Lauantai-iltapäivänä me käytiin kasvimaalla. Astuttiin autosta ulos, ja haistoin heti raikkaan kesäilman, mullan ja kasvit ja ihanan luonnon. Katsoin sivusta, kun äiti nosti porkkanoita ylös maasta, ja itse kaivoin muutaman perunan esiin mullan alta.
Nämä ovat sellaisia asioita, joita kaupunkilaisena ei osaa kaivata, mutta jotka ovat kuitenkin ihan mahtavia, kun pääsee itse tekemään. Pienempänä musta oli tylsää lähteä kasvimaalle, kun piti itse vain seistä ja katsoa vierestä. Mutta voi sitä pienen lapsen iloa, mitä kaksikymppinenkin kokee saadessaan itse kaivaa ruoka-aineet suoraan maasta paljain käsin. Mä aina rakastan käydä toreilla sen ihanan tuoksun ja fiiliksen takia, ja tuolla kaikki nuo tuntemukset tuplaantuivat.
Vannoin saman tien, että isompana mulla on iso talo, jossa on iso piha, jossa on kasvimaa ja yrttitarha, ja vannoin, että täällä vietetään ensi kesänä edes vähän enemmän aikaa kuin kymmenen minuuttia.
Mä muuten viime viikolla laitoin noita yläpalkin välilehtiä vähän uusiksi! Nyt infosivulta löytyy kätevä listaus suosituimmista, kiinnostavimmista ja tärkeimmistä postauksista näppärästi kategorisoituina. Kaikki au pair -postaukset ovat nyt myös koottu listaksi yhdelle sivulle. Sieltä on helppo löytää etsimänsä, jos kiinnostaa lukea esimerkiksi au pairin arjesta tai au pairiksi hakemisesta. Yläpalkista myös edelleen löytyy kaikki mun eri sosiaalisen median kanavat, sekä kaikki matkapostaukseni ympäri maailmaa koottuna yhteen paikkaan, kannattaa nekin kurkata, jos ette vielä ole! Nämä kaikki luonnollisesti päivittyy (tai näin ainakin on tarkoitus) sitä mukaa, kun uusia aiheeseen liittyviä postauksia tulee julkaistua. Myös noille välilehdille on helppo jättää kommenttia, jos teidän mielestä sieltä puuttuu jotain! Tulipa mainospuhe tähän loppuun, mutta toivottavasti edes joku teistä kokee hyötyvänsä noista sivuista!
Mä lähden huomenna vielä vikalle mökkireissulle tänä kesänä, enkä ihan vielä ole varma, meinaanko ajastaa postauksia loppuviikoksi, vai aionko irtautua somesta ja blogista täysin koko viikonlopuksi. Joka tapauksessa mulla on hyvin monta jännää postausta luonnoksissa vain odottamassa päivänvaloa! Viimeistään maanantaina kuitenkin palaillaan <3
Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)
Mullakin huomenna ehkä viimeinen mökki viikonloppu ellei innostuta käymään siellä nyt ilmojen viiletessä! Vaikka rakastan kesällä mökkeilyä on se aina eriasia mennä mökille syksyllä kun odottaa päivät pitkät lämmintä saunaa ja sen jölkeisyä kuumaa kaakaota, villasukkia ja kirjan kanssa käpertymisyä vällyjen alle! Parasta vielä jos syyssade yllättää illalla ja saa nukahdettua sateen ropinaan <3
VastaaPoistaSiis toi sun kuvaus kuulostaa vaan täydelliseltä ❤ saavuttiin just mökille eikä oo onneks yhtään niin kylmä mitä pelättiin :D
Poista