Laskin yksi päivä pitkästä aikaa painoindeksini. Tiedän, että BMI kertoo vain osan totuutta ja ettei sen määritelmille ei kannata antaa liikaa painoarvoa. Halusin kokeilla täyttä uteliaisuuttani, vaikka tiesinkin jo etukäteen, mitä olisi luvassa. Laskuri näytti lievää ylipainoa.
On se tavallaan hurja tajuta, että tähän on tultu. Koko ikäni olen ollut pienikokoinen. Lapsuuden kasvoin alakäyrillä ja yläasteella sama BMI näytti merkittävää alipainoa. Aikuisuutta edetessä olen siirtynyt jatkuvasti kohti normaalipainoa, ylittänyt sen alarajan ja edennyt kohti ylärajaa.
Mua vähän huvittaa muistella, miten tuolloin yläasteella tai lukiossa terveydenhoitaja totesi (näennäisesti alipainoiselle mutta täysin terveelle) minulle, että mun painossa ei ole mitään vikaa sellaisenaan, mutta saisin huoletta lihoa vaikka 20 kiloa ja pysyisin silti edelleen normaalipainon rajoissa. Koko ajatus 20 kiloa painavammasta minusta tuntui täysin absurdilta, ihan niin kuin sellainen koskaan olisi mahdollista. Ja niin vaan tässä sitä ollaan, 25 kiloa painavampana.
Näiden 25 kilon aikana olen kasvanut (melkein) aikuiseksi, muuttunut ulkoisesti ja muuttunut sisäisesti. Tyyli on muuttunut ja vaatteet ovat jääneet pieneksi. Koko tämän ajan olen säännöllisen epäsäännöllisesti kriiseillyt vartalostani ja ulkonäöstäni, mutta koko tämän ajan olen ollut täysin terve.
Mitä tästä opimme? Vaa'an lukemat ja painoindeksit ovat ohjenuoria ja viitearvoja, mutta hyvinvointiin kuuluu niin paljon muutakin. Mun paino on lukion alun ja yliopiston välillä kulkenut 45 ja 70 kilon väliä ja painoindeksi on määrittänyt mua niin merkittävästi alipainoiseksi kuin lievästi ylipainoiseksikin. Koskaan mun paino ei kuitenkaan ole aiheuttanut mulle ongelmia.
Mä olen 70-kiloisena aivan yhtä hidas, huonokuntoinen ja kömpelö kuin 45-kiloisenakin. Mä vihaan edelleen liikuntaa täydestä sydämestäni, kuten olen koko elämäni vihannut, enkä sitä siksi harrastakaan. Suurin muutos ehkä on, että parantuneiden elämäntapojen vuoksi voin ja jaksan nykyään huomattavasti paremmin kuin lukiossa. Syön paremmin joskin epäsäännöllisesti, rakastan juustoa ja salaatteja.
Tähän painonnousun ulkonäköaspektiin liittyen aion vielä jossain vaiheessa kirjoittaa oman postauksensa (ja jakaa reilusti ennen- ja jälkeen -kuvia), joten en sitä tässä ala puimaan sen enempää.
Haluan vain päättää tämän toteamalla vielä kerran, että mun BMI:n vihjaama "ylipaino" tai "alipaino" ole itsessään vaikuttanut mun terveyteen tai hyvinvointiin millään tavalla. En koe olevani, siis edellä mainittujen asioiden kannalta, yhtään erilainen eri painossa. Joten muista sinäkin rakas tämä: Painoindeksi ei määritä sinua. Numerot eivät kerro koko totuutta. Sinä olet niin paljon enemmän kuin pelkkää matematiikkaa, joten älä anna tämän kaiken sokaista sinua. Keskity sun hyvinvointiin ja terveyteen, niin fyysiseen kuin henkiseenkin, ja pääset pitkälle.
(Niin ja for the record, näin pääosin edelleen S-koon vaatteita käyttävänä ja suhteellisen pienikokoisena ihmisenä ei kyllä yhtään tunnu ylipainoiselta.)
Olet ihana ❤
Liity lukijaksi tästä!
Ihana asenne sulla, oot huippu! ♥♥ Ja en tiiä ootko vaihtanut blogitekstien fonttia, mutta tää fontti on ihan superkiva! Nyt jotenkin pisti silmään :D
VastaaPoistaKiitos ihana! Ja haha en ole, voi olla että kun mulla välillä sivustot lagaavat ja heittävät eri fontteja, että kyse on nytkin sellaisesta. Mutta kiitos kuitenkin! <3
PoistaSiis oon tän sanonut aikaisemminkin jossain ja sanon edelleen: painoindeksi on ihan paskaa.
VastaaPoistaOon aina keikkunut siellä painoindeksin mukaan ylipainossa enkä varmaan ikinä ole ollut siellä "normipainon" rajoissa. Oon masennuksen takia kerryttänyt itselleni BMI:n joka näyttää lukemaa 32. Ja voin rehellisesti sanoa, että tunnen itseni paljon onnellisemmaksi nyt kuin 20 kiloa sitten, jolloin pidin painon alhaalla syömälakoilla ja häpesin omaa kroppaa. Omaan nyt terveellisemmän ruokasuhteen ja kehonkuvan, mikä näkyy myös hyvinvoinnissa. Toki tiedostan olevani lihava (ja terveysriskit, esim covid & todennäköisempi tehohoidon tarve). Pyrin elämään terveellisesti, oon löytänyt liikkumisen ilon ja rakastan salaatteja. Paino ei enää määritä miuta ihmisenä niin paljon, vaan katson menoa enemmän oman hyvinvoinnin näkökulmasta.
PS. BMI on siitä hauska, että oon aina ajatellut olevani ihan todella lihava kun indeksi heiluu siellä yläpäässä: kävin ravitsemusterapeutilla joskus kun ajattelin, että nyt on pakko tehdä elämänmuutos jotta painaisin sen 60 kiloa ja lopulta siellä kehonkoostumusmittauksessa selvisi, että lihasmassaa löytyy enemmän kuin keskimäärin on ja että omat elintavat ja syöminen on ihan hyvällä mallilla :) Eipä ole sen jälkeen tullut katsottua BMI:tä kauhean tarkkaan eikä oikeastaan käytyä vaa'allakaan enää.
No siis jep, paino ja bmi eivät yksiselitteisesti määritä ihmisen terveyttä ja hyvinvointia. Ja joo, mun kohdalla ei kyllä kyse ole siitä, että olisi liikaa lihasta väärentämässä lukuja :D mutta eipä pienessä läskissäkään mitään vikaa ole!
Poista