Kuukausi muutosta | Lähtölaukaus tulevaan syksyyn

Mun on pakko aloittaa äärimmäisen hullulla asialla: selailin äsken Insta stooreja, ja Ninni puhui jazz-joululauluista ja taustalla soi Winter Wonderland. Ja kappas vain, vaikka mä olen edelleen ihan kesässä kiinni ja syksystä puhuminen ahdistaa, tuli mulle saman tien kunnon joulufiilis päälle. Yhtäkkiä en maltakaan odottaa, että saan laittaa itsekin luvan kanssa nuo samat jazz-joululaulut soimaan ja fiilistellä ekaa (ja todennäköisesti toiseksi viimeistä) joulua uudessa kodissa.

Muutosta tulee huomenna kuluneeksi kuukausi, ja koti näyttää yhä enemmän kodilta. Mulla on "uusi" tv-taso (siitä enemmän omassa postauksessa) ja uusi telkkari, yksi lamppu katossa ja yksi odottaa asennusta. Yhdellä Ikea-reissulla tarttui mukaan vain yksi pieni asia, mutta eilisellä reissulla sitäkin enemmän. 

Kahlattiin halki puolet Porttipuiston huonekalu- ja sisustuskaupoista, ja löysin vihdoin ison kasan pitkään listalla olleista tavaroista. Nyt mulla on vihdoinkin tuplapeitto, ekstraisot tyynyt sängynpäätyä tuuraamaan, päiväpeitto ja lisää pientä mutta hyvin tarpeellista sälää kotiin. Isoin hankinta edessä on enää työ/meikkipöytä. Niitä ei Ikeassa ollut kumminkaan varastossa, joten pitää ekaa kertaa elämässä kokeilla tilata netistä. Onneksi eilisellä reissulla pääsi mallikappaleiden avulla näkemään, millaisesta tuotteesta on kyse, ja niin kauan olen eri vaihtoehtoja pohtinut ja selaillut, että tiedän tuon kyseisen pöydän sopivan tarpeisiini niin hyvin kuin tarjolla olevista vaihtoehdoista on mahdollista.

Työpöydän lisäksi kaipaan tänne enää isot peilit ja muutamat lakanat sekä sen jonkinnäköisen kosketinsoittimen, sitten alkaa kaikki hankinnat olla tehty! Suurin sisustuksellinen haaste tällä hetkellä onkin vanhat, ylimääräiseksi jääneet tavarat, joille pitäisi keksiä paikka. Mulla lojuu nurkissa niin tv, mikro kuin kattolamppukin. Tv:lle ehkä on löytynyt ottaja, mutta muille ei tyrkyttämisestä huolimatta. Kai sitä pitäisi nyt sitten turvautua toriin tai fb-kirppiksiin, tuntuu vaan jotenkin vieraalta vaihtoehdolta mulle.

Pitää se vielä kerran sanoa, rakastan jo nyt mun uutta kotia. Toisaalta en malta odottaa, että saan kaiken valmiiksi ja visiot toteutettua, mutta toisaalta tämä puuhailu ja suunnittelu on niin ihanaa, että sitten ehkä alkaa harmittaakin, jos jossain vaiheessa ei enää ole enempää tehtävää.

Tänään oli syyslukukauden eka luento, ja sen putkeen kesätyösopimuksen viimeinen työpäivä. Lomaton kesäloma meni ihan äkkiä, ja pelottaa, että kohta kesäkin on ohi. Tämä on ehkä vuoden haikeinta aikaa mulle, kun niin kovasti tahdon pitää aina kesästä kiinni. Onneksi kuitenkin syksyäkin sopii odottaa ihan mukavin mielin. Vielä pääsee mökille ehkä parikin kertaa ja sieneen ja tekemään muita kivoja juttuja. Syksy tarjoaa toivottavasti mulle myös vihdoin pienen hengähdystauon, lomasen tiiviin kesän jälkeen. Opiskelut tietenkin tuo taas oman tutun stressinsä, mutta näennäistä vapaa-aikaa, myöhäisiä kiireettömiä aamuja ja vapaapäiviä on enemmän. Tässä vaiheessa myös odotukset syksyn etäopintojen suhteen on ihan myönteiset, saa luvan kanssa kotoilla ja olla epäsosiaalisen sosiaalinen. Eikä tarvitse herätä aikaisin pimeään, kylmään, märkään!

