Mun lempivaate ympäri vuoden

Asupostaus, long time no see! Pidettiin eilen ihan pikaiset perinteiset asukuvaussessiot ennen luentoa, ja tuli ihan sellainen fiilis, ettei tätä olla vähään aikaan tehtykään. Tänään tarkistin ja ihan totta, edellisen kerran olen ottanut asukuvia toukokuussa, siis yli puoli vuotta sitten! Tuolloin mulla oli oikein panostusviikko, ja kahden kaverin kanssa kuvattiin neljän päivän sisään yhteensä kolmet asukuvat. Noista viimeiset julkaisin sitten heinäkuussa, eikä sen jälkeen asukuvia olekaan täällä näkynyt. 

Totta puhuen asukuvat tai asukuvapostaukset eivät koskaan ole oikein ollut mun juttu. Muistan, kun joskus vuosia sitten blogini alkuaikoina sain kommentteihin toiveen asukuvista (silloin, kun mun postauksiin tuli ehkä muutama kommentti vuoden aikana). Pikkuhiljaa otin asukuvat mukaan repertuaariini ja aloitin viikottaisen asukuvapostaussarjan, ja aloin jopa tykätä asukuviin pohjautuvasta sisällöstä. Enää en kuitenkaan ota painetta asukuvien julkaisusta, enkä koe omakseni niitä julkaista säännöllisesti esimerkiksi viikottain, mun tuottama sisältö kuitenkin pohjautuu muihin teemoihin. Mä kuitenkin tykkään välillä panostaa pukeutumiseeni, ja silloin ehdottomasti tahdon innoissani asuni jakaa myös teille!

Josta päästäänkin eilisen asuun. Tämä hame on ollut mun ikilemppari siitä asti, kun puolitoista vuotta sitten sen löysin Lontoon Portobello Road Marketilta, ja onkin useampaan kertaan täälläkin näkynyt. Tämä hame on mun ikilemppari, kesäisin. Voi sitä riemua, kun keväällä saan lämpimien kelien saapuessa kaivaa tämän kaapista ja käyttää monta kertaa viikossa kylmään syksyyn saakka. Hameet eivät itsessään mulle ole koskaan olleet pelkkiä kesävaatteita, mutta jotkut hameet vaan sopivat toisia paremmin sukkisten (tai tässä tapauksessa legginssien) kanssa, enkä mä koskaan oikein osannut lajitella tätä hametta tuohon luokkaan. 

Tänä syksynä olen kuitenkin yrittänyt päästä eroon tuosta ajatusmallista nimenomaan sen takia, etten halua luopua lempivaatteestani kokonaan yli puoleksi vuodeksi. Ja loppujen lopuksi eihän tässä yhdistelmässä ole mitään vikaa, paksut thermolegginsit, jotka lämmittävät paremmin kuin yhdetkään omistamani housut, ja nilkkurit ovat oikein passelit kaverit tälle hameelle vähän viileämmillä keleillä.

Mutta mihin sitten yhdistää hame, kun on kylmä? Mä olen laiminlyönyt t-paitaosastoani lähes totaalisesti viimeiset pari kuukautta, ja siirtynyt pääasiassa käyttämään neuleita ja college-paitoja. Ja jo viime keväänä näitä kuvia varten haaveilin juuri tästä yhdistelmästä, vaaleanpunainen midihame valkoisen villapaidan kanssa - tuossa postauksessa itse asiassa puhuinkin asiasta ja että miten tätä yhdistelmää pitää joku päivä vielä kokeilla. Tämä paita on ollut mulla jo vuosikausia (esitelty blogissa ensimmäistä kertaa jo syksyllä 2015!), mutten ole pitkään pitkään aikaan sitä käyttänyt. En edes ollut varma, oliko se mulla edelleen olemassa vai olinko vain jättänyt sen äidin luo poismuuttaessani. 

