BLOGI TÄYTTÄÄ 10 VUOTTA – Mun elämä 2012–2022

Tänään se päivä koitti. Olen koko viikon käynyt mielessäni viimeistä kymmentä vuotta elämästäni läpi tätä postausta varten. Miettinyt kymmenen vuoden takaista itseäni ja elämääni. Kymmenen vuoden takaista, 14-vuotiasta pikku-Sannaa, joka tuli kotiin myöhäisenä tiistai-iltana ja perusti blogin, ilman että tiesi koko hommasta mitään tai edes olisi lukenut ainuttakaan blogia aiemmin.

Tänään tämä blogi, Pancake Palace täyttää 10 vuotta. 10 vuotta kattaa 40 prosenttia koko elämästäni ja tähänastisen elämäni merkittävimmät vuodet. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut mullistus jos toinenkin, olen itsenäistynyt ja kasvanut aikuiseksi ja rakentanut itselleni toimivan elämän. Tähän postaukseen olen koonnut pähkinänkuoreen oman elämäni viimeisen kymmenen vuoden ajalta kohokohtineen, muutoksineen ja kokemuksineen. Koska halki kaiken tämän rinnalla on kulkenut tämä blogi, jonne olen tullut päivittelemään kuulumisiani ja avaamaan sydäntäni.

Jos blogin tarina ja historia kiinnostaa tarkemmin, suosittelen lukaisemaan aiemmat syntymäpäiväpostaukset: 9-vuotispostaus: Kaikkien aikojen luetuimmat postaukset, 8-vuotispostaus: Mitä blogi on antanut minulle, 6-vuotispostaus: Blogi numeroina, 5-vuotispostaus: Blogin tarina. 

Mutta nyt on mun tarinan vuoro.

2012

Syksyllä 2012 olin yhdeksännellä luokalla. Olin kesällä käynyt kriparin ja olin tuore seurakuntanuori. Perustin blogin marraskuussa 2012 viikkoa ennen 15-vuotissyntymäpäivääni, juuri kirkon nuorten illan inspiroimana (koko tarinan voit lukea täältä).

Jälkikäteen ajateltuna tämä (kuten seuraavatkin vuodet) oli hämmentävää aikaa. Teini-ikä ja sen tuomat sisäiset ja ihmissuhdesotkut olivat rankkoja. Tutustuin leireillä uusiin ihmisiin ja suututin vanhoja kavereita "anonyymeilla" blogiavautumisillani.

2013

Peruskoulu loppui, tein ensimmäiset kesätyöni, ensin Alepassa ja myöhemmin lastenleirillä, kävin ensimmäisillä (ja toistaiseksi ainoilla) festareillani ja aloitin opinnot Sibelius-lukiossa musiikkilinjalla. Blogi päivittyi silloin kun jaksoin ja sain aikaiseksi, muutaman kerran vuoden aikana. Sain ensimmäisen älypuhelimeni ja aloin seurustella ensimmäistä kertaa. Loppuvuodesta tein Instagram-tilin. Mun ensimmäinen kuva oli koulun joulupuurosta (jossa oli kanelisydän), ja itse asiassa valtaosa mun ensimmäisistä kuvista oli muutenkin ruoka-aiheisia, tilin nimi oli tuolloin siis varsin perusteltu. Koulussa meni hyvin, tuore parisuhde alkoi nopeasti ailahdella.

2014

Lukio ja kouluarki harrastuksineen kävi raskaammaksi ja parisuhde (silloin kun sitä sellaiseksi saattoi kutsua) hajotti entisestään, muuta sosiaalista elämää mulla ei tosin juuri ollutkaan. Matkustin vuodenvaihteessa äidin kanssa Thaimaahan, keväällä käytiin lukion tyttökuoron kanssa Berliinissä. Kesällä pääsin vauhtiin blogin kanssa ja aloitin säännöllisen ja aktiivisen postailun, milloin mistäkin. Blogin lisäksi innostuin neulomaan. Leikkasin myös otsiksen, joka oli liki söpö.

2015

Arki jatkui pitkälti samanlaisena. Tanssin kuin tanssinkin wanhat, vaikka vaikealta näyttikin, mutta elämäni suurta tähtihetkeä ei siitä tullut. Kesällä olin kuukauden töissä päiväkodissa sekä jopa kahdella leirillä. Pitkä odotus huipentui, kun näin Nightwishin ensimmäistä kertaa livenä. Luin ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiin, jotka olivat syksyllä – englannista tuli odotettu E, psykologia meni penkin alle ja ysin keskiarvosta huolimatta sain B:n. Parisuhde oli virallisesti enemmän off kuin on, mutta olin silti "onnellisempi" kuin monesti aiemmin. Syksyllä liityin virallisesti seurakunnan nuorisokuoroon, tutustuin ihmisiin, joiden kanssa pidän yhtä edelleen ja tehtiin ensimmäinen kuoromatka Romaniaan. Marraskuussa syntyi mun ensimmäinen kummilapseni ja mä täytin 18 vuotta. Merkkipäiväni kynnyksellä sairastuin virtsatietulehdukseen ja tuoreena täysi-ikäisenä pääsin sopimattoman antibiootin ansiosta aamuvisiitille päivystykseen.

2016

Suoritin viimeiset lukiokurssit, aloitin lukuloman ja olin ikionnellinen, että kiireinen ja kuluttava kouluarki oli ainakin toistaiseksi takana. Tällä kertaa olin varsin tyytyväinen kirjoitusten arvosanoihini: pitkästä matikasta tuli E, äikästä L ja pitkästä ranskasta sekä uusitusta psykologiasta M. Aikani Sibelius-lukiossa päättyi upeaan kuoromatkaan San Franciscoon, edelleen tuo reissu on mielessä yhtenä elämäni parhaista. Tehtiin myös kuoromatka etelä-Viroon. Hain yliopistoon lukemaan suomen kieltä, mutta hetkellisen au pair -haaveen vuoksi en lukenut pääsykokeeseen enkä päässyt sisään, vaikka pienestä oli kiinni. Sain lakin ja aloitin välivuoden, ensimmäistä kertaa ilman tietoa siitä, mitä tekisin syksyllä. 

Syksyllä pääsin sekä Seuren että Opteamin (nykyisen Baronan) keikkalistoille ja aloin työskennellä pakopeliyrityksessä sekä keikkailla päiväkodeissa ja kouluissa avustajana. Kävin töissä ahkerasti (kahden keikkatyön ja syksyn leirien myötä mulla oli marraskuussa yhteensä kolme vapaapäivää) ja keräsin mukavaa pesämunaa tulevan itsenäisen elämän varalle. Aloitin autokoulun ja kävin kuorossa ja harrastuksissa. Parisuhde voi paremmin kuin koskaan, ainakin tietyillä mittapuilla, blogi päivittyi lähes päivittäin ja mä olin oikeasti aika tyytyväinen elämääni.

2017

2017 on mun tähänastisen elämän kenties suurin ja merkityksellisin vuosi. Lähes kaikki elämän osa-alueet kääntyivät päälaelleen ja muutos oli ainoastaan positiivista. Päätin jättää epäterveen parisuhteen lopullisesti taakseni, sain ajokortin ja lähdin au pairiksi. Vietin upean kesän Lontoossa, kävin Suomessa tekemässä taas pääsykokeen ja pääsin opiskelemaan. 

Palasin kotiin elokuussa, aloitin suomen kielen opinnot Helsingin yliopistossa ja muutin ensimmäiseen omaan kotiini. Yliopistossa tutustuin uusiin, ihaniin ihmisiin, joista tuli mun parhaita kavereita. Kaikki mun aiemmat läheiset ystävät olivat peruskouluajalta eikä lukiosta mulle jäänyt ketään, kenen kanssa olisin pitänyt tiiviisti yhteyttä. En voi vieläkään uskoa onneani, että yliopisto toi parhaat ihmisensä tielleni jo ensimmäisten päivien aikana.

Syksyllä opinnot, harrastukset, työt ja ystävät pitivät kiireisenä, mutta rakastin mun uutta, itsenäistä elämää. Rakastin mun omaa pientä kotia, rakastin sitä, että koulu alkoi aikaisintaan kymmeneltä ja sain vihdoinkin nukkua, rakastin mun alaa, vaikka tietyt kurssit olivatkin vähän enemmän perseestä kuin toiset. Ja vaikka ero ottikin välillä koville, en missään vaiheessa jäänyt miettimään, olinko tehnyt oikean päätöksen. 2016–2017 oli myös ehdotonta blogien kulta-aikaa ja mullakin pysyi into korkealla ja tahti kovana. Siirryin kolmannelle vuosikymmenelleni monellakin tapaa "aikuistuneena".

2018

Vuosi 2018 jatkui edellisen syksyn tapaan. Opiskelin, kävin töissä ja harrastuksissa, ystäväpiiristä tuli yhä tiiviimpi. Kesä 2018 on jäänyt mieleen yhtenä parhaista. En ollut kokopäivätöissä ja nautin neljän kuukauden vapaudestani täysin rinnoin. Reissasin Bangkokiin, Puolaan ja Lontooseen, mökkeilin ja leireilin. Kiersin Suomea ja vietin paljon aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Aloitettiin jokakesäinen mökkireissuperinne kavereiden kanssa, perinne joka edelleen on pidetty tiukasti voimissaan. Rakas toinen kummilapseni syntyi ja aloitin viestinnän sivuaineopinnot. Loppuvuoteen mahtui vielä yksi aivan erityinen kokemus, kun pääsin todistamaan ystäväni lapsen syntymään ja olemaan mukana pienen ihmisenalun ensimmäisissä päivissä. Ja ai niin, näin Nightwishin livenä jopa kahdesti!

2019

Opinnot jatkuivat kovaa tahtia. Matkustin New Yorkiin ja Pietariin, seurasin jääkiekon maailmanmestaruuskisoja ja osallistuin kultajuhliin. Vietin kaksi ihanaa ja raskasta viikkoa hoitamassa 11 kuukauden ikäistä kummilastani. Luvassa oli toinen vapaa kesä, johon mahtui paljon aurinkoisia piknikkejä ja myöhäisiä iltoja. Aloin tapailla nykyistä kumppaniani, ihastuin ja rakastuin. Kandivaiheen viimeinen vuosi alkoi ja aloin suunnitella kanditutkielmaani. Lokakuussa kävin Lontoossa ja marraskuussa Saarenmaalla, eikä vielä ollut aavistustakaan siitä, että reissaaminen jäisi kahdeksi vuodeksi kokonaan.

2020

Vuoden 2020 alussa aloin virallisesti työstää kandidaatintutkielmaa. Maaliskuun puolessa välissä kaikki meni säppiin ja etäily alkoi. Proseminaarikurssi (mun ainoa jäljellä ollut kurssi) ja musiikkiharrastukset siirtyivät etäopetukseen, työt loppuivat, suunnitellut matkat peruuntuivat, tuli etäpääsiäinen ja elämä siirtyi neljän seinän sisälle. 

