Kymmenen hyvää puolta minusta

Mä bongasin jo viime syksynä Lindan blogista tämän aivan ihanan postausidean (joka puolestaan oli sen bongannut Tuulilta), ja siitä asti se on ollut mun toteutettavien postausten listalla, paperiluonnoksena magneetilla kiinni jääkaapin ovessa. Postauksen ideana oli yksinkertaisesti listata asioita, jotka juuri minussa on hyvää. Musta tämä ajatus oli aivan ihana ainaisen valittelun ja itsensä vähättelyn keskellä, sillä meissä jokaisessa on ihan valtavasti hyvää ja osataan vaikka mitä asioita. Tässä siis kymmenen hyvää puolta juuri minussa.

Mä olen luova. Mä osaan paitsi soittaa ja laulaa, mä myös esimerkiksi hahmotan harmonioita todella hyvin ja mun on todella helppo lähteä laulaen improvisoimaan taustan päälle. Mä en pelkää käyttää mielikuvitustani ja luovuuttani arjessa tai vaikka sisustuksessa, ja mun pää on aina valmis tuottamaan uusia ideoita vaikka mihin, joskus ihan hyviäkin. Tämä on piirre, joka ainakin omassa mielessäni määrittelee mua hyvin paljon ja josta olen todella iloinen ja ylpeä.

Mä panostan ystäviini ja läheisiini todella. Jos musta tuntuu, että ystävälläni ei ole kaikki ok, haluan varmistaa, että hän tietää minun olevan hänen tukenaan ja valmiina auttamaan ja kuuntelemaan, jos hän niin haluaa. Jos mä välitän jostain ihmisestä todella, haluan hänen myös tietävän sen, ja saatan välillä laittaa ihan satunnaisesti viestiä, että hei, oot ihan sikahyvä tyyppi ja oon tosi onnellinen, että oot mun elämässä. (Samaan syssyyn pitää kuitenkin myöntää, että joskus saatan olla tosi huono pitämään yhteyttä, mutta jos en oo pariin kuukauteen tajunnut tulla kyselemään sun kuulumisia, ei tarkoita ettei mua silti kiinnostaisi tai ettet olisi mun mielessäni <3). Ja voi jos mä olisin rikas, niin voitte olla varmoja, etten koskaan lakkaisi antamasta rakkailleni lahjoja tai muutenkaan pyrkisi helpottamaan heidän elämiään ja ilahduttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoin.

Mä oon kärsivällinen. Tässä asiassa oon todellakin kehittynyt aikaa myöten, toisaalta tietyissä tilanteessa mulle ihan oletusarvo. Mä en hermostu, jos bussissa on huutava vauva, tai jos kokematon asiakaspalvelija ei suoriudu täydellisesti. Mulla ei ole mitään syytä alkaa hermoilemaan tai jopa syyttelemään ihmisiä siitä, että he ovat ihmisiä, tai ettei kaikki aina mene mulle parhaalla tavalla. Mä osaan asettaa muut ihmiset itseni edelle ihan arkisissakin tilanteissa, ja pyrin löytämään kaikkien kannalta toimivimman ratkaisun, en ainoastaan itseni. Menipä syvälliseksi ja sivuraiteille, mitäköhän tästä loppupostauksesta oikein tulee... :D

Mä olen iloinen ja positiivinen. Ei sillä, että olisin aina hyvällä tuulella. Kuitenkin pyrin usein ajattelemaan positiivisesti (joskus enemmän kuin toiste, kavereillani saattaa ehkä tähän olla jotain sanomista haha!) enkä murehtimaan liikoja, jos en asialle mitään mahda. Muutenkin varmaan tavallisin kommentti, mitä saan tuntemattomilta tai puolitutuilta on mun hyytymätön hymy ja pettämätön iloinen asenne. Mutta sen oon kyllä todennut, että hymyily auttaa pitkälle, eikä siitä ainakaan mitään haittaa ole!

Mä muistan asioita aika hyvin. En tietenkään juuri niitä juttuja, mitä esimerkiksi kokeessa tarvitaan (ok ihan hyvin niitäkin). Mutta mun mieleen jää esimerkiksi ihmisten syntymäpäivät ja nimipäivät, yksittäiset muistot ja vaikka ihmisten sanomiset, toiveet ja mieltymykset, siinä missä hauskat nippelitiedot. Usein huomaan olevanikin tilanteessa, jossa muut ihmettelevät, että miten voin muistaa tuollaisia asioita, haha!

Mä oon aika hyvä laittamaan ruokaa! En ole ikinä pitänyt itseäni minään mestarikokkina, mutta kyllä tässä viimeisen vuoden aikana, kun olen omillani asunut ja itse ollut täysin vastuussa omista syömisistäni, on tullut todettua, että kyllä mä aika maittavat sapuskat saan aikaan. Mä tykkään panostaa hyvään ruokaan ja niihin muutamiin laadukkaisiin raaka-aineisiin, eikä mua yleensä kauheasti huvita ostaa eineksiä tai syödä ulkona yksinkertaisesti koska mä teen itse parempaa. Ja kyllä, tämä on mahdollista myös opiskelijabudjetilla, ainakin omalla kohdallani, jos vaan priorisoi sen rahankäyttönsä. Ja kun johonkin helppoon pastaan ei spagetti tai purkkitomaatit maksa juuri mitään, niin erittäin mielelläni ostan sitten lisäksi palan parmesaania, jolla saan seuraavan kahden viikon ruoista reilusti maukkaampia. Ja kyllä, mulla on aina parmesaania jääkaapissa, ja kyllä tungen sitä lähes kaikkialle, se vaan tekee elämästä parempaa!

