Yksi päivä törmäsin internetsejä illalla selatessani
Ilonan kehosuhdetestiin, joka lupasi kuudella kysymyksellä selvittää vastaajan suhteen omaan kehoonsa. Koska mulla ei myöhään sunnuntai-iltana ilmeisesti ole parempaakaan tekemistä, tein mä testin ja katsastin kysymykset läpi (tämä oli siis sen jälkeen, kun olin testannut, mikä kamala ruoka olisin: ilmeisesti majoneesi).
Jopa sillä olettamuksella, ettei netin itsetuntemustestit ole lähtökohtaisestikaan mitään laatukastia, oli tämä testi mulle täydellinen pettymys. Jokaiseen kuuteen kysymykseen oli kaksi vaihtoehtoa. Nuo molemmat ajatukset pohjautuivat siihen ajatukseen, ettei kukaan tässä maailmassa oikeasti voi olla tyytyväinen omaan kehoonsa tai ulkoiseen olemukseensa, vaan toiset ovat vaan parempia sietämään virheitä. Mua rupesi ärsyttämään sen verran, että halusin tulla esittelemään tänne tuon testin kysymykset, ja sen, miten mä oikeasti vastaisin niihin.
KUINKA TYYTYVÄINEN OLET KEHOSSASI?
1. Muut ympärilläsi murehtivat painoaan ja kehoaan. Miten reagoit?
a) Liityt keskusteluun, koska kropassasi on piirteitä, joista et pidä. (niin, itseään ryhmässä mollaaminen kun on niin trendikästä)
b) Pysyt hiljaa, tai sitten yrität piristää tuttaviasi kehumalla heidän hyviä puoliaan. ("hei rakas, ei se haittaa että sulla on vähän pulleat nilkat, kun sulla on noin upea tukka!")
c) Todennäköisesti totean heidän olevan upeita tyyppejä, joilla ei ole mitään syytä hävetä tai harmitella: me ollaan kaikki erinäköisiä ja -mallisia, ja kunhan paino ei merkittävästi haittaa terveyttä tai hyvinvointia, ei sille tarvitse pahemmin antaa painoarvoa (no pun intended). Sitä paitsi more often than not, muut harvemmin edes huomaavat tai ainakaan jaksavat kiinnostua siitä jenkkakahvan poikasesta, joka meinaa aiheuttaa sulle harmaita hiuksia (joita sulla ei myöskään ole, don't worry).
2. Kun katsot itseäsi peilistä, mihin huomiosi kiinnittyy?
a) Piirteisiin, joista et pidä tai jooiden haluaisit muuttuvan.
b) Siihen, miltä näytät juuri nyt: onko vaatteissasi lemmikinkarvoja, onko hampaissasi jotain... (eli ainoa vaihtoehto peiliin katsoessa on löytää jotain valitettavaa?)
c) Saatan hymyillä ja huomata, miten silmäni syttyvät. Saatan jäädä ihan liian pitkäksi aikaa ihailemaan sen päiväistä meikkiluomusta: terävää kulmakarvaa, hohtavaa poskiluuta, onnistunutta cut creasea tai upeasti rajattuja huulia. Joskus tietenkin väsyttää, naama kukkii ja hiukset ovat sekaisin ranskiksella. Silloinkin pyrin hymyilemään ja etsimään jotain, mikä miellyttää silmää. Kauniita asioita on kivempi katsella.
3. Some ja perinteinen media ovat täynnä "täydellisiä" vartaloita? (miksi tuossa kohtaa on kysymysmerkki, miksi?) Mitä ajattelet niistä?
a) Tiedät, että ne eivät ole realistisia, ja yrität olla kiinnittämättä niihin liikaa huomiota.
b) Ne samanaikaisesti kiehtovat ja saavat sinut tuntemaan olosi riittämättömäksi. (jälleen oletetaan, että jokaisen kuuluu kärsiä valtavista ulkonäköpaineista Victoria's Secret -mallien kuvia katsoessaan)
c) Media ja mainokset ovat täynnä tietynlaisia vartaloita. Ne näyttävät ainakin tietyiltä piirteiltään tosi hyviltä, mutta ovat kaukana mun niin sanotusta "haavevartalosta". Upeakroppaisia ihmisiä tulee tietysti vastaan, mutta tiedostan, että se on todennäköisesti yhdistelmä geenejä ja ankaraa työtä, eikä mun ole ollenkaan varaa vertailla itseäni heihin. Onneksi somessa ja muualla nykyään näkyy kaikennäköisiä ja -kokoisia ihmisvartaloita, eikä meitä samalla lailla opeteta enää ajattelemaan, että yksi olisi parempi kuin muut.
4. Mitä ajattelet vanhenemisesta?
a) Uskot, että oikein syömällä, hyvin liikkumalla ja ihoa hoitamalla voit pysyä nuorekkaan näköisenä.
b) Tärkeintä on, että pysyisit terveenä ja mahdollisimman toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään.