Vaikka uusi elämäntyyli vaati alkuun sopeutumista, otin mä kotoilun uutena haasteena ja viihdyin ihan hyvin. Yllätin itseni nappaamalla työhaastattelun Iltalehteen ja toukokuussa aloitin unelmatyöpaikassani. Edellisten kesien loikoilu vaihtui ankaraan työntekoon ja säästöjen lihottamiseen. Elokuussa muutin miniasunnostani astetta isompaan (tosin saman rapun sisällä) ja nautin elämästäni kodissa, jossa oli parisänky, pyykinpesukone ja ihan oikea eteinen. Syksy jatkui työskennellen ja etäopiskellen ja todella nautin arjestani, kun sai rauhassa hengailla kotona. Opettelin aikatauluttamaan kouluhommat ja pyhittämään viikonloput vapaiksi. Lopetin musiikkiharrastukseni Pop&Jazz-konservatoriossa, sillä aika, jaksaminen ja motivaatio eivät vain enää riittäneet. Oli haikeaa lopettaa pianotunnit 15 vuoden jälkeen, mutta en mä ollut pystynyt piano-, laulu- ja bänditunneille antamaan tarpeeksi pitkään aikaan.

2021

Vuoden 2021 viimeisessä blogipostauksessa totesin, ettei kyseinen vuosi ollut mulle mitenkään mullistava tai täynnä ihmeellisiä tapahtumia, mutta että se ei ollut mitenkään huono asia. Arki oli ihanan tasaista ja rauhallista: oli töitä ja koulua, lepoa ja rakkautta. Kehitin sujuvia arkirutiineja, mutta samalla pidin itseni hyvällä tavalla kiireisenä. Juhlin kahden rakkaan ystäväpariskunnan häitä ja suunnittelin vuotta 2022, jolloin mullistuksia tulisi taas aivan tarpeeksi. 2021 oli myös graduvuosi, ja etenkin loppuvuodesta tulikin näpyteltyä oikein urakalla.

2022

Ja sitten tullaan tähän vuoteen. Tammikuun alussa pakkasin laukkuni ja muutin Ranskaan. Työskentelin suomen kielen opetusharjoittelijana Caenin yliopistossa kolme ja puoli kuukautta. Puhuin ranskaa päivittäin ja opettelin vieraan kulttuurin tapoja ja käytäntöjä. Pidin hauskaa opiskelijoiden kanssa ja taistelin työyhteisön sisällä. Olin yksinäinen ja kotiinpaluu huhtikuussa tuntui todella hyvältä, mutta näin jälkikäteen olen fiilistellyt, miten olen taas tuotakin kokemusta rikkaampi.

Tulin kotiin ja lomailin kuukauden. Näin rakkaita ihmisiä, kävin ensimmäistä kertaa Lapissa (siis Rovaniemellä, en vielä "oikeasti Lapissa"), reissasin Suomea ja olin niin onnellinen, että olen kotona. Kesä meni taas töissä. Valmistuin ja musta tuli virallisesti filosofian maisteri, suomen kielen ammattilainen. Mökkeilin, maakuntamatkailin, näin rakkaita ja juhlin juhlia. Jätin toisen oman kotini taakseni ja muutin saman katon alle toisen puoliskoni kanssa. 

Syksyllä vietin viikon Kreikassa ja repäisin taas. Nyt olen asunut Lontoossa neljä viikkoa. Olen päässyt alkuun toisen suomen kielen opetusharjoitteluni kanssa ja totutellut uuteen arkeen uudessa paikassa. Blogi päivittyy tällä hetkellä harvakseltaan, mutta pysyy edelleen elossa. Ja nyt on ihan sikasiistiä olla kirjoittamassa pienen blogini 10-VUOTISPOSTAUSTA.

Iso kiitos myös teille kaikille, jotka olette vuosien varrella lukeneet ja kommentoineet mun juttuja, eläneet some-elämää yhdessä niin täällä kuin Instan puolella, sinulle joka kenties tätäkin nyt luet. Olen niin ylpeä ja iloinen kymmenen vuoden takaisesta itsestäni ja yhdestä hetke mielijohteesta, jonka ansiosta me ollaan nyt tässä.

Jos jaksoit lukea tänne asti, olisi mahtava kuulla jotain susta. Kuka sä olet? Miten olet päätynyt tänne? Oletko lukenut blogin juttuja pitkään vai oletko kenties ensimmäistä kertaa käymässä? 

Paljon onnea Pancake Palace. ❤

Seuraa Instagramissa @sannalovesfood