Pitkään sitä ilman elin, mutta nytkin syksyn mittaan oli tullut niin monta asua mieleen, jotka olisivat olleet ihan täydellisiä valkoisen villapaidan kanssa, että oli pakko ottaa selvää. Ja sieltähän se löytyikin mun vanhasta vaatekaapistani, äidin metsästystaidoilla kertavilkaisulla (vaikka muka olin itse jo sieltä katsonut enkä ollut löytänyt). Joo, paita oli jo vähän venähtänyt ja parhaat päivänsä nähnyt, mutta päällä aivan yllättävän ihana. Nyt mulla onkin ollut tuo paita päällä viimeisen viiden päivän aikana ainakin neljä kertaa, ja ihmettelen, miksi siitä koskaan luovuin. Sen malli on mun päällä ihan täydellinen, ja vaikka paita vaikuttaakin H&M-halpislaadulta, on se todella lämmin päällä. Toki voi olla, että muutama vuosi sitten mun ollessa hoikempi tämä paita venähdettyään ei enää tuntunut yhtä mukavalta, mutta tänä päivänä se istuu mun päälle todella hyvin. Ainakin omasta mielestäni, miten mun asupostaukset päätyvät aina tällaiseen hehkutukseen?

Näitä asukuvia ottaessa teki välillä myös mieli ottaa takki pois ja kuvata asu "sellaisenaan" ilman mitään ylimääräistä. Muistan, kun vanhoina aikoina ei koskaan otettu kuvia takki päällä, koska se oli jotenkin tyhmännäköistä. Mä en kuitenkaan enää halunnut sortua tuohon(kaan) ajatusmalliin. Me kuvattiin ulkona, ulkona oli vain muutama aste plussaa, takki oli pakko olla päällä, joten myös kuvat otettiin takin kanssa. Nämä ovat realistisia marraskuun asukuvia, ja asu pääsee kuitenkin hyvin oikeuksiinsa, vaikka hihat jäävätkin takin alle piiloon.

Tällä viikolla alkoi muuten myös Lempivaatteeni-kampanja, jossa tarkoitus on käyttää omaa lempivaatettaan joka päivä viikon ajan. Mä olen tätä hametta käyttänyt vain kerran tällä viikolla, eikä se tuskin jatkossakaan ainakaan näin talviaikaan ihan päivittäiseen käyttöön (kesä onkin sitten jo ihan eri asia!). Mulle tämä oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, ettei omia lempivaatteita tarvitse sitoa tiettyyn vuodenaikaan, kun asuja voi yhden vaatteen ympärille koostaa niin moneen lähtöön.

Pelottava ajatus muuten, että joulukuu ja joulukalenteri alkaa jo kolmen päivän päästä! Mulla ei ole kunnollista joulufiilistä vielä päällä, vaikka sunnuntaista asti olenkin joululauluja kuunnellut. Eikä tässä oikeasti mikään kiire olekaan, jouluun kun kuitenkin on vielä monta viikko aikaa! Sunnuntaina kuitenkin joulukalentereillaan, ja tänä vuonna kalenteri toteutetaan ihan eri tyyliin kuin aiempina vuosina. Kerron tästä lisää vielä viikonloppuna, jänskää!

Onko teillä hameet ympäri vuoden -vaatteita? Onko teillä samanlaisia muistikuvia entisaikojen asukuvaskenestä?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

22

Joka vuosi synttäreistä tulee vähän pienempi juttu. Tai ei välttämättä edes pienempi, juhlinta vaan muuttaa muotoaan. Vuosiin en ole osannut miettiä lahjatoiveita tai edes ajatella, että joku antaisi mulle lahjoja syntymäpäivänä. Mä en tarvitse mitään, en kaipaa ylimääräistä materiaa.

Nykyään syntymäpäivät ovat paljon enemmän. Synttärit on ihana tekosyy viettää aikaa rakkaimpien ihmisten kanssa, kutsua perhe kylään ja vain ottaa rennosti kavereiden kanssa. Synttärit on ihana tekosyy herkutella, nautiskella elämästä vähän enemmän. Ja kyllä mä kieltämättä nautin pienestä hemmottelusta, ja jokainen muistaminen lämmittää todella sydäntä, vaikken mitään osaakaan odottaa tai vaatia.

