keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Miksi nukkuminen on niin vaikeaa

Viime yö oli taas vaikea. Olin yhdeltätoista illalla väsynyt pitkän päivän ja salitreenin jäljiltä ja ihan valmis unille. Pyörin sängyssä ikuisuuden yrittäen nukahtaa. Välissä taisin torkahdella, mutta heräsin katsomaan kelloa tasaisin väliajoin. Kahdeltatoista, yhdeltä, puoli kahdelta, puoli kolmelta. Aamun puolella pysyin onneksi paremmin unessa ja sain rauhassa levättyä, sallin itseni nukkua pitkään ja lopulta taistelin itseni hereille hyvällä tuulella.

En ole koskaan kärsinyt varsinaisesta unettomuudesta tai vakavammista uniongelmista, ja olen siitä todella kiitollinen. Mutta siitä huolimatta olen aina ollut todella huono nukkumaan. Mulla menee pitkä aika nukahtaa, heräilen pitkin yötä ja herääminen on vaikeaa. Aina välillä tulee vastaan otsikkoja, kuinka "keskiverto ihminen nukahtaa seitsemässä minuutissa", ja mua alkaa joka kerta vähän naurattaa. Missä nämä ihmiset ovat, kun mulla menee ihan helposti se tunti. Ja ne ihmiset, joilla huono yö oli sellainen, kun piti herätä vessaan. Mä en tiedä, olenko elämässäni koskaan nukkunut kokonaista yötä putkeen heräämättä kertaakaan.

Mulle hyvät yöunet ovat sellaiset, kun menen aikaisin nukkumaan, onnistun nukahtamaan ehkä puolessa tunnissa turhautumatta kyljen kääntelyyn, onnistun nukahtamaan saman tien uudestaan yöheräämisten jälkeen ja heräilen aamulla itsekseni rauhassa sopivan aikaisin. Ja mulla ehdottomasti menee hyvät ja huonot yöunet kausittain. Viime aikoina mulla on ollut huonompia yöunia, ja eilen illalla keksinkin ajatuksen tämän postauksen kirjoittamisesta. Sitten tulikin oikein erityisen huono yö, hehe.

Viime aikoina olen melkein joka yö herännyt johonkin ikävään tai pelottavaan uneen. Näissä tapauksissa se herääminen itsessään ei ole edes se ongelma, vaan se, että uni jää vaivaamaan mua. Silloin mun on pakko pidätellä itseäni hetki hereillä ja vaikka selata puhelinta, että uskallan taas mennä nukkumaan eikä ahdistava uni enää pelota. Ja tällöin tietysti uudestaan nukahtaminen on taas vaikeampaa, kun olen pakottanut itseni irti autuaasta väsymyksestä.

Tätä sattuu myös iltaisin, kun makaan sängyssä ja yritän nukahtaa. Eilen illalla esimerkiksi rauhassa makoillessani ja ajatusten pyöriessä aloin miettiä Netflixin You-sarjaa (joka ei ole ihan siellä hyvän mielen ohjelmien kärkipäässä), ja taas onnistuin pelottelemaan itseäni. Piti avata silmät ja tietoisesti harhauttaa ajatuksia. 

Kaikista eniten turhauttaa silloin, kun koko kroppa on väsynyt, mieli on aivan puhki, mutta uni ei vain tule. Kun alitajuisesti ajattelee, että kunpa vihdoin pääsisi nukkumaan ja sitten tajuaa, että sitä tässä koko ajan yritetään onnistumatta. Kun tuntuu, että kylkeä on vaihdettu puolelta toiselle jo noin miljoona kertaa ja silti tässä maataan hereillä. Turhauttavaa.

Mutta kuten jo heti alussa sanoin, olen hyvinkin onnekas siinä mielessä, että aina lopulta onnistun nukahtamaan ja yleensä nukkumaan ihan hyvin niitä muutamia heräämisiä lukuun ottamatta. Aina välillä sitä kuitenkin jää miettimään, että miksi tämä ei voisi olla vähän helpompaa.

Kuvissa mukana mun luotettu unikaveri Nenä, joka sujahtaa kainaloon aivan täydellisesti ja jota ilman nukkumisesta ei tule sitäkään vähää.

Miten sä nukut? Tämän jälkeen voisin jakaa Instagramissa pari faktaa mun nukkumisesta, siirry siis seuraavaksi sinne (@sannalovesfood) ja osallistu keskusteluun!


Liity lukijaksi tästä!

7 kommenttia:

  1. Olen kanssa vähän saman tyyppinen nukkuja. En nuku joka yö aivan päin peetä, tai ole käyttänyt jo unilääkkeitä. Mutta varsinkin jos minulla on yhtään huolia, stressiä tai ahdistusta en pysty nukahtamaan. Muutoinkin, nukahtaminen kestää ja pyörin sängyssä. Pahin on juurikin tuo ajatus, että kun tässä olisi nyt tää yö nukuttavana ja haluaisin nukkua, mutta en itse pysty edes vaikuttamaan siihen, että nukkuisin nyt. Kesä oli todella lämmin ja en tiedä mikä minulle tuli. Saatoin ravata vessassa kolmekin kertaa helteiden aikaan enkä kestänyt helteessä ja hikoilussa nukkumista... kauheana mielikuvana viimekesä ja helle mielessä, kun yöt oli karmeita. Ja pahalta tuntuu, kun oikeasti on niitä ihmisö jotka eivät herää mihinkään, eivät pidä yöllä wc käymistä normaalina ja ihmettelevät miksi on niin vaikea nukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttava kuulla että on muitakin! Tsemppiä meille <3

      Poista
  2. Täällä yksi sellainen, joka kykenee nukahtamaan 5 minuutissa, mutta todella tärkeän asian otit puheeksi. Osaan nimetä tuttavapiiristäni monia joille nukahtaminen on ainainen ongelma ja nukkuminen ylipäätänsä. Tuntuu itselle hyvin vaikealta kuvitella tuo nukahtamisen vaikeus kun itse nukahdan hetkessä oli väsymystä tai ei. Välillä se tuntuu jopa epäreilulta kun mies vieressä pyörii monta kymmentä minuuttia kun minä olen jo päässyt unten maille ja aamulla hän tuntee edelleen väsymystä kun taas itse olen pirteänä valmis päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mun lähipiiri on täynnä ihmisiä, jotka nukahtavat tyyliin kesken lauseen, ja mulle sitten varoittelevat, etten vain nukahda vahingossa, kun itse tiedän etten nukahda vaikka kuinka yrittäisinkin. Mutta ihana kuulla miten vaivatonta nukkuminen sulle on ja miten oikeasti kykenet heräämään virkeänä, todella hienoa!

      Poista
  3. Osuva teksti, ja hienoa että tuot tätäkin esille.! 👍

    Itse olen ehkä niitä onnekkaita ihmisiä, jotka pystyvät nukkumaan hyvin, vaikka harvakseltaan itsellänikin on öitä kun tuntuu ettei nukahda millään ja katson kelloa alvariinsa.
    Mutta kumminkin se, että vaikka elämä heittäisi mitä katastrofeja elämään, niin olen aina pystynyt nukkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Jep, parempia ja huonompia öitä osuu itse kullekin, enkä itsekään ole koskaan valvonut kokonaista yötä, vaan aina lopulta nukahtanut. Ihana että sulle nukkuminen on yleensä helppoa <3

      Poista