Asupostaus, long time no see! Pidettiin eilen ihan pikaiset perinteiset asukuvaussessiot ennen luentoa, ja tuli ihan sellainen fiilis, ettei tätä olla vähään aikaan tehtykään. Tänään tarkistin ja ihan totta, edellisen kerran olen ottanut asukuvia toukokuussa, siis yli puoli vuotta sitten! Tuolloin mulla oli oikein panostusviikko, ja kahden kaverin kanssa kuvattiin neljän päivän sisään yhteensä kolmet asukuvat. Noista viimeiset julkaisin sitten heinäkuussa, eikä sen jälkeen asukuvia olekaan täällä näkynyt.
Totta puhuen asukuvat tai asukuvapostaukset eivät koskaan ole oikein ollut mun juttu. Muistan, kun joskus vuosia sitten blogini alkuaikoina sain kommentteihin toiveen asukuvista (silloin, kun mun postauksiin tuli ehkä muutama kommentti vuoden aikana). Pikkuhiljaa otin asukuvat mukaan repertuaariini ja aloitin viikottaisen asukuvapostaussarjan, ja aloin jopa tykätä asukuviin pohjautuvasta sisällöstä. Enää en kuitenkaan ota painetta asukuvien julkaisusta, enkä koe omakseni niitä julkaista säännöllisesti esimerkiksi viikottain, mun tuottama sisältö kuitenkin pohjautuu muihin teemoihin. Mä kuitenkin tykkään välillä panostaa pukeutumiseeni, ja silloin ehdottomasti tahdon innoissani asuni jakaa myös teille!
Josta päästäänkin eilisen asuun. Tämä hame on ollut mun ikilemppari siitä asti, kun puolitoista vuotta sitten sen löysin Lontoon Portobello Road Marketilta, ja onkin useampaan kertaan täälläkin näkynyt. Tämä hame on mun ikilemppari, kesäisin. Voi sitä riemua, kun keväällä saan lämpimien kelien saapuessa kaivaa tämän kaapista ja käyttää monta kertaa viikossa kylmään syksyyn saakka. Hameet eivät itsessään mulle ole koskaan olleet pelkkiä kesävaatteita, mutta jotkut hameet vaan sopivat toisia paremmin sukkisten (tai tässä tapauksessa legginssien) kanssa, enkä mä koskaan oikein osannut lajitella tätä hametta tuohon luokkaan.
Tänä syksynä olen kuitenkin yrittänyt päästä eroon tuosta ajatusmallista nimenomaan sen takia, etten halua luopua lempivaatteestani kokonaan yli puoleksi vuodeksi. Ja loppujen lopuksi eihän tässä yhdistelmässä ole mitään vikaa, paksut thermolegginsit, jotka lämmittävät paremmin kuin yhdetkään omistamani housut, ja nilkkurit ovat oikein passelit kaverit tälle hameelle vähän viileämmillä keleillä.
Mutta mihin sitten yhdistää hame, kun on kylmä? Mä olen laiminlyönyt t-paitaosastoani lähes totaalisesti viimeiset pari kuukautta, ja siirtynyt pääasiassa käyttämään neuleita ja college-paitoja. Ja jo viime keväänä näitä kuvia varten haaveilin juuri tästä yhdistelmästä, vaaleanpunainen midihame valkoisen villapaidan kanssa - tuossa postauksessa itse asiassa puhuinkin asiasta ja että miten tätä yhdistelmää pitää joku päivä vielä kokeilla. Tämä paita on ollut mulla jo vuosikausia (esitelty blogissa ensimmäistä kertaa jo syksyllä 2015!), mutten ole pitkään pitkään aikaan sitä käyttänyt. En edes ollut varma, oliko se mulla edelleen olemassa vai olinko vain jättänyt sen äidin luo poismuuttaessani.
Pitkään sitä ilman elin, mutta nytkin syksyn mittaan oli tullut niin monta asua mieleen, jotka olisivat olleet ihan täydellisiä valkoisen villapaidan kanssa, että oli pakko ottaa selvää. Ja sieltähän se löytyikin mun vanhasta vaatekaapistani, äidin metsästystaidoilla kertavilkaisulla (vaikka muka olin itse jo sieltä katsonut enkä ollut löytänyt). Joo, paita oli jo vähän venähtänyt ja parhaat päivänsä nähnyt, mutta päällä aivan yllättävän ihana. Nyt mulla onkin ollut tuo paita päällä viimeisen viiden päivän aikana ainakin neljä kertaa, ja ihmettelen, miksi siitä koskaan luovuin. Sen malli on mun päällä ihan täydellinen, ja vaikka paita vaikuttaakin H&M-halpislaadulta, on se todella lämmin päällä. Toki voi olla, että muutama vuosi sitten mun ollessa hoikempi tämä paita venähdettyään ei enää tuntunut yhtä mukavalta, mutta tänä päivänä se istuu mun päälle todella hyvin. Ainakin omasta mielestäni, miten mun asupostaukset päätyvät aina tällaiseen hehkutukseen?
Näitä asukuvia ottaessa teki välillä myös mieli ottaa takki pois ja kuvata asu "sellaisenaan" ilman mitään ylimääräistä. Muistan, kun vanhoina aikoina ei koskaan otettu kuvia takki päällä, koska se oli jotenkin tyhmännäköistä. Mä en kuitenkaan enää halunnut sortua tuohon(kaan) ajatusmalliin. Me kuvattiin ulkona, ulkona oli vain muutama aste plussaa, takki oli pakko olla päällä, joten myös kuvat otettiin takin kanssa. Nämä ovat realistisia marraskuun asukuvia, ja asu pääsee kuitenkin hyvin oikeuksiinsa, vaikka hihat jäävätkin takin alle piiloon.
Tällä viikolla alkoi muuten myös Lempivaatteeni-kampanja, jossa tarkoitus on käyttää omaa lempivaatettaan joka päivä viikon ajan. Mä olen tätä hametta käyttänyt vain kerran tällä viikolla, eikä se tuskin jatkossakaan ainakaan näin talviaikaan ihan päivittäiseen käyttöön (kesä onkin sitten jo ihan eri asia!). Mulle tämä oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, ettei omia lempivaatteita tarvitse sitoa tiettyyn vuodenaikaan, kun asuja voi yhden vaatteen ympärille koostaa niin moneen lähtöön.
Pelottava ajatus muuten, että joulukuu ja joulukalenteri alkaa jo kolmen päivän päästä! Mulla ei ole kunnollista joulufiilistä vielä päällä, vaikka sunnuntaista asti olenkin joululauluja kuunnellut. Eikä tässä oikeasti mikään kiire olekaan, jouluun kun kuitenkin on vielä monta viikko aikaa! Sunnuntaina kuitenkin joulukalentereillaan, ja tänä vuonna kalenteri toteutetaan ihan eri tyyliin kuin aiempina vuosina. Kerron tästä lisää vielä viikonloppuna, jänskää!
Onko teillä hameet ympäri vuoden -vaatteita? Onko teillä samanlaisia muistikuvia entisaikojen asukuvaskenestä?
Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)