perjantai 12. maaliskuuta 2021

Rahapäiväkirja 4: Opiskelijan tulot ja menot helmikuussa 2021

Lue myös: Rahapäiväkirja 1, rahapäiväkirja 2 ja rahapäiväkirja 3

Pitkästä aikaa rahapäiväkirjaa! Olen listannut kuukauden kaikki tuloni ja menoni ja jakanut blogissa jo kolme kertaa aikaisemmin, edellisen kerran maaliskuulta 2020. Viimeisestä katsauksesta kaksi asiaa on muuttunut taloudessani merkittävästi: olen muuttanut astetta suurempaan ja näin myös kalliimpaan asuntoon, ja olen aloittanut uudessa työpaikasta, josta saan enemmän palkkaa. Helmikuussa päätinkin pitkästä aikaa kirjata ylös kaiken rahanmenoni ja summailla, miten mun menot kohtaavat tulot.

Noita kahta muutosta lukuunottamatta asiat menevät mun talouden suhteen pitkälti samalla tavalla kuin ennenkin. Suuret menot, kuten matkakortin, kotivakuutuksen ja sähkölaskun, maksan kerralla suuremmissa erissä, eikä yhtäkään näistä näy näissä helmikuun laskelmissa. Liittymä puolestaan mulla on edelleen äitini nimissä ja hän omasta tahdostaan maksaa edelleen mun puhelinlaskuni. 

En juuri tuhlaile, mutta mun rahatilanne takaa sen, ettei mun myöskään tarvitse laskea pennejä. Mä olen todella onnekas sen suhteen, ettei mun ole koskaan joutunut kituuttaa tai stressata rahan kulutusta. Tilipäivänä menee rahaa aina suoraan myös säästöön, ja tuo samainen äiti mielellään tukee mua esimerkiksi satunnaisten kauppareissujen tai tiettyjen suurempien menojen kanssa. Olen läpi yliopiston tehnyt töitä opintojen ohella, ja mulla on alueen tasoon nähden erittäin edullinen vuokra.

Kyselin Instassa, kiinnostaisiko teitä ennemmin päiväkohtainen seuranta siitä, mihin mun rahat kuluvat, vai laajempi katsaus esimerkiksi ruoka- tai vapaa-ajan menoihin. Kaikki vaihtoehdot saivat teiltä tasaista kannatusta, joten molempi parempi ja katsotaan kummallakin tavalla!

Ruokakauppa

Tänä vuonna olen pyrkinyt karsimaan päivittäisiä kauppareissuja ja sen sijaan suunnittelemaan useampia ruokia etukäteen niin, että voin keskittää ruokaostokset noin kertaan viikossa. Tässä olen suhteellisen hyvin pysynyt, ja olenkin noin kerran viikossa tehnyt isot ruokaostokset ja tarpeen mukaan käynyt välissä täydennysostoksilla. Kertasummat ovat kasvaneet (miten pienellä ihmisellä voi mennä kerrallaan 65 euroa kauppaan...), mutta aikaisempia listauksia vertaillessa ei kokonaissumma ole juuri muuttunut. Helmikuussa taisin ehkä kerran käydä kaupassa niin, että äiti maksoi, en kyllä muista varmasti. Kokkaan ja syön lähes kaikki ateriat itse kotona, noin puolet ajasta teen kahdelle hengelle. Isot ostokset teen vaihdellen S-marketissa ja Lidlissä.

Helmikuussa ruokakauppaan meni yhteensä 213,44 €.

Ravintolat

Syön ulkona tai tilaan kotiin ruokaa varmasti viikottain. Yleensä nämä ovat juuri niitä kertoja, kun näen äitiä, jolloin hän maksaa meidän ruoat. Helmikuussa tilasin itse kotiin ruokaa kerran kahdelle ihmiselle, kun laiskotti ja teki mieli hemmotella, muuten en rahojani ravintolaan sijoittanut. Eikun sijoitinhan, ostin nimittäin laskiaispullat lähileipomosta. Voin nyt jo sanoa, että maaliskuun osalta tämä kohta näyttäisi kovin erilaiselta, hehe.

Helmikuussa ravintoloihin meni yhteensä 35 €.

Suoraveloitukset

Helmikuussa tililtä lähti maksu niin Netflixistä, Spofitysta ja Discovery +:sta, lisäksi 5 dollarin kuukausilahjoitus Orphan Kitten Clubille. Näiden lisäksi mulla on myös Disney+-tilaus, jonka maksoin syksyllä vuodeksi. Mulla on pääsy katselemaan myös Viaplayta, CMorea ja Ruutu +:aa, mutta näistä mun ei tarvitse maksaa itse.

Helmikuussa suoraveloituksiin meni 33,27 €.

Shoppailut

Helmikuussa tuli jonkin verran osteltua sitä sun tätä. Suurin yksittäinen ostos oli lippu Nightwishin (toivottavasti) toukokuussa järjestettävälle virtuaalikeikalle, mutta sekin oli 26 euron hinnallaan äärettömän huokea normaalikeikkalippuun verrattuna. Helmikuuhun mahtui myös yksi Ikea-reissu, H&M:stä ostin tarjouslakanat ja Lindexistä rintaliivit hajonneiden tilalle. Cittarista ja Tokmannilta tuli ostettua muun muassa lankoja ja kosmetiikkaa.