Näissä vastausvaihtoehdoissa oli sentään jotain järkeä, kerrankin! B-vaihtoehto on luonnollisesti lähellä omaa ajatusmaailmaani. Mä en totta puhuen ihan hirveästi ajattele vanhenemista ja eläkepäiviäni, olen vielä niin nuori, että ne tuntuvat todella kaukaisilta. Välillä kuitenkin herään ja tajuan, että elämäntavoillani musta tuskin tulee virkeää ysikymppistä, joka kokkailee lapsenlapsenlapsilleen herkkuaterioita ja kävelee kolme kilometriä vesijumppaan. Toivon kuitenkin pitkää ja ennen kaikkea tervettä ja onnellista elämää. Olen välillä kyllä myös miettinyt, miltä näytän kymmenen, kolmenkymmenen tai kuudenkymmenen vuoden päästä jopa kauhistellen, mutta edelleen siitä on turha näin 21-vuotiaana saada hermoromahdusta.
5. Hartiasi ovat jumissa ja niskaasi jomottaa ikävästi. Mitä teet?
a) Luotat siihen, että illan joogatunti auttaa. Ja jos ei auta, niin ainahan voit mennä hierojalle.
b) Syöt särkylääkettä ja toivot, että jos et kiinnitä vaivaan huomiota, se häipyy aikanaan.
c) Olen todennäköisesti nukkunut huonossa asennossa, kantanut painavaa reppua ympäri kaupunkia tai unohtunut viideksi tunniksi tietokoneelle katsomaan "vain sen yhden videon", niin kuin hyvin monena päivänä elämässäni. Pyörittelen hartioitani ja vannon meneväni hierojalle sitten joskus.
6. Joku kysyy tai jossain kysytään painoasi, kuinka vastaat?
a) Pyöristät lukua hieman alaspäin, koska pelkäät oikean painosi olevan "liikaa".
b) Et punnitse itseäsi usein, mutta pystyt antamaan melko tarkan arvion, koska tunnet kehosi.
c) Mä en omista vaakaa ja punnitsen itseni ehkä muutaman kerran vuodessa, joten en oikeasti tiedä. Luku on viime vuosina ollut kuitenkin jossain 52-55 kilon paikkeilla, joten tuskin se siitä on hirveästi muuttunut. Vielä lukioaikoina mun paino oli jossain 43 ja 47 kilon välillä, kunnes syystä X olin jossain vaiheessa lihonut sen noin 8 kiloa. Vähän oli outoa huomata, kun paino olikin siitä vanhasta tutusta, missä se oli vuosikausia ollut, noussut seuraavan kymmenluvun yli, mutta hei, me ollaan eläviä ihmisiä ja tietenkin meidän vartalot muuttuvat aikaa myöten. Eikun anteeksi, olisiko mun ollut tarkoitus jotenkin häpeillä mun painoani?
Mä tiedän, että meidän ihmisten joukossa on monia, jotka painivat ulkonäköpaineiden ja itsetunto-ongelmien kanssa, eikä mun ole tällä postauksella tarkoitus ollenkaan väheksyä heidän ajatuksiaan tai kokemuksiaan. Mä olen kuitenkin aiemminkin puhunut blogissani siitä, miten se itsensä haukkuminen ja vähättely on niin vahva normi, ettei positiivista ajattelua tai itsensä kehumista itsessään osata tehdä tai hyväksyä. Se, että ainoat vaihtoehdot, vaikkakin kärjistetyt, ovat joko inhota itseään vähän tai inhota itseään paljon ei auta meitä oppimaan arvostamaan itseämme yhtään enempää. Tuon testin lopputuloksen mukaan mulla onkin melko hyvä tai jopa erinomainen suhde kroppaani, ja silti mulle annetaan neuvoja ja kehitysehdotuksia, miten parantaa kehosuhdettani ja sitä kautta itsetuntoani.
"Hyvä, että sulla menee hyvin. Mutta muista, aina voisi mennä paremminkin!" Testin tekijöillä tuskin on ollut negatiivisia ajatuksia taustalla sitä tehdessään. Asenteet ovat kuitenkin syvällä eivätkä aina tiedostettuja, ja siksi musta on tärkeää tuoda tämä puoli esiin.
Mä en ole täysin tyytyväinen kroppaani. Mua ahdistaa rintsikoita tai aina vääränkokoisia farkkuja shoppaillessa, enkä koskaan kiipeä portaita ylös kotiini hengästymättä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten voisi olla sinut itseni kanssa, ylpeä vartalostani ja kantaa sitä aivan niin kuin se olisi luonnollinen osa mun olemusta. Koska sitähän se on, luonnollista ja minä. Eikä se, että jopa itse tiedostan kuntoni tai fyysisen olemukseni voivan olevan parempi, tarkoita etten voisi olla tyytyväinen ja onnellinen omassa kehossani, ja yrittää tartuttaa samaa positiivista ajatusmallia myös muihin.
Kuinka tyytyväinen olen siis kehossani? Joinain hetkinä enemmän, joinain vähemmän. Kaiken kaikkiaan kuitenkin aivan tarpeeksi tyytyväinen.
Lisää aiheesta: