Sinkkuus ei ole se huonompi vaihtoehto

Näin tällä viikolla Instagramissa, kun Tuuli kirjoitti upean tekstin sinkkuudesta ja parisuhteista. Halusin heti osallistua keskusteluun, aiheesta kun tuli yhdessä vaiheessa puhuttua kavereiden kanssa enemmänkin.

Muutama vuosi sitten olin sinkku, ja ehkä onnellisempi kuin koskaan sen astisessa elämässäni. Mulla oli söpö oma koti, jossa asuin ensimmäistä kertaa ihan yksin ja sain luoda itselleni omannäköistä arkea. Mulla oli mielenkiintoiset opinnot, jotka toki luonnollisesti enemmän tai vähemmän säännöllisesti hajottivat, mutta tuntuivat silti juuri omilta. Mulla oli valtavan upeita ystäviä, myös uusia ihania sellaisia, vaikka en olisi aiemmin uskonutkaan ystävystyväni enää kenenkään kanssa, varsinkaan näin syvästi.

Yhden ystävän kanssa toki meidän säännöllinen keskustelunaihe oli, miten ihanaa olisi, jos joskus olisi joku ihminen, jota halia, pussata ja rakastaa. Joku jolle olisit kaikista tärkein ja jonka kanssa saisit onnellisena jakaa elämää. Sellaista perushaaveilua ja vaaleanpunaisten taivaiden maalailua. Mietittiin, millaisten tyyppien kanssa päädyttäisiin lopulta yhteen, vai päädyttäisiinkö ollenkaan.

Samalla me todettiin, että emme tahdo seurustella vain seurustelun vuoksi, eikä varsinaisesti edes lähteä etsimään ketään. Me todettiin, että vaikka seurustelu olisi kivaa, ei meidän elämä sinkkuina ole yhtään sen huonompaa tai vähäarvoisempaa. Että jos löydetään kiva tyyppi, johon rakastutaan, olisi se ihanaa. Jos ei, niin olisi silti ihanaa.

Sittemmin löysin juuri tällaisen ihanan ihmisen. Silti edelleen mun ajatukset ovat samanlaiset. Kyllä, olen äärimmäisen rakastunut ja tässä vaiheessa ajatus hänestä luopumisesta on vähintäänkin kauhistuttava.

Silti en koe, että mun elämä olisi ollut jotenkin merkittävästi huonompaa aiemmin. Tai että se olisi, jos en koskaan olisi tähän parisuhteeseen päätynyt. Toisen osapuolenkin kanssa tämä tuli aiemmin tällä viikolla puheeksi, kun ryhdyttiin pohtimaan, että tarvitsemmeko toisiamme. Oltiin yhtä mieltä siitä, että jos joutuisimme eroamaan, olisi se paskaa. Mutta en mä pärjäisi elämässä yhtään tämän huonommin, vaikka en parisuhteessa olisikaan. Haluan toisen elämääni, hyvin suureen rooliin. En mä hänestä kuitenkaan ole riippuvainen, avuton ilman.

Parisuhde tekee musta onnellisen. Onnellinen olin kuitenkin jo sitä ennenkin.

Mikä on siis tämän kirjoituksen pointti? Älkää lähtekö hakemaan kumppania tai tyytykö kehen tahansa pelkän parisuhteen vuoksi, vain koska haluatte "jonkun". Lähtekää parisuhteeseen vasta, kun tai jos haluatte juuri sen yhden ihmisen. Jos sellaista ihmistä ei vastaan tule, on yksinelo aina parempi vaihtoehto kuin joku "pienempi paha".

Sinkkuudessa ei ole mitään hävettävää, vähäteltävää tai harmiteltavaa. Itseämme varten me täällä kuitenkin eletään.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa