Sunnuntaina vietettiin tosiaan palmusunnuntaita. Meillä ei virvota eikä virpojia käy ovellakaan, mutta silti tahdoin tänä vuonna ehdottomasti väsätä omaksi ilokseni virpovitsoja kotia koristamaan. Se ei ollutkaan sitten ihan niin yksinkertainen prosessi se!
Torstaina päätin siis vakaasti, että minähän etsin käsiini pajunkissoja ja koristelen ne niin maan kauniisti, että niitä kelpaa ihailla osana sisustusta läpi ihan koko pääsiäisen kesän alkuun saakka. Perjantaina lähdin kiertämään keskustan kauppoja silkkipaperin tai kreppipaperin tai ihan minkä tahansa koristeen perässä. Kiersin Suomalaisen kirjakaupan, Tigerin, Saiturin pörssin ja kaksi Tokmannia, eikä mistään löytynyt yhtään mitään hommaan kelpaavaa. Aloin jo muodostaa luovaa suunnitelmaa tehdä ruusuja silkkipaperin sijaan sanomalehdistä tai lahjapaperista. Päätettiin kuitenkin lähteä vielä seuraavana päivänä katsomaan Prismasta, siellä kun netin mukaan pitäisi olla.
Keskustassa toisena haasteena oli se, etten tiennyt yhtään, mistä koko pajupuun edes löytäisin. Soittelin äidin kanssa ja sovittiin, että hän tuo mulle muutamat oksat, kun hän tiesi lähistöltä hyvän paikan. Lauantaiaamuna äiti sitten soitti mulle, että oli kyllä lähtenyt noita oksia hakemaan, mutta onnistunut paikan päällä vajoamaan lumihankeen ja kaatumaan ojaan. Äidille ei onneksi käynyt mitenkään, mutta ymmärrettävästi halusi keskeyttää mission ja lähteä kotiin siistiytymään ja toipumaan.
Me sitten sovittiin, että käydään meidän Prisma-reissulla kiertelemässä lähialueita pajujen perässä. Prismasta löytyi silkkipaperit ihan sekunnissa, ja päästiinkin ajelemaan. Bongasin auton ikkunasta tasan yhden ruipelon pikku pajun tien risteyksestä ilman jalkakäytävää, ja palattiin sitten siihen hakemaan oksia kun ei muutakaan keksitty. Paikka oli hankala, en onneksi itse kaatunut ojaan mutta farkkuni kyllä kurasin. Sain napattua neljä suhteellisen pajunkissaista mutta erittäin yksinkertaista oksaa mukaani. Lähdettiin vielä toiseen paikkaan kiertämään, josko satuttaisiin löytämään lisää.
Ei löydetty. Homma nimittäin paranee: hetken päästä auto alkoi temppuilemaan huolestuttavasti. Pysähdyttiin, soitettiin huolto ja jäätiin odottelemaan. Kotiinpaluu venähti siinä sitten muutamalla tunnilla, kun selviteltiin huoltoasioita sun muita ja käytiin hakemassa korvaava peli tilalle. Meidän hengailupaikalla ei ollut edes pikaruokaloita lähellä ja olin jo kotoa lähtiessä nälkäinen, joten tallustin R-kioskille ja nälissäni ostin sitten vähän kaikkea.
Lopulta onneksi päästiin kotiin, saatiin ruoka nopeasti laitettua ja jäätiin makoilemaan loppuillaksi telkkarin eteen. Ryhdyin väsäilemään silkkipaperiruusuja ja tajusin, että sekin on ihan hullujen hommaa ja kaikki mun viritelmät tuntuivat näyttävän ihan kauheilta.
Seuraavana aamuna heräsin (liian) aikaisin ja lähdin töihin. Kotiin palatessani aurinko paistoi, teippasin tekemäni ruusut kiinni pajunoksiini ja totesin, että lopputuloksesta tuli oikeasti aika kaunis. Korjailin hieman aamulla väsättyjä pikameikkejä ja ei-niin-hehkeää hiuspehkoani, asetin kameran jalustaan ja otin kuvat, jotka olin suunnitellut hoitavani jo edellisenä päivänä. Kuvistakin tuli onneksi aika kivoja.
Nyt mulla on siis söpöt virpovitsat ikkunalaudalla kotia koristamassa ja yksi hullu tarina lisää kerrottavana. Selostin meidän epäonnisesta viikonlopusta jo sunnuntaina Instagramissa, mutta halusin tulla vielä kertomaan koko stoorin tänne blogin puolelle. Tämä on ehkä ennen kaikkea omaksi muistokseni, blogin avulla on niin ihanan helppo palata takaisin tämänkaltaisiin päiviin. Enkä mä myöskään voinut tunkea näitä kaikkia kuvia Instaan, hehe.
Viisi päivää pääsiäiseen, iik! Jos haluat lukea enemmän mun ajatuksia tulevasta pääsiäisestä ja menneiden pääsiäisten muisteloa, käy tsekkaamassa mun tänne kirjoittama blogipostaus.