Mä osaan kirjoittaa. En nyt välttämättä puhu tässä itseni ilmaisusta esimerkiksi näissä erittäin rönsyilevissä blogipostauksissani, vaan oikeinkirjoituksesta. Mä olen viime aikoina herännyt siihen, miten oikeinkirjoitus ei todellakaan nykyään ole enää itsestäänselvyys esimerkiksi mediassa tai blogeissa, ja olen tosi iloinen siitä, ettei mulla koskaan ole suurempia ongelmia asian kanssa ollut. Tietenkin mullekin tulee aina välillä virheitä, ja joskus vapaampaa tekstiä kirjoittaessa teen tietoisen valinnan lipsua esimerkiksi pilkkusäännöistä. Mutta musta on ihanaa, kun kaveri joskus pyytää multa apua yhdyssanaongelmiensa kanssa, koska tietää, että osaan vastata. Tietenkin vuoden opiskelun jälkeen mulla on paitsi tietämys kasvanut, myös osaan sekä perustella, miksi mikäkin asia kirjoitetaan miten kirjoitetaan, että etsiä tiedon, jos joskus en osaakaan vastata.

(Mutta huh, selkeästi en ole hyvä kirjoittamaan tiiviisti ja lyhyesti! Ihanaa, jos jaksat vielä tätä lukea :D)

Mä olen ihan hyvännäköinen. Musta tuntuu, että tämä on asia, jota ei oikein saisi sanoa ääneen, ja olenkin aiheesta kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi täällä. Mä olen kuitenkin loppujen lopuksi kohtuullisen tyytyväinen ulkonäkööni, vaikka mulla on omat epävarmat kohtani ja joskus tuntuu, ettei voisi kuvitellakaan astuvansa esimerkiksi kameran eteen. Mutta jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin kyllä mä pidän itseäni kauniimpana kuin esimerkiksi yläasteella, ja murrosikä ja kertyneet vuodet ovat tehneet tehtävänsä! (Ja kyllä tiedostan, että tämä tulee kaksikymmentävuotiaan suusta, ennen kuin joku tahtoo huomauttaa, että odotapa vaan kolmekymmentä vuotta ja katso sitten peiliin.)

Edellisestä puheenollen, mä uskallan puhua asioista. Mä olen blogissa kirjoittanut monista mahdollisesti kiistanalaisista asioista, joista moni ei välttämättä kirjoittaisi. Mä olen postannut menkoista, uskonnosta, alkoholista, kehonkuvasta, epävarmuudesta, luonnollisuudesta ja itsensä kehumisesta. Mä yhä enemmän olen ottanut tavaksi, että jos jostain aiheesta tuntuu epämukavalta kirjoittaa julkisesti, on se vaan suurempi syy haastaa itsensä ja tehdä postaus. Esimerkiksi tuon edellisen kohdan kirjoittaminen tuntui musta edelleen jotenkin väärältä, koska tuntuu, että itsensä kehuminen yhdistetään edelleen itserakkauteen ja omahyväisyyteen. Myös aikaisemmin tänä kesänä julkaistun tissipostaukseni jakaminen tuntui vähintään epämukavalta, mutta viimeistään teiltä saamani palaute osoitti, että jälleen kannatti kirjoittaa just siitä mistä teki mieli.

Tällä tavalla mä myös tahdon vaikuttaa blogini kautta. Kirjoittaa asenteista ja mielikuvista, ja avata suuni asioista, jotka mahdollisesti saavat aikaan keskustelua. Koska fakta on, että tässä maailmassa on niin paljon asenteita ja ajatusmalleja, jotka rajottavat meitä ihan turhaan, ja jos saan jonkun hetkeksi ajattelemaan asioita toiselta kantilta, voin olla tosi tyytyväinen itseeni.

Mä uskallan olla oma itseni. Mä olen monessa tilanteessa outo eikä mua nolota yhtään! Mä en jaksa vaivata päätäni muiden mielipiteillä esimerkiksi silloin, kun lähden lökäreillä ja likaisilla hiuksilla kaupungille, tai vastapainoksi tahdon vetää drag-meikit luennolle, jos mun tekee mieli tehdä niin. Mä en jätä toteuttamasta itseäni tai rupea esittämään muuta, jotta välttäisin jonkun toisen kummastumisen.

Mä olen loppujen lopuksi pärjännyt ihan hyvin elämässäni. Mun peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli lähellä kymppiä ja lukiosta pääsin E:n papereilla. Mä opiskelen yliopistossa ja ohessa käyn töissä. Välivuotenani toteutin unelmani ja lähdin Lontooseen au pairiksi, joka oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Musta tuntuu, että aina välillä tulee eteen tilanteita, joissa omaa pärjäämistään ja menestymistään pitäisi jotenkin peitellä ja väheksyä, mutta onhan nämä oikeasti hienoja saavutuksia mulla, joita ei munkaan pidä ottaa itsestäänselvyyksinä.

Huh, tulipa taas höpöteltyä! Tämä oli yllättävän vaikea postaus kirjoittaa, ja siksi varmasti lähemmäs vuoden tuolla luonnoksissa pyörikin. Kaiken kaikkiaan mä olen tyytyväinen siihen, millainen ihminen olen. Mulla on paljon hyviä puolia, jotka tiedostan, sekä myös niitä huonoja puolia, joista pyrin aina pikkuhiljaa opetella eroon. Nyt mä haastan jokaikisen teistä kirjoittamaan oman listanne, blogiin tai vaikka omaan päiväkirjaan. Meille kaikille on todella terveellistä vaihteeksi istua alas ja keskittyä niihin meidän hyviin ominaisuuksiin, meillä jokaisella kun niitä on ihan valtavasti. Ja jos teitä on muitakin, jotka olette tällaisen postauksen ehtineet jo julkaista, linkkailkaa niitä tuohon alas, niin pääsen lukemaan!

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)