Vähän aikaa sitten kirjoittelin Ranska-kuulumisia. Jännitin lähtöä, ihmettelin kohdetta ja elämää, hämmästelin, miten kohta olikin jo paluun aika. Ja nyt mä olen tässä, ollut kotona jo yli kaksi kuukautta.
Tässä vaiheessa Ranska-elämä tuntuu niin kaukaiselta, että tuntuu hassulta kirjoittaa edes tätä. Mun alkuvuosi harjoittelussa tuntuu epätodelliselta, silmänräpäykseltä, keksityltä. Olen sujahtanut kotielämään heti niin luontevasti takaisin, ettei ulkomailla vietettyä aikaa tule edes ajateltua.
Paljon tämän kahden kuukauden aikana onkin ehtinyt tapahtua. Toukokuun lomailin, kiersin Suomea ja näin läheisiä. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Rovaniemellä (ja Lapissa ylipäätään), herkuttelin siskoni uudessa ravintolassa ja katsoin Euroviisuja, tietenkin. Sivussa tein viimeiset kouluhommat kuosiin ja nautin uudelleen alkavasta kesästä, Ranskassa kun olin ehtinyt jo tottua helteisiin ja Suomen vappukelit, noh, ovat vähän erilaiset.
Kesäkuun alusta palasin taas pitkän tauon jälkeen töihin, ja on ollut tosi kivaa. Toki lomailu ja rento elämä on ihan parasta, mutta ihanaa on myös tehdä työtä, josta nauttii, jossa kokee olevansa hyvä ja jossa pääsee toteuttamaan itseään. Tämä on nyt mun kolmas kesä samassa paikassa, ja tässä vaiheessa alan oikeasti huomata kehitystä omassa osaamisessani ja kyvykkyydessäni. Ainoa vaan, että olen niin investoitunut töihin, että nytkin on vaikea olla vain vapaalla. Tämä viikko etenkin on todella intensiivinen täynnä uusia ja jänniä juttuja, ja viime yönäkin näin koko yön unta tän päivän hommista, haha!
Vaikka kesä kuluu töissä, otan mä vähistä vapaista kaiken irti. Olen käynyt mökillä jo kolmesti ja lisää on tulossa. Olen viettänyt laatuaikaa rakkaiden kanssa ja herkutellut urakalla. Näin Nightwishin Helsingissä (ihanaa) ja kävin Tampereella katsomassa Evanescencea (ihanaa), vietin yhden illan äidin kanssa Lintsillä syömässä ja tunnelmoimassa, toinen päivä kierrettiin Tallinnaa.
On tässä pari isompaakin elämänmuutosta tekeillä. Ensinnäkin ostin uuden puhelimen (Samsung Galaxy S22, upea kamera). Toisekseen kolme viikkoa taaksepäin mä leikkasin mun hiukset. Siis vähän enemmän. Koko elämäni olen ollut se pitkähiuksinen tyttö, ainakin siitä asti kun sain itse päättää asiasta. Varmaan viisitoista vuotta alituisesti kasvatin, eikä alaselkäänkään ulottuvat suortuvat olleet tarpeeksi pitkiä.
Ja tässä sitä nyt ollaan. Rohkaistuin, pidin pääni ja annoin leikata ekstrapaljon, hartiamittaan. Vähän on vaikeaa, kun ei millään meinaa helposti saada kaikkia hiuksia kiinni ja pois naamalta ja niskasta, eikä tästä nyt mun loppuelämän hiustyyliä tule. Olen kuitenkin tosi iloinen, että tein tämän ja pääsin ainakin nyt kokemaan lyhythiuksisen elämän!
Ai niin, ja mä valmistuin. Tätä Instagramissa jo ehdinkin urakalla hehkuttaa ja ihmetellä, mutta maanantaista lähtien olen ollut virallisesti filosofian maisteri! Kirjoitan tästä oikein oman postauksen jahka ehdin, koska onhan tämä nyt tosi hämmentävää, että 17 vuotta elämästään on käynyt kouluja ja nyt se olisi done. Hullua.
Mitä sulle kuuluu? <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti