Tämä on ollut haaveissa pitkään, mutta lopulta käytännössä tapahtui niin nopeasti. Mä muutan alkuvuonna neljäksi kuukaudeksi Ranskaan!
Kyseessä on neljän kuukauden mittainen opetusharjoittelu Caenin yliopistossa Normandiassa, ja toimin siis harjoittelijana ja avustajana yliopiston suomen kielen kursseilla. Harjoittelu on Opetushallituksen järjestämä, ja vietän Ranskassa koko alkuvuoden suunnilleen uudestavuodesta vappuun.
Jännittää, mutta vitsit olen samalla innoissani. Mähän vietin yhden kesän au pairina Lontoossa 2017 ja olen aina matkustanut paljon, ja jo yliopisto-opintojen alusta lähtien olen haaveillut jonkinlaisesta mahdollisuudesta asua pieni pätkä ulkomailla. Vaihto-opinnot tuntuivat ajatuksena vaikeilta toteuttaa, ja pari vuotta sitten sain ajatuksen harjoittelusta ulkomailla.
Tämän syksyn hakua odotin kuin kuuta nousevaa, ja bongasin juuri mulle sopivan hakukohteen. Ja kaikki meni tosiaan ihan supernopeasti, hakemuksen lähettämisestä haastatteluun ja siihen, että otin mulle tarjotun paikan vastaan. Tällä hetkellä odottelen sitten yhteydenottoa Opetushallitukselta, että saataisiin asiat käytännössäkin rullaamaan. Mullahan ei siis ole nyt aavistustakaan, että mitä seuraavaksi on luvassa, haha!
Mun pieni mieli on viime viikot olleet ihan täydessä suunnittelumoodissa (vaikka valinta ratkesikin vasta muutama päivä sitten). Olen pohtinut asumiskuvioita ja raha-asioita, suunnitellut mitä kaikkea pakkaan mukaan ja yrittänyt mielessäni visioida mun tulevaa arkea täysin tuntemattomassa paikassa täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Caen on pieni kaupunki, johon tutustumista innolla odotan. Mutta ainakin vähintään yhtä innolla olen suunnitellut päivä- ja viikonloppureissuja kahden tunnin junamatkan päässä sijaitsevaan Pariisiin, haha!
Ennen lähtöä mulla on syksyn aikana yksi gradu tehtävänä ja pari kurssia suoritettavana, jolloin mulle enää jää harjoittelun lisäksi 8 uupuvaa opintopistettä ennen kuin pääsen valmistumaan maisteriksi. Ihan käsittämätöntä!
Loppuvuoden aikana on tulossa siis paljon suunnittelu- ja valmistautumissisältöä, muun muassa näistä käytännön asioista ja pakkaamisesta. Keväällä taas ollaankin Ranska-meiningeissä ihan uusissa ympyröissä! Halusinkin nyt päästä äkkiä kertomaan tästä myös teille, että voin jatkossa höpötellä kaikesta, mitä mieleen juolahtaakin aiheeseen liittyen. Alle kolme kuukautta lähtöön!