Mitä teille kuuluu just nyt? <3

Vielä ehdit käydä kysymässä mitä tahansa Q&A-postausta varten!

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Lopetin rakkaimman harrastukseni

Mun rakkaus on aina ollut musiikki. Aloitin pianotunnit tokalla luokalla. Kutosella siirryin Pop & jazz -konservatoriolle. Yli vuosikymmenen ajan olen viikottain käynyt pianotunneilla, laulutunneilla, bänditunneilla ja teoriatunneilla. 

Mä olen rakastanut mun harrastusta. Musiikki on mulle elämä, ja tahdon aina päästä musisoimaan ja kehittämään itseäni. Bänditunnit olivat etenkin parhaita ikinä, kun sai ainutlaatuisen tilaisuuden viikottain musisoida muiden kanssa ja esittää koko bändin kanssa omia lempikappaleita.

Samalla oli myös rankkaa, kun harrastukset veivät pahimmillaan kolme iltaa viikosta ja pitkän päivän jälkeen saatoin tulla kotiin vasta myöhään illalla. Viime vuosina tuntuu, etten ole ehtinyt treenaamaan kun on pitänyt opiskella, enkä ole ehtinyt tehdä kouluhommia kun on pitänyt lähteä soittotunnille. Niinä kertoina kun tunti oli peruttu, olin vain helpottunut vapaaillasta. Vaikka tämä harrastus on ollut kiistaton ja erottamaton osa elämääni toistakymmentä vuotta, sellainen osa jota en ole koskaan halunnut kyseenalaistaa, alkoi mua kesän edetessä loppupuolelle ahdistaa, että kohta soittotuntiarki taas jatkuu.

Parin viikon tiukan harkinnan jälkeen laitoin eteenpäin viestiä, etten jatkaisi enää syksyllä. 

Maanantaina yritin kirjautua Wilma-tunnuksilla sisään, enkä onnistunut. Mut oli poistettu järjestelmästä. Yhdentoista vuoden popjazz-urani oli tullut päätökseen.

Vieläkään en ole ihan varma, oliko tämä oikea päätös. Mun ei käytännön tasolla tehnyt mieli jatkaa tuota arkipyöritystä opiskelukiireiden keskellä. En myöskään enää ole kokenut, että olisin saanut tunneista hirveästi irti, osin itsestänikin johtuen. Mua vaan yksinkertaisesti kauhistutti ajatella, etten kävisi enää pianotunneilla tai laulutunneilla, koska tahdon edelleen oppia ja kehittyä. Mitä mä nyt sitten tekisin, mihin menisin saamaan oppia? Popjazzilla tuntui olevan turvassa, kysymyksiin oli olemassa vastaus eikä tarvinnut huolehtia sitä mitä jos sitten joskus. 

Ja bändi! Oon niin monta vuotta alitajuisesti aina pohtinut ja bongaillut biisejä, joita bändin kanssa olisi kiva soittaa, että välillä nytkin herään noihin ajatuksiin ja joudun muistuttamaan itseäni, ettei se enää toimi niin. 

Mun osalta opetus olisi alkanut tällä viikolla ja seuraavan vuoden ajan vienyt kolme iltaa mun viikosta. Tiedän, että mua olisi alkanut taas ärsyttää ja kyllästyttää ja uuvuttaa ravaaminen ja kaikki aika, minkä se vei. Lisäksi syksyllä opetus olisi taas etäkevään jälkeen jatkunut lähiopetuksena, mikä myös tässä tilanteessa vähän huolestutti itseäni. 

