Mun mielestä ihan ykkösjuttu niin jouluisaksi tekemiseksi kuin lahjavinkiksikin on kirjat. Joulu on täydellisen rauhoittumisen aikaa, ja kirjat ovat siihen ihan paras juttu. Mä yleensä innostunkin joululomalla lukemaan vähän enemmän kirjoja, kun loman aikana pääsee vähän irtaantumaan muista kiireistä.
Siispä tahdoinkin sisällyttää joulukalenteriin listan mun parhaista kirjavinkeistä. Mun lukuharrastus on ehdottomasti hiipunut viime vuosina, joten tämä lista on lyhyempi kuin monella muulla aktiivisemmalla lukijalla voisi olla! Tämän luettuasi kannattaa suunnata mun Instatilin puolelle (@sannalovesfood), siellä vinkkaan monesta muusta tilistä, joiden kautta löydät helposti kasoittain uusia lukuvinkkejä!
Aloitan listani muutamalla lastenkirjavinkillä, josta siirryn eteenpäin muun muassa fantasia- ja tietokirjallisuuteen. Sen enempää en halua iän mukaan jaotella näitä lukuvinkkejä. Mä itse näin 23-vuotiaana rakastan lukea lasten- ja nuortenkirjoja, eikä millään kirjalla ole yläikärajaa. Toivon, ettei ketään nolostuttaisi tai ujostuttaisi tarttua kirjaan vain sen takia, ettei kuulu sen ensisijaiseen kohderyhmään. Sama genren suhteen, venäläinen kaunokirjallisuus ei ole todellisuudessa teinihömppää arvokkaampaa. Lukemisesta tulee nauttia, eikä kenenkään tarvitse häpeillä sitä, millaisia kirjoja todella tykkää lukea (tai kuinka paljon). Mutta nyt kuitenkin sen listan pariin!
Vanhat klassikot: Muumi-kirjat, Peppi Pitkätossut, Ronja Ryövärintytär, Veljeni Leijonamieli ja monet muut.
Klassikot ovat klassikoita syystä. Viime vuonna luin yhtä kurssia varten paljon juuri lasten- ja nuortenkirjallisuutta, ja rakastuin erityisesti Peppi Pitkätossun viihdyttävyyteen ja kiinnostavuuteen. Lastenkirjat ovat muutenkin helppolukuisuutensa vuoksi ihan parasta viihdettä ja irtiottoa myös aikuisille. Ronja Ryövärintytär ja Veljeni Leijonamieli olivat mun suurimpia suosikkeja ala-asteella ja mulla on vuosikausia ollut tarkoitus lukea ne uudestaan. Monessa kodissa myös lastenkirjallisuuden klassikot löytyvät valmiiksi omasta kirjahyllystä, ja jos ei, kirjastoista näitä saa yleensä todella helposti käsiinsä.
Alismaan tarinat -sarja.
Alismaan tarinat on kouluikäisille suunnattu fantasiakirjasarja Nälkäpelien kirjoittaja Suzanne Collinsilta. Teksti on helppoudeltaan sopivaa juuri innokkaille koululaislukijoille, mutta minäkin olen näitä muutaman lukenut ihan lukiossa asti ja tykännyt jännistä, mukaansatempaavista juonikuvioista. Näitä on myös todella monta osaa, nopean googlettelun mukaan viisi, joten jos innostuu, ei lukeminen ihan heti lopu!
Ne toiset klassikot: Harry Potterit, Twilightit, Nälkäpelit.
Minkä sille mahtaa, Potterit ja Twilightit ovat edelleen mun lempikirjoja. Jos et (tai läheisesi ei) ole vielä näitä lukenut, nyt on mainio hetki kokeilla. Jos nämä ovat jo tuttuja, hyvä uutinen on se, että kaikista löytyy lisälukemista alkuperäisen kirjasarjan lisäksi.
Pottereista on ilmestynyt (kovasti kiistelty mutta ihan mukava luettava) Kirottu lapsi, Tylypahkan oppikirjojen mukaelmat Huispaus kautta aikojen ja Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, sekä Kuoleman varjeluksissa keskeisessä osassa oleva satukirja Siuntio Silosäkeen tarinat.
Twilight-sarjaan ilmestyi viime kesänä vuosikausien odotuksen jälkeen Edwardin näkökulmasta kerrottu Keskiyön aurinko. Epäilyksen tarinaa täydentää novelli Bree Tannerin lyhyt elämä. Tiedonjanoiselle fanille todellinen kultakaivos on puolestaan Houkutus – Kuvitettu opas vampyyrisaagaan - sieltä löytyy kaikki tieto perhehistoriasta hahmojen ajamiin autoihin.
Nälkäpeli-sarja puolestaan täydentyi tänä vuonna Balladi laululinnuista ja käärmeistä -romaanilla, joka kertoo alkuperäistä kirjasarjaa edeltävistä tapahtumista.
Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille -sarja.
Tämä on mun suurin suosikkikirjasarja tällä hetkellä, ja mulla odottaakin kirjasarjan viides ja uusin osa kirjastossa noutoaan. Kyseessä on upea fantasiakirjasarja, joka kertoo nimensä mukaisesti juuri eriskummallisista lapsista. Yliluonnollista tarinaa täydentää upeasti aidot, vanhat valokuvat. Suomeksi on käännetty vasta sarjan kaksi ensimmäistä osaa, joten loput olen itse lukenut englanniksi. Kaikki viisi osaa ovat kuitenkin käännetty ruotsiksi ja ovat ainakin Helmetissä saatavilla. Myös tähän kirjasarjaan löytyy lisäksi satukirja Tales of the Peculiar, joka itselläni odottaa kirjahyllyssä lukuvuoroaan.
John Greenin tuotanto.
John Greenin kirjat ja niihin pohjautuvat elokuvat olivat muutama vuosi sitten suursuosiossa ja aivan syystä. Näitä on vaan niin vaivaton lukea, kun mielenkiintoinen juoni ja kerronta pitävät niin hyvin otteessaan. Greenin viisi romaania (Tähtiin kirjoitettu virhe, Kaikki viimeiset sanat, Arvoitus nimeltä Margo, Will Grayson, Will Grayson sekä Teoria Katherinesta) ovat itsenäisten kappaleiden lisäksi saatavilla englanninkielisinä yhdessä paketissa, jota ainakin Akateeminen kirjakauppa näyttää myyvän melko hyvään hintaan.
Suurin suosikkini John Greenin tuotannosta on kuitenkin Maureen Johnsonin ja Lauren Myraclen kanssa kirjoitettu Let It Snow: Kolme talvista rakkaustarinaa. Teos sijoittuu juuri joulunpyhiin, joten nyt on ehkä paras mahdollinen vuodenaika juuri tähän kirjaan tutustumiseen. Toki itsehän alun perin luin tämän heinäkuussa 2015 kesän kovimpien helteiden aikaan, samalla kun makoilin mökkinurtsilla ottamassa aurinkoa. Silloinkin pääsin täysin sydämin mukaan kirjan tunnelmaan ja ahmin sen parissa päivässä. Kirjasta ilmestyi muistaakseni viime jouluna myös kauan odottamani elokuvaversio, joka ikävä kyllä oli mulle suuri pettymys.
Ja nyt kun tuli puheeksi joulukirjat, täytyy mun vinkata myös My True Love Gave To Me: Twelve Holiday Stories -kokoomateoksesta. Nimensä mukaan kirja sisältää 12 talveen ja joulunpyhiin sijoittuvaa tarinaa. Siinä missä Let It Snow'n kaikki kolme kertomusta liittyvät jotenkin toisiinsa, ovat tämän toisen teoksen 12 tarinaa toisistaan irrallisia. Mä ostin tämän kirjan suosituksesta muutama vuosi sitten, mutta ehdin ennen joulua lukemaan vain neljä ensimmäistä tarinaa, ja koko kirja on sen jälkeen vähän jäänyt. Ehkä tänä vuonna voisin tämänkin yrittää ahmaista? Ottaen huomioon, miten huono olen viime aikoina ollut lukemaan, on mulla tässä postauksessa aika kunnianhimoiset lukutavoitteet, haha!
Langennut enkeli -sarja.
Becca Fitzpatrickin luomaan fantasiakirjasarjaan kuuluu neljä osaa: Langennut enkeli, Riitasointu, Hiljaisuus ja Loppusoitto. Ensimmäisen osan ostin aikanaan yläasteella ystävälleni joululahjaksi. En ollut kuullut kirjasta aiemmin mitään, vaan valitsin sen mielenkiintoisen takakannen perusteella ja lahjaa antaessa totesin, että tahdon sen itsekin lukea myöhemmin. Kaveri ahmaisikin kirjan yhdessä päivässä ja toi sen mulle seuraavana päivänä kouluun lainaan! Luin kirjan muutamassa päivässä, jonka jälkeen koittivat ankeat joulun pyhät kirjastojen ja kirjakauppojen avautumista odotellessa.
Näistä kirjoista tuli siis saman tien yksiä mun suurimmista suosikeista, ja olen ne lukenut läpi muistaakseni kaksi tai kolme kertaa. Viime kerrasta on kuitenkin jo vuosia, joten saattaa olla pikkuhiljaa uusintakierroksen aika. Yliluonnollinen teinirakkaustarina muistutti varsinkin ensimmäisessä teoksessa hyvin suuresti Twilightia, ja naureskeltiinkin ystäväni kanssa monille samankaltaisille yksityiskohdille ja pienille juonenkäänteille. Nämä kirjat ovat upeita kuitenkin ihan itsessäänkin, ja Twilight-vertailusta onneksi pääsi nopeasti eroon lukemisen edetessä.
Agatha Christien koko tuotanto.