Helmikuussa shoppailuun meni 118,36 €.

Muut menot

Näiden lisäksi kuittasin vielä yliopiston kirjaston myöhästymismaksut.

Helmikuussa muihin menoihin meni 2,90 €.

Pakolliset laskut

Kuten yllä sanoin, suurin osa mun pakollisista, toistuvista menoista menee suuremmissa erissä eikä niitä tullut helmikuussa makseltua. Siispä ainoa pakollinen lasku helmikuulle oli vuokra.

Tulot

Helmikuussa sain asumistuen, opintorahan ja tammikuun palkan.

HELMIKUUN MENOT YHTEENSÄ: 899,13 €
HELMIKUUN TULOT YHTEENSÄ: 1401,44

Siinä oli helmikuun 2021 rahatilanne! Kuun tulot nousivat selkeästi korkeammalle kuin edellisissä katsauksissa, ja sille on kaksi selittävää tekijää. Koska mun vuokra on noussut tässä välissä, saan mä myös korkeampaa asumistukea. Lisäksi nykyään saan tosiaan enemmän palkkaa kuin aiemmasta työpaikastani. Mun tuntipalkka itsessään ei ole merkittävästi korkeampi. Mulla on kuitenkin nykyään vakiona kahdeksan tunnin työvuorot (kun ennen jäivät usein minimiin neljään tuntiin) ja säännöllisesti myös sunnuntaivuoroja, ja muutenkin nykyisellä tessillä saan paremmin lisiä kuin ennen. 

Menot sen sijaan ovat pysyneet hyvinkin samana edellisiin katsauksiin verrattuna, toki tässä kuussa ei ollutkaan mitään sen suurempia hankintoja tai ostoksia. Ja koska en juuri tuhlaile, voin huoletta laittaa vähän enemmän rahaa esimerkiksi siihen ruokaan (ruoka on ihana asia). Lisäksi laitoin säästöön isomman summan rahaa kerralla, kun tilin tilanne sen mahdollisti.

Ja koska te toivoitte myös päiväkohtaista katsausta, laitan sen tähän vielä mukaan! Se on kuitenkin helppo skipata, jos se ei juuri sua kiinnosta.

1.2. Asumistuki ja opintoraha tulivat tilille. Ostin uuden vihon ja rintaliivit sekä käväisin kaupassa ostamassa Koskenlaskijaa ja mangon (haha).

2.2. Maksoin vuokran.

3.2. Kävin isoilla ruokaostoksilla ja palautin pullot. Pullorahaa en laskenut yllä mukaan tuloihin, vaan menoissa huomioin sen lopullisen kauppasumman, josta tuo pulloraha oli jo vähennetty.

4.2. Ostin kaksi laskiaispullaa leipomosta.

5.2. Ostin lipun Nightwishin virtuaalikeikalle.

6.2. Ikea-reissu (tänne ei onneksi mennyt kuin kaksikymppiä), Netflix ja Spotify tililtä.

7.2. Kävin Tokmannilla ostamassa hygieniatuotteita ja lankoja.

10.2. Pieni täydennyskauppareissu lähi-Alepassa.

11.2. Isompi kauppareissu Lidlissä ja motivaatioherkkuja Alepasta, Orphan Kitten Clubin suoraveloitus tililtä.

14.2. Hedelmätäydennyskauppareissu Lidlissä.

15.2. Kävin Cittarissa ostamassa poskipunan ja Tokmannilla sukkalangan.

16.2. Tilattiin Woltin kautta ruokaa kotiin Siipiweikoilta.

19.2. Palkka. Ostin H&M:ltä lakanat. Isommat ruokaostokset LIdlissä, Discovery+ tililtä.

22.2. Maksoin yliopiston kirjaston myöhästymismaksut.

24.2. Isommat ruokaostokset S-marketissa.

26.2. Alepasta eväslounas seuraavaksi päiväksi töihin. Thai cube, mikäpä muukaan.


Mihin sun taloudessa kuluu eniten rahaa?

Liity lukijaksi tästä!

3 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus ja ihanaa, että kerrot sun tuloista ja menoista näin avoimesti! Raha-asioista puhumisen stigmaa pitäisi ehottomasti saada kitkettyä pois. Avoimuus tekisi vain hyvää :) Mulla menee vuokran ohella eniten ruokaa rahaan. Olen aina ihan järkyttynyt ruokakauppoihin kuluvasta summasta, varsinkin, kun kokkaan suurimmaksi osaksi vain yhdelle hengelle :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että kiinnosti ja että tykkäsit, näitä on ollut todella kiva ja hyödyllistä tehdä! Ja siis joo, ihan hurjaa miten paljon rahaa ruokaan saa kulumaan, kaikeksi onneksi pieni ylimääräinen tuhlailu ruokakauppaan ei ole mulle muodostanut ongelmaa <3

      Poista
  2. Rahapuhe kunniaan! On todelle mielenkiintoista seurata miten muut opiskelijat käyttävät rahansa ja mitkä ovat ihmisten säästötavoitteet. Olen kyllä itse onnekas että löysin edullisen vuokra-asunnon Helsingistä. Asuminen on kuitenkin se suurin kuluerä kuukaudessa.
    http://www.setlementtiasunnot.fi/hae-asuntoa/

    VastaaPoista