Ehkä nyt ehdin keskittyä paremmin opiskeluun, tehdä hommat virkeänä ajoissa ja käyttää aikaa ehkä kaikkeen muuhun, niin kuin bloggailuun, kivojen kirjojen lukemiseen tai entistä aktiivisempaan itsenäiseen musisointiin! Toki vaikka nyt iloitsenkin ajatuksesta, että ehdin syksyllä olla rauhassa vain kotona, alkaa muutaman viikon jälkeen varmaan pää hajoamaan, kun kaikki yliopisto-opetus on etänä eikä mulla ole satunnaisten työkeikkojen ja kauppareissujen lisäksi oikeasti asiaa yhtään minnekään.  Pelottava ajatus, ja niin vieras. Onko tämä pikkuhiljaa sitä aikuisuutta?

Vain aika näyttää, miten arki lähtee mulla sujumaan tässä erikoisessa tilanteessa ilman sitä tuttua ja turvallista rutiinia. En tiedä, alanko katumaan, vai toteanko, että tämä oli elämäni paras päätös. Kiitos kuitenkin popjazzille viimeisestä yhdestätoista vuodesta. Harva siellä pysyy näin pitkään, mä olin vielä keväällä ihan varma että jatkaisin vielä paljon pitempään. Ja vaikka harrastustoiminta tähän jäisikin, musiikki jatkaa ikuisesti.

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Hyvästi, eka oma koti

Viikko sitten perjantaina tein vanhalla asunnollani viimeiset siivoukset, raahasin viimeiset tavarani uuteen kotiin, tuijottelin hetken tyhjiä seiniä, otin viimeiset kuvat paljaalla lattialla, suljin oven perässäni ja annoin avaimet pois.

Muutosta on tänään kulunut tasan kaksi viikkoa, ja rakastan uutta asuntoani todella. Se tuntui heti kodilta, ja olisin halunnut vain jäädä sinne touhuilemaan jokaiseksi päiväksi aamusta iltaan laittamaan paikkoja kuntoon ja suunnittelemaan tarvittavia ostoksia. Vanha asunto oli poissa mielestä.

Silti joka kerta, kun palasin vanhalle asunnolle siivousten merkeissä, valtasi mut haikeus. Mä olen tosi haikaileva ja nostalgisoiva ihminen, ja oli aina hämmentävää ja ristiriitaista nähdä mun minikoti tyhjillään. Tietää, etten tänne tule enää palaamaan, ettei se järjestys, jota vuosia hioin ja joka oli siihen asuntoon niin täydellinen kuin vain oli mahdollista, olisi enää koskaan muualla kuin muistoissa ja kuvissa. Tämä oli kuitenkin mun ensimmäinen oma kotini, ensimmäinen asunto, jossa asuin yksin ja joka oli vain minun eikä kenenkään muun, jossa kaikki tavarat olivat mun jäljiltä ja jossa mä päätin, miten eletään ja sisustetaan ja ollaan.

Vaikka mä rakastin tuota kotia, niin olihan siinä omat huonot puolensa, nimenomaan sen takia, että 15,5 neliössä tulee raja monessa kohtaa vastaan vaikka kuinka onnistuneesti olisikin onnistunut järjestämään ja sisustamaan. Mulle ei tule ikävä sitä, että vaatekaapin ovea ei meinannut saada auki, kun sohvatyynyt öisin (ja usein päivisinkin) lojuivat lattialla poissa univalmiin sängyn päältä. Mulle ei tule ikävä sitä, että kengille ei koskaan ollut hyvää paikkaa, kun ovi avautui sisäänpäin eikä varsinaista eteistä ollut. Tämä oli ongelma varsinkin, jos oli vieraita, kengät ja takit olivat aina tiellä eikä ulos meinannut päästä millään! Mulle ei tule ikävä sitä, että sängyn ollessa levitettynä lattiatila oli käytännössä nollassa. Eikä varsinkaan tuota kamalaa palapeiliä, joka aina katkaisi heijastuksen ihan väärästä paikasta!