Siis tästä ei klassikot enää klassikommaksi muutu! Agatha Christieltä löytyy kymmeniä dekkareita ja novelleja lomalukemistoksi. Omat suosikkini ovat Eikä yksikään pelastunut ja Idän pikajunan arvoitus, lisäksi positiivisesti mieleen on jäänyt muun muassa Roger Ackroydin murha. Olen Agatha Christien kirjoja lukenut varmaan ainakin parisenkymmentä (varsinkin yläasteella näitä tuli kahlattua), ja vaikka osa saattaakin lähteä hieman hitaasti käyntiin, ei yhtäkään näistä voi erityisen huonoksi kirjaksi haukkua. Ja näissäkin parasta on se, ettei lukeminen ihan heti lopu kesken!
Lisävinkkinä myös Christien teoksiin pohjautuvien elokuvien faneille, Yle esittää joka sunnuntai Poirot-elokuvia televisiossa. Nämä ovat näköjään myös Areenassa jälkikäteen katsottavissa kuukauden ajan. Tällä hetkellä muun muassa juuri yllä mainittu Roger Acroydin murha on Areenassa vielä nähtävissä!
Stephen Kingin tuotanto.
Okei, tiedän että mun lista on täynnä itsestäänselviä vaihtoehtoja. Mutta niitäkään ei pidä unohtaa! Stephen King on mainio vaihtoehto jännitystä ja kauhua kaipaavalle. Itse olen toistaiseksi lukenut Carrien ja Uinu, uinu lemmikkini -klassikon. Ensimmäistä en pitänyt juuri pelottavana (luin kirjan lukiossa), jälkimmäisessä oli jo vähän enemmän actionia. Kumpikaan ei ole noussut lempikirjojeni kärkeen, mutta ehdottomasti aion Kingin tuotantoon tutustua tulevaisuudessa enemmänkin. Ehkä en kuitenkaan Piinaan, elokuvan olen nimittäin nähnyt melkein kolme kertaa ja se on jo enemmän kuin tarpeeksi!
Fifty Shades of Grey.
Kyllä, mä sisällytän 50 shadesit mun listaan! Bongasin ensimmäisen osan muutama vuosi sitten ilmaisten kirjojen hyllystä ja nappasin huvikseni mukaan. Aloin lukea näitä kirjoja uteliaisuuttani ja sen ilmiselvän syyn takia, mutta ihan tosissani ihastuin näihin kirjoihin, tarinaan ja kirjoitustyyliin. Ensimmäinen kirja mulla alkoi kyllä jossain vaiheessa tympiä, mutta päädyin lukemaan tulevien kirjojen juonipaljastuksia Wikipediasta ja mun oli vaan pakko jatkaa lukemista! Suurimmaksi suosikikseni muodostui trilogian toinen osa Fifty Shades Darker. Ei ihan lastenkirjoja, mutta ehdottomasti lukemisen arvoisia.
Omaelämäkerrat ja tietokirjallisuus.
Elämäkertoja on tuntunut tipahtelevan viime vuosina taivaalta kuin sieniä sateella, joten jokaiselle löytyy varmasti jotain kiinnostavaa. Kiinnostaisiko esimerkiksi Obamat, Nykänen, Haber tai Sussexin herttuapari? Vaiko kenties Mustajärvi, Holma, Tuisku tai Kauppi? Omat suosikkini vannoutuneena Nightwish-fanina puolestaan ovat molemmat Nightwish-kirjat sekä Marko Hietalan Ruostumaton, jonka luin toissa kesänä kahdessa päivässä.
Tietokirjallisuutta löytyy myös paljon elämäkertojen ulkopuoleltakin. Esimerkiksi sotaa, ihmisoikeuksia, tiedettä ja historiaa käsittelevät kirjat kiinnostavat monia kanssaeläjiämme. Kevyempää sisältöä kaipaavalle puolestaan löytyy käsityökirjoja, keittokirjoja, elämäntapaoppaita (ja kaikkia muita mahdollisia oppaita) ja luontoteoksia, faktapläjäyksiä unohtamatta! Muusikkoläheiselle puolestaan löytyy iso kasa nuottikirjoja. Tuoreimmat lisäykset omaan kirjahyllyyni ovat Nightwishin Endless Forms Most Beautiful sekä Apulannan Älä usko lauluihin - 40 suurinta hittiä. Seuraavaksi kiinnostelisi kenties Abba-taituri Benny Anderssonin nuottikirja.
Mun lista oli täynnä suosittuja klassikoita, nuortenfantasiaa ja kevyttä "hömppää", siis aivan loistavia kirjoja! Tiedän kuitenkin, että mun lukijoiden joukossa on paljon aktiivisempia lukijoita kuin minä. Heitä omat suosituksesi alas kommentteihin ja kasvatetaan tätä kirjalistaa entisestään! Ja seuraavaksi kannattaa suunnata mun Instagram-tilille (@sannalovesfood), siellä vinkkaan puolestani monista tileistä, joilta löytyy paljon lisää upeita lukuvinkkejä. Mä haastankin nyt teidät kaikki lukemaan ainakin yhden kirjan tänä jouluna, yritän itse pystyä samaan, haha. Ja hei, hyvää melkein itsenäisyyspäivää kaikki!