Noin puoli vuotta sitten mä aloitin ehkä mahtavimmassa kesätyössä, paikassa jonne en olisi koskaan uskonut pääseväni. Mulla oli hauska ja opettavainen kesä. Koin, että uusista haasteista ja vaativasta ympäristöstä huolimatta pärjäsin hyvin, ja sainkin jatkosopimuksen kesätöiden päätyttyä. Pari kuukautta tein opintojen ohella töitä lähinnä viikonloppuisin, kunnes laskeskelin vuoden tulojani ja totesin, että Kela todella suuttuu, jos jatkan tähän tahtiin tienaamista. Päätin siis loppuvuoden ajaksi jättäytyä pois töistä, ja sovittiin, että palaan tammikuussa jälleen kuvioihin.
Pieni helpotus totutusti kiireisiin marras- ja joulukuuhun tulee todella tarpeeseen, kun kasaantuvia koulutehtäviä, merkkipäiviä ja jouluvalmisteluja ei tarvitse sumplia vielä töiden kanssa yhteen. Syys- ja lokakuussa mulla meni töissä käytännössä joka sunnuntai ja joka toinen lauantai, ja kieltämättä välillä harmitti, kun ei edes viikonloppuisin päässyt olemaan todella vapaalla.
Mutta kyllähän tämä tuntuu todella oudolta ja kummalliselta, lähteä sunnuntaina toimistolta tietämättä, milloin palaa takaisin. Edelleen olen äärimmäisen kiitollinen, että ylipäätään pääsin tuonne töihin, että sain jatkaa kesätyösopimuksen päätyttyä ja että oletettavasti olen edelleen tammikuussa tervetullut takaisin. Silti todella haikeaa jäädä hommista pois kahdeksi kokonaiseksi kuukaudeksi.
Ehkä tämä juuri kertoo siitä, että tämä on sellainen työ, jossa todella viihdyn ja jota on hauska tehdä, jossa pääsen toteuttamaan itseäni ja jossa koen olevani hyvä. Olen viime aikoina vapaillakin tsekannut työsähköpostit monta kertaa päivässä, kun haluan edelleen olla messissä työpaikan meiningeissä. Jossain vaiheessa tästäkin tavasta kyllä pitää varmaan irtautua. Kauhistuttaa vaan ajatella, millainen kasa meilejä on kahden kuukauden tauon jälkeen odottamassa!
Yhtenä päivänä tällä viikolla mun mieleen tuli myös toinen ehkä vähän hätkähdyttävä ajatus. Tavallisesti mun arki on ollut täynnä kiirettä, kun on ollut luennot, harrastukset ja työt. Nyt luennot ovat kaikki etänä, lopetin rakkaan harrastukseni tänä syksynä enkä töissäkään hetkeen käy. Mulla ei siis ole mitään syytä poistua enää kotoa, mitä nyt satunnaisesti kauppaan tai läheisiä moikkaamaan. Hurjaa ajatella, miten (suurelta osin ihan koronattomistakin syistä) mun sosiaalinen elämä on pikkuhiljaa näin vain kadonnut.
Mutta oikeasti olenhan mä nyt innoissani vapautuneista viikonlopuista. Marraskuu mulla on tunnetusti täynnä menoa ja meininkiä, kun on niin omat kuin muidenkin läheisten synttärit ja isänpäivät sun muut juhlat juhlittavana. Nytkin mulla on heti töiden päättymisen jälkeen jo ainakin kolmelle seuraavalle viikonlopulle sovittuna ohjelmaa. Ennen kaikkea haluan, että viikonloput tuntuvat jatkossa viikonlopuilta. Sellainen huvi on mulla ollut viime vuosina harvinaista!
Mulla on lähiaikoina tulossa myös postausta mun poikkeussyksyn arkirutiineista ja jossain vaiheessa myös tarkempaa juttua mun kesätöistä, tässä nyt halusin tulla kertaamaan tämän hetken fiiliksiä. Viime päivät olen siivonnut urakalla ja laittanut kotia, kun viime viikolla lähti viimeisetkin (ainakin melkein) ylimääräiset tavarat vanhasta asunnosta ja tänään saatiin peili seinälle. Enää ei ole sisustuksen suhteen juuri mitään laitettavaa, mitä nyt yksi lamppu pitäisi saada kattoon. Muuten olen opiskellut, maratoonannut Modernia perhettä, neulonut sukkia ja pelannut kännykkäpelejä. Useimpina viikonpäivinä en välttämättä poistu kotoa ollenkaan, mutta siinä missä ennen vanhaan tällaiset päivät olisivat ahdistaneet mua, tuntuvat nämä nykyään lähinnä siltä, että teen kiltisti tehtäväni enkä koe enää syyllisyyttä kotoilun täyteisistä verkkaripäivistä. Kotielämä on siis ihan kivaa!
Tosiaan tulevassa postauksessa kerron mun töistä vähän tarkemmin. Jos kuitenkin nyt jo kiinnostaa nähdä vilaus mun työpäivään, Instagramin kohokohdista löytyy mun tekemä my day eräästä kesäisestä työpäivästä!
Hienoa, että uskallat pitää taukoa töistä! Mulla on siinä mielessä samanlainen tilanne, että nautin todella mun työstä. Vaikka tiedän, että voin kieltäytyä tarjotuista työvuoroista (mulla ei siis ole töitä mitään tiettyä tuntimäärää viikossa tai kuukaudessa), se on välillä todella vaikeaa, koska melkein aina tekisi mieli sanoa kyllä. Yritän kuitenkin samaan aikaan opiskella suhteellisen normaaliin tahtiin, enkä halua uuvuttaa itseäni, joten on ollut pakko opetella tuntemaan omat rajat ja pitää niistä kiinni.
VastaaPoista