Uusi asunto on kymmenen neliönsä kanssa antanut mulle niin paljon tilaa elää ja olla. Kaikki kaapit ei ole (ainakaan vielä) ängetty täyteen, koska samalle (tai jopa pienemmälle) määrälle tavaraa on niin paljon enemmän tilaa. Olen niin iloinen, että seuraavat kaksi vuotta saan nauttia tästä uudesta, isommasta ja vähän aikuisemmasta kodista. 

Mutta rakastin myös vanhaa. Kesäisin jopa sisään paistavaa aurinkoa, metallista sängynrunkoa, valokuvaseinää, meikkinurkkaani ja pikkutelevisiota kirjahyllyssä. Sitä ihanaa tunnetta, kun yllätin itsenikin omalla nerokkuudellani, kun kehittelin keittiön kaappiin uuden järjestyksen tai sain kirjahyllyn nurkkaukseen sängyn päätyyn laitettua jatkojohdon latureille, nenäliinapaketin ja nallen. Mun kaltaiselle luovalle järjestelijälle tuo asunto oli ihan unelma. Kolmen vuoden jälkeen olin kuitenkin löytänyt aika lailla kaikki parhaat järjestelykeinot, eikä uutta kehitettävää juurikaan enää ollut.

Ja vaikka monelle tämä uusikin olisi aivan liian pieni, mä edelleen totuttelen siihen, että mulla on niin paljon enemmän tilaa entiseen verrattuna. Vähän niin kuin vastasyntyneet vauvat laitetaan syntymän jälkeen pikkiriikkisiin sänkyihin, koska kohdusta tuttu ahdas tila tuntuu kodikkaalta. Mulla menee hetki tottua uuteen isojen lasten sänkyyni.

Kiitos eka oma koti, olit minulle hyvä <3

Vielä ehdit käydä kysymässä mitä tahansa Q&A-postausta varten!

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Nyt mä kai sitten valmistuin

Nyt se vihdoinkin tapahtui, mä valmistuin – kai. Oli nimittäin jälleen vähän hämmentävä sessio.

Mähän sain kaikki opintoni kasaan jo toukokuun puolessavälissä, kun palautin kandini. Meillä kuitenkin kesti saada tietää arvosanat ja vielä paljon pidempään, ennen kuin saatiin ne rekisteriin. Melkein kolme kuukautta myöhemmin kuitenkin kaikki suoritukset ja kokonaisuudet oli saatu kirjattua ja sovittiin kaverin kanssa videopuhelutreffit, että täytetään valmistumislomake ja klikataan lähetä-nappia yhtä aikaa.

Meidän valmistumistreffit oli sitten myöhään tiistai-iltana, kun pääsin töistä kotiin yhdentoista jälkeen. Lomakkeen täyttämiseen meni varmaan puoli tuntia, kun piti kaikki mahdolliset jutut kirjoittaa ja kaivaa siihen. Täytin vielä jonkun kandipalautelomakkeenkin, jossa kyseltiin omista opiskelutavoista ja kokemuksista yliopistossa (ja annoin samalla vähän rakentavaa palautetta).

Kun olin omasta mielestäni valmis, kaivoin huvikseni kameran esiin ajatuksella, että saisin videolle talteen meidän kauan odotetun valmistumisen hetken. Ehkä itse siinä jotain säädin ja klikkasin tallenna-nappia vahingossa tai sivu sääti itse, mutta yhtäkkiä olinkin seuraavalla sivulla, jossa piti vielä ladata suoritusote. Latasin sen, ja yhtäkkiä olin taas seuraavalla sivulla, jossa käytännössä näkyi pelkkää mustaa. 

