torstai 3. tammikuuta 2019

Unohdinko bloggaamisen?

Joulukalenterin aikana sanoin odottavani välipäiviä, sillä aika joulun ja koulun alkamisen välissä ovat perinteisesti olleet mun aktiivisinta blogiaikaani. No, joulu tuli ja joulu meni, ja blogi jäi täysin sivuun. Otin rennosti, otin oikeaa lomaa myös postailusta. Uppouduin lukemaan kirjaa ja katsomaan liian monta jaksoa Modernia perhettä putkeen. Aktiivisen bloggailun sijaan en edes avannut konetta melkein viikkoon. Ja se oli tosi tosi jees.


Mulla on kuitenkin ikävä vapaata postailua, sitä että voi kirjoittaa juuri siitä, mistä tekee mieli, eikä aamulla tiedä, mistä illalla kirjoittaa. Mulla on monta postausta työn alla, ja esimerkiksi vuosikatsauksen olisi tarkoitus tulla huomenna. Samalla huomaan taas päätyneeni ajatuskierteeseen, että nämä pitää saada julkaistua, ennen kuin voi postata muuta, ja se jos mikä syö luovuutta ja intoa ja inspiraatiota.

Niinpä kun keskellä yötä sain idean tähän postaukseen, oli mun pakko päästä heti kirjoittamaan. Tätä mä rakastan bloggaamisessa. Että saa luoda ja kirjoittaa juuri sitä, mitä tekee mieli, ilman rajoja ja sääntöjä ja pakkoja. Syyskiireissä se helposti meinaa unohtua, mutta nyt yritän pitää siitä kiinni. Tänä vuonna tahdon tehdä enemmän pelkkiä arkipostauksia, aamuhetkiä ja fiilistelyä milloin mistäkin. Koska sitä se bloggaaminen mulle on. Ja ennen kaikkea, kun vuoden päästä teen seuraavaa vuosikatsausta, haluan muistaa kaikki ne ihanat tavallisen elämän hetket, mitä vuosi onkaan pitänyt sisällään.

Tänään mut on tehnyt onnelliseksi upea aurinko, jonka ansiosta mulla on jälleen paljon eläväisempi, pirteämpi ja inspiroituneempi olo. Vuosikatsausta tehdessäni joka vuosi naureskelen, miten aina aloitan kevätfiilistelyn aikaisemmin ja aikaisemmin, ja tänä vuonna se alkaa tästä. Heti kun joulu saatiin taputeltua, mä suuntasin katseen kevääseen. Raikastin taas hieman blogin ulkoasua, ja poistin syksyiset vivahteet. Rupesin tuunaamaan asuntoni sisustusta, ja suunnittelemaan kampaaja-ajan varaamista. Ja tuo aurinko, lumi ja aurinko. Ja valo, josta on hiven jäljellä vielä neljältä iltapäivällä. Sieltä se kevät tulee, hitaasti mutta varmasti.

Huomenna (tai ylihuomenna) ilmestyy vuosikatsaus. Sen jälkeen on tulossa meikkiasiaa, kotiasiaa, matkustusasiaa. Mitä väliin mahtuu, on vielä mahdotonta sanoa. Onneksi.

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

4 kommenttia:

  1. Mä oon kanssa alkanut jo suunnitella täysillä kevät sisustusta! Joulun aika on ihanaa, mutta mun syys/talvisynkistelijä on ihan onnessaan vuoden vaihteesta! :D Mä elän jo keväässä vaikka pahin talvihan on vasta edessä, hah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan sama, se, että joulu on ohi ja päivät pitenee tarkoittaa kevättä 😂

      Poista
  2. Bloggaanisessa on todellakin parasta se, että saa kirjoittaa mistä huvittaa! Ei kannata tehdä itselleen turhia rajoituksia sen suhteen :) Haha, hyvä että on joulun jälkeen jo heti jotain odotettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Ja haha joo, aina on jotain odotettavaa :D

      Poista