) asiakaspalvella. Sunnuntain kuorokonsertti puolestaan saattaa olla jännä paikka, tänään kokeillessani nimittäin kuulostin lähinnä hyvin hitaasti tyhjenevältä ilmapallolta. 

Olen myös saanut taas huomata, miten törkeän sulavasti mun ajatus toimii puoliunessa. Olen muun muassa (hyvin kipeänä ja kuumeisena) viimeisilläni voimillani keskellä yötä herännyt ja noussut hakemaan avaimeni ruokapöydältä, koska ilmeisesti mun oli vaan pakko saada avaimet viereeni voidakseni jatkaa unia. Olen myös herännyt, päättänyt ottaa Strepsilsin, ja todennut tarvitsevani lusikan sitä varten. Mä siis viime yönä nousin sängystä, kävelin kaapille ja hain sieltä pikkulusikan, jonka toin (avainten entiselle paikalle) sänkyni viereen. Tervetuloa meille yöksi, ei ainakaan tule tylsää :D

Frendit katsoin (taas) loppuun, ja mietin pitäiskö vaan suoraan aloittaa taas alusta. Mun pöydällä seisseet ruusut olivat uskomattoman kauniita noin päivän, kunnes ne mun täydellisen välinpitämättömyyden seurauksena hieman...kuivahtivat. Syytetään kuumetta tästä. Basilikani sen sijaan onnistuin virvoittamaan takaisin henkiin, vaikka pahalta hänenkin suhteen näytti. Muutenkin musta tuntuu, että oon ihan uudestaan taas ihastunut mun sisustukseen, oli se sitten lakanoiden värin  (jotka ensimmäistä kertaa varmaan koko elämäni aikana ovat lähes täysin valkoiset) tai suunnanvaihdoksen (siirsin tyynyt jalkopäätyyn ja olen pari viime yötä nukkunut väärin päin - ja huomattavan sikeästi) vuoksi, tai kenties kerrankin sisään paistavan auringon tai kiinni olevien kauniiden perintöverhojen takia. Minkäköhän täysin irrelevantin asian jakaisin teille seuraavaksi, tämä on nimittäin musta ihan parasta välillä vaan höpötellä teille kaikesta turhasta mikä tulee mieleen. Mä oon ihan täysin unohtanut, miten kirjoitellaan rentoja kuulumispostauksia (jos tätä voi sellaiseksikaan sanoa), vaikka ne mun mielestä ovat juuri niitä parhaita, niitä joissa tuntee pääsevänsä vähän lähemmäs kirjoittajaa. 

Nyt mä taidan ehkä lopettaa ja lähteä töihin. Mut hei, enough about me. Mitä just sulle kuuluu? Rupatellaan vähän kommenteissa pitkästä aikaa, ihan mistä tahansa. Ei kaiken tarvitse aina olla niin tarkkaan rajattua.

Ihanaa viikonloppua meille kaikille <3

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)