Tässä vaiheessa vähän jo säikähdin, että oliko koko homma kaatunut ja mun pitäisi aloittaa prosessi alusta. Kaverikin onneksi pääsi sitten samaan näkymään, jossa hänellä tosin näkyi tekstiä ja lisätietoja, mulla tosiaan pelkkä yleisotsikko. Sähköpostiin oli tullut kopio mun lähettämästä lomakkeesta, mutta missään ei varsinaisesti sanottu, että se olisi onnistuneesti lähtenyt eteenpäin asianomaisille tahoille.

Mutta niin, kai se nyt sitten meni läpi ja mä olen vihdoinkin valmistunut! Vielä pitää muutama viikko odotella, että tuo lomake käsitellään ja saan kandidaatin tutkinnostakin merkinnät rekisteriin, ja siitä vielä hetki, ennen kuin saan virallisen todistuksen postissa kotiin. Harmittaa että pitää sitä postia vielä odotella, mutta sattuneesta syystä toimistosta noutaminen ei toistaiseksi ikävä kyllä ole vaihtoehto.

Eihän tuo nettisivun hienoinen toimimattomuus (ja mun oma sähläys) mikään iso juttu ole. Meillä on vaan ollut niin paljon erikoisia ja ärsyttäviä kokemuksia Helsingin yliopiston kanssa siitä, ettei asiat toimi eikä tietoa saa ja asioissa kestää ja kaikki on epäselvää, että alun kevyt asiasta vitsailu on pikkuhiljaa muuttunut ihan aidoksi turhautumiseksi. Voi myös olla, että meillä on sattunut huono tuuri, sillä monilla muilla (varsinkin humanistisen tiedekunnan ulkopuolella) olen kuullut täysin päinvastaisia kokemuksia ja että kaikki sujuu tosi tarkasti ja huolellisesti!

Nyt sitten on enää vähän päälle kolme viikkoa, ennen kuin tämä mun lomaton kesäloma päättyy ja aloitan opinnot maisterivaiheessa. En vieläkään ihan tiedä, mitä kursseja syksyllä aion käydä (tämäkin on yksi työmaa kun mistään ei löydy selvää tietoa eikä kursseja näy valittavana vaikka niitä muka olisikin), mutta ehkä se pikkuhiljaa alkaa tästä selvitä.

Luvassa on kumminkin vielä virallinen valmistumispostaus ja viralliset valmistumiskuvat, kunhan se todistus postissa tulee ja voin lopullisesti jättää kandivaiheen taakseni! Tässä nyt kuitenkin tällainen väliavautuminen.

Muuttoon liittyen, tänään kävin muuten palauttamassa vanhan kodin avaimet. Siitäkin on tulossa vielä oma postauksensa loppuviikon aikana, aika hassulta kyllä tuntuu.

Oletteko tekin saaneet tapella yliopistossa tai omassa oppilaitoksessanne?

Vielä ehdit käydä kysymässä mitä tahansa Q&A-postausta varten!

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Muuttopäivä – opiskelija-asunnosta toiseen

Nyt mä olen muuttanut! Uusi asunto tuntuu jo ihan kodilta. Silti tätä on välillä hämmentävä ajatella. Eilen olin illan töissä, ja aina välillä havahduin siihen, että kun lähden kotiin, menenkin eri kotiin kuin aiemmin. Suurin osa tavaroista on 48 tunnin aikana löytänyt omalle paikalleen, ja asunto alkaa hiljalleen muotoutua juuri sellaiseksi kuin haluan. Vielä purkamatta olevat asiat odottavatkin uusia kalusteita, eli ihan hirveästi en ennen ostoskierrosta voikaan enää tehdä!