Mulla oli keskiviikkona aivan ihana syntymäpäivä. Mulla ei ollut isoja bileitä eikä kalliita lahjoja, enkä sellaisia olisi halunnutkaan. Sain herkutella sushilla ja kaakaolla (ja Unicafen lohimurekkeella), nauttia kavereista ja kukista, katsoa leffaa ja kauhoa jäätelöä, olla ja rakastaa. Suunnitelmissa on vielä kahdet syntymäpäiväjuhlat, joita olen odottanut innolla jo viikkokausia. On sen verran harvinaista herkkua saada kaikki läheiset kasaan, että niistä hetkistä haluan todella ottaa kaiken irti.

Koska tuleva viikonloppu on meillä juhlaa täynnä, tulin jo eilen äidin luokse. Äiti oli laittanut ulko-oveen mulle synttärikortin roikkumaan, ja välioveen teipannut synnytyssairaalassa otetun kuvan musta vastasyntyneenä äidin sylissä. Pöydällä oli lahjoja ja kaapissa kakkua ja vastassa äiti. Ehkä parasta ikinä.

So far 22 tuntuu ihan kivalta.

(Ja voi hyvänen aika apua, tajusin nyt tätä kirjoittaessa, että olin kokonaan unohtanut mun blogin synttärit! Mun blogi täytti siis yhdeksän päivää sitten seitsemän vuotta, voitteko uskoa! Ja niin se kokonaan livahti mun mielestä, vaikka tuon päivän kohdalla kovasti tuntuikin päivämäärä merkitykselliseltä, en vaan sitä osannut mihinkään yhdistää. No mutta, onnea seitsemän vuoden ja yhdeksän päivän ikäinen Pannariblogi! May there be many more ♥️)

Edellisvuosien kootut synttäripostaukset:

21v.

20v.: 20 elämänviisautta

18v.: Täysin ikäiseni

17 v.

Edellisvuosien kootut blogisynttäripostaukset:

6v.: Blogi numeroina

5v.: Blogin tarina - mikä on muuttunut

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Viikonloppu Saarenmaalla & marraskuulumisia

Jälleen takana yksi reissu täynnä bussissa istumista, laulamista, kavereiden kanssa rentoilua, kirkkojen kiertämistä (joissa kaikissa oli sama askeettinen ulkomuoto ja valkoinen ja turkoosi värimaailma) ja ihanaa yhdessäoloa. Lähdettiin aikaisin perjantaiaamuna laivalla Tallinnaan, josta jatkettiin bussilla ja lautalla Kuressaareen Saarenmaalle. Meidän hotellissa oli uima-allasosasto ja sauna, jonne päästiin heti ensimmäisenä iltana rentoutumaan pitkän matkan jälkeen. Katsottiin tietysti myös jalkapalloa ja laulettiin jopa karaokea, huonolla menestyksellä tosin. Viikonlopun aikana osallistuttiin myös kahteen palvelukseen, ja koska paikallisissa kirkoissa lämmitys vaihtelee vähäisestä olemattomaan, höyrystyi hengitys toppatakeissa laulaessamme. Päivät olivat pitkiä ja yöt lyhyitä, ja sunnuntai-iltana paluumatkalla olin niin väsynyt, että olisin voinut nukahtaa laivaan. Harvoin tuntuvat yöunet niin hyviltä, kuin tuon reissun jälkeen omassa sängyssä kaikessa rauhassa! Pääsin reissun aikana myös hyödyntämään pariin otteeseen ensimmäisen yliopistovuoteni aikana kertyneitä viron kielen taitojani, ja oli ihana huomata, miten paljon ainakin ymmärsin, vaikka puhumista en kovinkaan paljon päässyt harrastamaan.

