Alustukseksi: Kävin kampaajalla. Ensimmäiset kuvat ovat otettu kaksi päivää ennen kampaajakäyntiä. Postauksen loppupuolelta näet kuvat mun uusista hiuksista. Olettaen, että sua kiinnostaa. Kiva kun klikkasit tämän jutun auki, jei!
Mä olen koko elämäni halunnut pitkät hiukset ja intohimoisesti aina niitä pyrkinyt kasvattamaan. Pienenä äiti aina halusi leikata mulle polkkatukan. Jossain vaiheessa onnistuin kuitenkin itse jo päättämään, mitä tahdon tehdä hiuksilleni, ja siitä asti suunta on ollut aina kohti pidempää.
Ja pitkät mulla onkin ollut ainakin yläasteelta asti. Välillä on pitänyt leikata vähän reilummin huonoja latvoja pois, mutta kasvatusprojekti jatkui vain. Vaikka hiukset olivatkin pitkät, eivät ne koskaan olleet tarpeeksi pitkät. Ponnari jäi aina liian lyhyeksi, letit ne vasta tyngät olivatkin. Ja niin me vaan jatkettiin kasvatusta.
Pitkät hiukset ovatkin olleet niin ihanat! Mun mielestä pitkät hiukset ovat niin kauniit, enkä voinut kuvitellakaan itselleni lyhyempiä. Mun mielestä omalla kohdallani lyhyet näyttäisivät hölmöiltä, ja saatoin ihmetellä muita ihmisiä, jotka tosta noin vain luopuivat kilometrikutreistaan ja vaihtoivat lyhyeen malliin.
Pitkien hiusten mukana tulee kuitenkin paljon hommaa ja vaivaa. Pituuden päälle mun hiukset ovat myös suhteellisen paksut, eli karvaa riittää! Mulla oli hiukset aina kiinni, kun en osannut enää pitää auki. Hiukset painoivat paljon ja olivat tiellä. Musta tuntui, että niskat menivät aina jumiin ihan vain hiusten takia ja ponnareista tuli pää kipeäksi. Peseminen oli ihan jäätävä prosessi, aineita oli vaikea levittää ja saada pois. Ja se kuivattaminen, jossa meni puoli päivää! Takut olivat hulluja etenkin likaisemmissa hiuksissa.
Eikä ne hiukset näyttäneetkään niin kivoilta, sillä väri oli oikeasti aika kauhea. Olen sävyttänyt mun blondia vuosikausia, mutta mun latvoihin ei tarttunut enää mikään. Mulla oli siis pitkä tyviväri, kellertävänvaaleat latvat ja niiden välissä ohut kaistale kylmän violettia, johon hopeashampoot tarttuivat. Kuvissakin hiukset alkoivat näyttää raskailta. Pikkuhiljaa mun sydämessä tunne kasvoi kasvamistaan, että mun on pakko päästä näistä eroon.
Monen viikon pohdinnan jälkeen viime viikolla tsekkasin vapaapäivänäni huvikseen Timmasta vakkarikampaamoni tilanteen. Huomasin heillä olevan reilusti vapaita aikoja ja marssin paikalle. Mä en koskaan uskalla varata aikaa itse netistä, kun en tiedä, mitä kaikkea mun hiuksille oikeasti pitäisi tehdä ja kuinka kauan siinä menee, joten mieluiten selitän tilanteen kasvotusten. Mulle annettiin aika saman tien, ja yhtäkkiä istuinkin jo penkissä!
Tämä kampaajareissu oli muutenkin täysin poikkeuksellinen mulle. Sanoin, että rakastan pitkiä hiuksia, mutta nyt saa leikata reilusti pituudestakin. Värin suhteen mulla ei puolestaan ollut mitään selkeää kuvaa. Mulla on tällä hetkellä menossa oman värin kasvatusprojekti, joten toiveeni oli, että uusi väri olisi hieman lähempänä omaa väriäni (jota oli jo melkein korviin asti puolentoista vuoden värjäämättömyyden jälkeen), mutta yleisilme olisi silti vaaleampi. Kylmät sävyt yleisesti ovat miellyttäneet minua, mutta olin avoin myös lämpimämmille väreille. Ainoa, mikä mulla suhteellisen selvänä oli mielessä, oli etten halunnut mitään täysin perusruskeaa, jonka kokisin tylsäksi. Halusin edes jonkun mielenkiintoa ja innostusta herättävän twistin.
Valittiin kirjasta kutkuttava sävy ja ruvettiin hommiin. Mä en osaa sanoa, kuinka lähellä lopputulos lopulta tuota näytesävyä oli, mutta ihan sama. Tämä on ihana.
Siis mä olen vuosia kuolannut upeiden gingerhiuksisten kuontaloiden perään ja haaveillut, että itsekin joskus uskaltaisin. Ja ihan puolivahingossa mäkin sain nyt hiukseeni vivahduksen gingeriä! Toki en tiedä, onko se vain mun silmissä ja näkeekö kukaan muu mun hiuksissa hentoa kuparinpunertavaa sävyä, mutta mun mielessä sellainen ehdottomasti on. Ekat päivät mä vaan hihkuinkin, että mulla on punainen tukka, haha!
Anyways mä rakastan tätä uutta väriä. Mä rakastan, että vaikka mun tyvi onkin oikeasti jo suurinpiirtein korviin asti, latvojen uuden värin myötä kokonaisuus näyttää sulavalta eikä hiukset oudosti vain katkea keskeltä. Näissä kuvissa tuossa värin ja tyven rajalla näkyy vielä häiväys vanhaa sävytettyä blondia, mutta muutaman pesun jälkeen sitä ei enää ole, vaan mulla on pehmeänruskea(nkuparinen) kokonaisuus. Ja siis kerrankin olen pystynyt nauttimaan kampaajalla hommatusta sävystä vielä useamman pesunkin jälkeen, blondista mulla nimittäin on sävytteet aina karisseet ekan pesun myötä.
Olen myös rakastunut uuteen pituuteen. Kun hiukset on reippaasti lyhyemmät ja huonot latvat on pois, on olo vaan niin paljon kevyempi ja käsittely helpompaa. Pesussa toki on paksuuden vuoksi edelleen hommaa, mutta pesun jälkeinen fiilis on ihan hullu. Märät hiukset eivät ole enää yhtä isoa klönttiä, vaan pesun jälkeenkin hiusten kanssa on hyvä ja helppo olla.
Eivätkä nämä onneksi superlyhyet ole, kuten en halunnutkaan, mutta ihan varmasti lyhyemmät mitä mulla on ala-asteen jälkeen ollut. Senkin suhteen on tullut hauskoja havaintoja, joita pidemmillä hiuksilla ei ole tullut mieleenkään. Niin kuin se, etten ilman peiliä meinaa edes nähdä hiuksiani kuin ihan vain latvoista. Tai että jos hiukset heilahtavat naamalle, ulottuvat latvat juuri naamaan eikä yli kasvojen toiselle puolelle. Nutturakin oli oikeasti vaikea tehdä, ja letit jäävät ihan pikkuisiksi.
Mä oon kyllä nyt ihan innoissani näistä mun uusista hiuksista, en tiedä välittyikö se tästä tekstistä jo. Vähän olen jo ehtinyt miettiä, jos seuraavalla kerralla (milloin se ikinä tuleekaan) uskaltaisin värjätä vielä vähän rohkeammin kohti sitä gingeriä ja kuparia, että mun hiukset olisivat oranssit muidenkin kuin mun mielestä! Ja siis vaikka olen värjännyt blondiksi kymmenen vuoden ajan, tuntui uusi väri heti niin omalta ja luonnolliselta. En olisi ehkä uskonut, mutta näin sitä vaan kannatti uskaltaa.