Muuttopuuhat alkoivat kunnolla perjantaina. Aamulla hinkattiin äidin kanssa kylppäriä, kävin läpi turhaa tavaraa, vein kasan roskia, palautin pulloja ja kirjaston kirjoja ja pesin viisi koneellista pyykkiä. Illalla sitten mun kaverit tuli auttamaan ja pistettiin tohinaksi. Pestiin ikkunat, purettiin sänky ja pakattiin niin paljon kuin vain siinä vaiheessa pystyttiin. Käytiin iltasella vielä lähiseudun kauppakierros pahvilaatikoiden perässä, ja onnistuttiinkin saamaan kolme pahvilaatikkoa kolmesta eri kaupasta. Mun ihanat ystäväni olivat niin tehokkaita, että muutto eteni ilman, että itse ehdin mitään juuri edes tehdä!

Yöksi lähdin evakkoon, ja lauantaina olikin sitten virallinen muuttopäivä! Mun vanha levitettävä sohvasänky lähti äidin mukaan, mutta kaikki muu tuli uuteen asuntoon. Täällä mua tosiaan odotti jo valmiiksi sänky ja pyykinpesukone, ja etenkin tuo sänky helpotti hommaa kyllä ihan valtavasti. Taas ihanat ystäväni tekivät suurimman työn kantaessaan tavaroita uuteen asuntoon paljon kovempaa tahtia mitä itse kykenin. Tunnissa kaikki oli aika lailla jo tuotu, ja mentiin hetkeksi siivoamaan vanhaa asuntoa. Uudella kämpällä laitettiinkin sitten heti kirjahylly kasaan, ja ensimmäisen illan aikana kaikki kirjat, astiat ja vaatteet olivat päässeet omille paikoilleen. Muuttopizzat luonnollisesti käytiin nauttimassa Kotipizzassa.

Eilen mulla tosiaan olikin jo töitä ja on torstaihin asti, joten vaikka kuinka tekisi koko päivä viettää siivoten ja järjestellen, ei mulla nyt ole aikaa kuin muutaman tunnin verran päivässä. Tänään kävin hinkkaamassa vanhan kodin jääkaapin ja uunin kuntoon. En jääkaappia jaksanut lähteä vielä lauantaina siivoamaan ja sulattamaan, joten tarkoituksella jätin sen myöhemmälle. En sitten siinä tajunnut, että lauantain jälkeen mulla katkeaa sähköt ja jääkaappi sulattelee itsensä ihan ilman muakin! Vähän siis pelotti lähteä katsomaan, millaiset tuhot se oli yksinään saanut aikaiseksi, mutta onneksi sulattelu oli tapahtunut siististi ja mun loppuhomma oli hyvin simppeli. Vielä on jäljellä kylpyhuoneen viimeiset jynssäykset, jotka myös näin jälkiviisaana olisi ollut helpompi hoitaa silloin, kun vielä sai valot palamaan haha!

Muuttopäivästä on tulossa muuten myös vlogia, jahka saan sen editoitua! Nämä tän viikon iltavuorot ovat vain siinä mielessä pahoja, että iltapostailuun taipuvaisen bloggaajan on vaikea saada aikataulut sumplittua. Nyt saatte siis tyytyä näihin myöhäisillan postauksiin ja siihen, etten juttuja saa ulos siihen tahtiin kuin tahtoisin! Ensi viikolla onneksi on ihan tavallista aamuvuoroa, johon mennessä olen toivottavasti myös saanut vanhan asuntoni siivottua ja luovutettua pois (apua!), ehkä sitten ehtii postaillakin niin paljon kuin sielu sietää.

Mutta oon mä kyllä tähän uuteen kotiin ihan rakastunut. Vaikka kyse on edelleen pienestä yksiöstä, tuntuu tää mulle ihan jättimäiseltä! Mulla on ihan oikea eteinen, keittiön pöytä ei ole sängyssä kiinni ja mahdun kävelemään edestakaisin monta askelta asunnon halki pujottelematta. Kämppäkulpa ja uutuudenviehätys vetää tällä hetkellä vahvoilla. <3

Mitä sä haluaisit kuulla muutosta ja opiskelija-asumisesta? Heitä postaustoiveesi alas!

Vielä ehdit käydä kysymässä mitä tahansa Q&A-postausta varten!

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)