Nyt on reissusta saatu toipua pari päivää, ja arki on melkein jälleen normaalia. Eilen aloitin suursiivouksen, järjestin kaikki kaappini ja kirjahyllyni, ja sain kassillisen täyteen poisannettavia vaatteita. Nyt mun pitää opetella taas opetella suunnistamaan uudelleenjärjestetyssä (ja huomattavasti vähemmän täyteenahdetussa) vaatekaapissani, kun eri vaatteet ovat vaihtaneet paikkaansa! Tämä alkuviikko oli siinä mielessä täydellinen sauma kauankaivatulle siivoukselle ja järjestelylle, sillä huomenna on mun syntymäpäiväni ja tahdon herätä siistiin kotiin. Ihan käsittämätöntä, ei mulla ole ollenkaan synttärifiilis, mutta sieltä se vaan muutaman tunnin kuluttua saapuu! Meidän perheessä synttärit ovat aina olleet iso juttu ja tällekin vuodelle on muutamat juhlinnat kaavailtu. Mahtava tekosyy viettää laatuaikaa rakkaiden ihmisten seurassa <3 Kakskytkaks, täältä tullaan!

Ihana oli taas pitkästä aikaa kirjoitella ihan muuten vaan kuulumisia, mulla on ollut ikävä näitä. Tällaisia on myös ihan parasta lukea myöhemmin, ihan tavallisia arkikuulumisia! 

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Viime viikolla...

Melkein unohdin yhden tärkeän menon.

Unohdin yhden menon peruuntumisen.

Treenasin joululauluja.

Äänestin seurakuntavaaleissa.

Katsoin elämäni toisen Star Wars -elokuvan (aiemmin olin nähnyt seiskan, nyt katsoin ensimmäisen).

Söin Unicafessa neljä kertaa, tavallisesti tänä syksynä olen viikon aikana käynyt Unicafessa vain kerran, ehkä kaksi.

Pänttäsin ja opiskelin ihan kauheasti (siltä ainakin tuntui).

Tein elämäni ensimmäisen akvaariotentin. Oli kyllä ihan mukavaa tehdä tentti enemmän tai vähemmän omien aikataulujen mukaan omassa rauhassa, ja vielä tietokoneella!

Vietin kauan kaivattua laatuaikaa perheen kanssa ensimmäistä kertaa liian pitkään aikaan koko porukalla. Onneksi saatiin samalla tehtyä monenlaisia jatkosuunnitelmia heti lähitulevaisuuteen ♥️

Juhlin, lauloin ja vietin aikaa ystävien kanssa.

Katsoin Netflixiä, sillei sopivia määriä.

Suunnittelin (ensi viikolla koittavia!) synttäreitäni!

Hämmästyin, miten yhtenä iltana puoliksi vahvasti inspiroituneena ja puoliksi pakolla loppuunsaatettu postaukseni poiki älyttömän monta ihanaa ja samanhenkistä kommenttia teiltä rakkailta lukijoiltani. Oli ihana huomata, että teitä siellä edelleen oikeasti on näennäisestä hiljaisuudesta huolimatta, ja että ehkä blogeille on paikka vielä tulevaisuudessakin ♥️

Avauduin pitkästä aikaa taas kunnolla niin Insta-stooreissa kuin blogissakin, ja pääsin taas käymään kunnon keskustelua aiheesta, tällä kertaa ensisijaisesti yksityisviestien kautta. Tämä on juuri yksi niistä parhaista asioista bloggaamisessa: löytää asia, josta kirjoittaminen herättää intohimoa, argumentoida ja ilmaista itseään kirjallisessa muodossa parhaansa mukaan, hioa yksittäisiä lause- ja sanamuotoja niin, että ajatus välittyisi mahdollisimman hyvin myös vastaanottajalle, ja kaiken päälle käydä vielä jatkokeskusteluja niiden kanssa, jotka ovat uhranneet kallisarvoista aikaansa mun tuotosteni lukemiseen!

Niin ja paljon kaikkea muuta. Mitä sä oot viime aikoina puuhaillut?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Hesari, pidetään kaikki kirkot tasavertaisina

Bongasin tänään Hesarin eilen julkaiseman jutun siitä, miten kirkko päätti laskea vaaditun kummimäärän yhteen entisestä kahdesta. Uutinen itsessään oli ihan mielenkiintoinen. Tapa, miten se oli kirjoitettu, puolestaan jäi mua häiritsemään sen verran, että avauduttuani ensin kavereilleni avauduin myös Insta-stooreihin. Halusin kuitenkin vielä jakaa tuon saman avautumiseni blogin puolella, hieman täydennettynä.