Jos siis tällainen sisältö kiinnostaa, kannattaa nyt jäädä tiukasti seurailemaan tänne blogiin ja Instagramin puolelle, jättää postaustoiveita aiheesta ja myös kysymyksiä, jos sellaisia tulee mieleen! Ihan mahtava päästä dokumentoimaan tämä kokemus myös somen puolelle <3
Ja hei muut ulkomailla tilapäisesti asuneet tai asuvat (tai miksei vaikka ihan kokonaankin muuttaneet), jakakaa kokemuksianne ja vinkkejänne kaikkiin käytännön juttuihin, jokainen neuvo tulee varmasti tarpeeseen :D
Pakko muuten vielä jakaa stoori näiden kuvien taustalla: halusin ehdottomasti saada tämän postauksen tänään julki, mutta mulla ei ollut kuvia. Lähdin sitten juuri ennen auringon laskua yksin Kauppatorille kamerajalustan kanssa kuvaamaan! Eniten pelkäsin, että joku varastaa mun tavarat ja toiseksi eniten sitä, että joku näkee mut. Oli kuitenkin superhauska kuvaussessio, paikalla ei ollut ketään ja omaisuuskin pysyi tallessa :D
Lue myös:
Ei se gradu itsekseen valmistu
Itselaukaisin tullut täällä tutuksi, ja kyllä - samat mietteet on mielessä omissakin päivänasu- kuvauksissa. :D Tosin yleensä miljöinä ovat yleensä rauhallisemmat paikat, mutta on sitä Kiasman puistoa ja Tuomionkirkon aluettakin käytetty kuvausmestoina. Jälkimmäisessä oli todellakin seuraa, ei todellakaan toivottua, jtn kuvailin vähän aikaa ja lähdin livohkaan. Onneksi Kiasman puistossa sai olla rauhassa, tosin silloin oli torstai-iltapäivä ajalla jolloin muut olivat töissä tai kouluissa eikä sääkään ollut aurinkoinen vaan pilvinen.
VastaaPoistaTosin, rauhalliseksi kuvitellussa metsässäkin oli kahdella kerralla väkeä, toisella kerralla paikassa oli möliseviä aikuisia pitämässä piknikkiä ja kolmannella taas pikkupoikia tähyilemässä. Että se on välillä tuuristakin kiinni, niin ko elämässä yleensäkin.
Toivottavasti harjoittelusi siellä ulkomailla menee hyvin!
Mä olen yleensä hyödyntänyt itselaukaisinta vain kotona, mutta nyt oli vaan pakko päästä ulos kuvaamaan meren ääreen! Sunnuntai-iltana onneksi keskusta on muutenkin hiljainen, ja tuo on erityisesti hyvin rauhaisa nurkka, siksi juuri sinne lähdin suuntaamaan. Oli kyllä tosiaan sen verran mieluisa kokemus, että ehkä rohkaistun vastedeskin ulos jalustan kanssa kuvaamaan. Pitää ehkä ottaa jalusta Ranskaan mukaan, heheh :D kiitos paljon, toivotaan! <3
PoistaTodella paljon onnea tulevaan harjoitteluusi Ranskassa.! 🥰💖💕 Mä jään todella linjoille kuulemaan, että miten kaikki sujuu ym. 👍🥰
VastaaPoistaKiitos paljon, ihana kun seuraat 😍
PoistaItse olen ollut puolen vuoden vaihdossa Saksassa, joka oli kyllä ihan huippua! Asunnon haun kanssa kannattaa ainakin isoihin paikkoihin lähtiessä olla ajoissa liikkellä, mutta toisaalta asuntohuijareitakin on paljon. Suosittelisin kimppakämppää, niin voi saada tosi hyviä kavereita! Ja sitten ei kannata alussa tuudittautua siihen, että on aikaa,koska muuten huomaa ennen pitkää ettei ehdikään kaikille reissuile mitä suunnitteli.
VastaaPoistaKuulostaa tosi ihanalta kokemukselta! Ja jep, Lontoossa mulla kävi niin että vikan kuukaukden kanssa aktivoiduin oikein kunnolla reissailemaan ja seikkailemaan :D
PoistaÄäää aivan IHANAA!! Onnea kovasti <3 Odotan kyllä kovasti sitten postauksia sun Ranska reissusta, neljässä kuukaudessa ennättää varmasti vaikka sun mitä kaiken pakollisen ohella! Pariisin reissu kannattaa varmasti siinä samassa heittää ;) Odotan kovasti postauksia kyllä sitten sieltä, olispa ihanaa jos ennätät aktiivisesti postailla sieltä ja saadaan seurata sun matkaasi siellä päin 8)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon! Ja varmasti tulee sieltä postailtua paljon, vähintään Instaa päiviteltyä ahkerasti! Ja joo Pariisissa tulee varmasti vietettyä päivä jos toinenkin kun on vain parin tunnin junamatkan päässä :D
Poista