Neljä vuotta sitten tänä päivänä mä pakkasin suuren matkalaukkuni ja lähdin viettämään au pair -kesää Lontooseen. Oli kyllä muuten aikamoinen päivä. Olin toipumassa kyynärpään limapussin tulehduksesta, ja kävin viime hetkellä ajamassa sairastelun vuoksi siirretyn (toisen) inssini keväisessä räntäsateessa ja tappoflunssassa ja nappaamassa itselleni ajokortin. Pari tuntia myöhemmin äiti kuskasi mut lentokentälle.
Helsinki-Vantaalla vaelsin tottuneesti käytäviä, menin passintarkastuksen läpi ja täytin vesipulloni vessassa. Istahdin lähtöportin eteen ja kirjoitin puhelimella blogipostauksen valmiiksi.
Tuona päivänä lensin ensimmäistä kertaa yksin lentokoneella. Olin kuitenkin äärimmäisen tottunut reissaaja, ja matkustanut ympäri maailmaa ilman vanhempia niin koulumatkoilla kuin kaverin kanssa kahdestaankin. Edellisestä Lontoon-reissustakin oli vain vuosi. Matka ei mua jännittänyt.
Ei mua sinänsä jännittänyt monen kuukauden elo kaukana kotoa (melko) vieraassa paikassa. Mun alkuaika meni sen verran hassusti, että jo ensimmäisen Lontoo-viikon jälkeen lensin pitkäksi viikonlopuksi kotiin tekemään pääsykokeet. Pitkä ero ei siis hermostuttanut tai surettanut, kun tiesin tulevani pian jo takaisin kotiin.
Saavuin Lontooseen ja hyppäsin junaan. Keskustassa perheen host-isä oli mua vastassa. Automatkalla juteltiin säästä (joka on Suomessa ja Englannissa ihan yhtä arvaamaton), idästä (miten mä asuin itä-Helsingissä ja host-perhe itä-Lontoossa ja miten paljon samaa kummassakin oli) ja vasemmalla puolella ajavista autoista. Vetelin autossa nälkääni nuudeleita, jotka isä oli mulle napannut. Jokaista sanaa seurasi valtava yskäkohtaus, mikä vaikeutti hieman keskustelua.
Kotikadulle päästyämme isä parkkeerasi auton väärälle puolelle tietä (miten Suomessakin nykyään saa tehdä). Perheen äiti oli ikkunassa kurkkimassa kun saavuttiin kotiin, lapset olivat jo nukkumassa. Mulle tehtiin pikainen ja hiljainen kotiesittely ja raahattiin mun kamat mun omaan huoneeseen. Mulla oli kyllä ihan parhaat oltavat näin oman tilan suhteen. Lontoossa talot ovat kapeita ja korkeita, ja huoneet olivat todella pieniä. Mulla oli kuitenkin käytössä koko yläkerran kattava makuuhuone ja ikioma kylppäri. Siellä sain olla omassa rauhassa, puuhailla mun juttuja ja ihailla maisemia, pihalla hiippailevia eläimiä ja pinkkejä auringonlaskuja.
Ihan hurjaa, että tuosta on jo neljä vuotta aikaa. Hurjaa, että siitä on jo neljä vuotta, kun olin 19-vuotias, haha! Toisaalta tässä ajassa on ehtinytkin tapahtua. Pääsykoereissun ansiosta nappasin itselleni opiskelupaikan, ja muutaman viikon sisään mun kotiinpaluusta muutin ekaan omaan kämppään ja aloitin yliopistotaipaleeni. Ja kohta mulla alkaa viides (ja toivottavasti viimeinen) opiskeluvuosi, ihan käsittämätöntä.
Mun oli tarkoitus kirjoittaa enemmänkin muisteloita ja fiiliksiä mun au pair -kesästä, mutta tuon yhden päivän kertaus täyttikin jo kokonaisen postauksen. Aion kuitenkin ehdottomasti palata noihin au pair -tunnelmiin tässä ihan lähipäivinä (tai ainakin -viikkoina), mulla tosiaan on vaikka miten asiaa! Ja jos sulla tulee mieleen kysymyksiä mun au pair -kesästä tai aupairiudesta ylipäätään, heitä alas kommenttia tai tule Instan puolelle juttelemaan, käsittelen niitä tosi mielelläni vaikka siinä seuraavassa postauksessa tai Instan puolella.
Ootko sä ollut au pairina tai vaikka ulkomailla vaihdossa? Kerro sun kokemuksia!
Kaikki blogin au pair -postaukset löydät tämän linkin takaa!
Aikanaan hain au paupairiksi ja tarkoitus oli lähteä Yhdysvaltoihin mutta lopulta se vain sitten jäi. Mutta toisaalta tein 3 viikon kielimatkan Barcelonaan ja se oli kyllä todellinen elämys kaikin mahdollisin tavoin.! 🥰
VastaaPoistaTuollainenkin reissu kuulostaa kyllä ihan superhienolta kokemukselta! 😍
Poista