Nimittäin.

Jutussa ei missään vaiheessa suoraan ilmaista, että kyse on evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen päätöksestä, ja koskee kummiutta evankelis-luterilaisessa seurakunnassa. Joo, se tulee kiertoteitse ilmi, kun jutussa mainitaan, että kummin tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Hesarilta odottaisin kuitenkin täsmällisyyttä ja kyseessä olevan kirkkokunnan mainitsemista viimeistään heti ingressissä, se kun on huomattavan olennainen tieto uutisen informaatioarvon kannalta. Esimerkiksi ortodoksisessa kirkossa kummeja ei koskaan ole jäsenelle vaadittu yhtä enempää, ja suurta kummilukua jopa kaihdetaan. Kahden kummin minimi on ollut tähän asti nimenomaan evankelis-luterilaisen kirkon tapa, josta nyt on päätetty luopua.

Varsinainen ongelma ei kuitenkaan mun mielestä ole edes uutisen potentiaalisessa harhaanjohtavuudessa ja epätäsmällisyydessä, sillä "kyllähän kaikki nyt tajuavat, että kyse on ev.lut.-kirkosta". Ongelma on tuossa kyseenomaisessa ajatusmallissa: evankelisluterilaisuus on normi, itsestäänselvyys, jonka mainitseminen on turhaa, koska viesti menee muutenkin perille. 

Tuo tausta-ajatus sivuuttaa kaikki muut kristilliset kirkot (joita muuten on Suomessa aika monta muutakin kuin evankelis-luterilainen), niiden käytänteet ja näkemykset täysin, ja asettaa ne vähäpätöisemmiksi. Evankelisluterilaisuus on selviö, oletusarvo, kaikki muut poikkeuksia.

Itse luonnollisesti puhun nyt ortodoksin näkökulmasta, mutta sillä ei oikeasti pitäisi olla mitään väliä tämän asian suhteen. Kyseessä ei ole valtio, tai jokin yleisesti kaikkia kirkkoja koskeva taho, jonka muutokset vaikuttaisivat yksiselitteisesti kaikkiin. Kyseessä on yhden kirkon toimintaa koskeva muutos, joka ei liity muihin kirkkoihin mitenkään. Tällainen yhden kirkon priorisointi ja normittaminen voisi mennä läpi esimerkiksi Kirkon ja kaupungin kaltaisessa vakaumuksellisessa lehdessä, mutta ei Helsingin sanomien kaltaisessa valtakunnallisessa, Suomen suurimmassa sanomalehdessä.

Evankelis-luterilainen kirkko on Suomessa suurin, mutta ei ainoa, ei tärkein, eikä oletusarvo - eikä edes ainoa, jolla on esimerkiksi oikeus kirkollisveron keräämiseen tai jonka tunnustaman uskonnon mukaisen oppiaineen voi kirjoittaa ylioppilaskokeessa. Kirkko ei ole synonyymi evankelisluterilaisuuden kanssa, ei edes Suomessa. Vaikka suurin osa suomalaisista kuuluukin yhteen tiettyyn kirkkokuntaan, on se silti kirkko monien joukossa, eikä sillä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ole erityisasemaa, jonka myötä muut kirkot ovat epäolennaisia poikkeuksia. Se, että suomalainen kristitty tai kirkko on evankelis-luterilainen, on merkittävä tilastollinen todennäköisyys, ei automaatio. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Joku voisi olla sitä mieltä, että nostan ison haloon tyhjästä. Helsingin sanomien kaltaiselta valtavirtamedian edustajalta odotan kuitenkin täsmällistä, laadukasta journalismia, joka ei sorru turhiin olettamuksiin ja yleistyksiin. Hesarilla on niin laaja levikki tässä maassa, että sillä on valtavan merkittävä asema tietoisten ja tiedostamattomien asenteiden, mielikuvien ja käsitysten luomisessa. Ollaan jatkossa jooko tarkempia ja pidetään kiinni täsmällisestä tiedonvälityksestä.

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Kannattaako enää blogata?

2019 on ollut mun aktiivisen bloggaamiseni huonoin blogivuosi. Keväällä oli kauhea kiire koulutöiden kanssa, kesällä oli kauhea kiire milloin töissä, milloin reissussa, milloin missäkin menossa, syksyllä on taas kauhea kiire kouluhommien kanssa. Ja kun kerran vauhti hyytyy, on uudelleenkiihdyttäminen ihan tavattoman vaikeaa. Mulla on aina ollut tavoitteena pitää postausväli korkeintaan viikossa, ja kesän ja syksyn mittaan huomasin lähes aina sunnuntaisin havahtuvani juuri tuohon viikon valomerkkiin. Sisältöä olisi kiva luoda, mutta ideoita ei enää tulvinut eikä aikaa ja jaksamista arjen keskellä löytynyt blogiin panostamiseen.

Viime aikoina bloggaaminen on kuitenkin alkanut kutkutella ja päivittäinen himo päästä kirjoittamaan on tehnyt paluunsa. En edelleenkään tiedä, mistä kirjoittaisin - mutta pakko keksiä jotain, siksi koska tahdon! Ja kun tämäkin postaus alkoi kuin itsestään muodostua mun päässäni, ei  mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin keskiviikon myöhäisillassa nukkumaanmenon sijaan avata kone ja ryhtyä kirjoittamaan.

Mutta onko bloggaamisessa enää mitään järkeä? Kukaan ei lue enää blogeja, kukaan ei enää kirjoita blogeja. Ensin porukka siirtyi YouTubeen ja nyt Instagramiin, ja omakin blogien seuranta ja etenkin kommentointi on jäänyt todella pahasti. Välillä panostamiseen on vaikea löytää motivaatiota, kun näyttökerrat vain laskevat ja vuorovaikutus heikkenee.

Mutta kun mä tykkään tehdä tätä. Joo, välillä on hiljaisempia kausia, välillä ne yksittäisetkin postaukset alkavat tuntua pakkopullalta. Mutta välillä sormet rupeavat suorastaan syyhyämään, että pääsee kirjoittamaan, ja mieleen alkaa tulvia ideoita toisensa perään. Tämä on mahtava itseilmaisun keino, mä rakastan katsoa oman työni jälkeä, ja onhan blogi nyt ihan mahtava päiväkirja, jonka avulla on helppo palata vuosien takaisiin kuulumisiin. Välillä bloggaaminen ei nappaa ihan yhtä tiukasti kuin joskus, mutta koskaan en lopettamista ole harkinnut. Tästä mä tykkään.

Ehkä tämä tästä, olen pikkuhiljaa taas saanut postausideoita kerättyä ylös, ja ehkä saan niitä jopa julkaistakin useammin kuin viikon välein. Mun blogi-intoa on myös kasvattanut nyt se, kun vihdoinkin sain ulkoasua päivitettyä ja bannerin vaihdettua! Edellinen ehti olla (eri muunnelmina) yli kaksi vuotta, kun en vaan saanut mitään tilalle. Ja vaikka sitä pitkään rakastinkin, siihenkin kyllästyin ajan myötä. Nyt mulla on uusi banneri, uusi harmonisempi värimaailma, jonka kanssa postaustenkaan kuvat eivät välttämättä lähde niin herkästi riitelemään. Kyllä mä tähänkin vielä kyllästyn, uskokaa pois, mutta nyt olen onnellinen ♡

Ja  hei tyypit, heittäkää ihmeessä postaustoiveita ja joulukalenteriehdotuksia, jos tulee jotain mieleen, mulla on pari (ainakin omasta mielestäni) ihan hyvää postausideaa jo mielessä ja jopa toteutuksessa!

Onko bloggaaminen jo ihan kuollut genre?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)